maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulupöydän antimia

Meillä vietettiin tänä vuonna ensimmäistä jouluaattoa oman perheen kesken, mikä jättikin täysin vapaat kädet joulumenun suunnittelun suhteen. Hyvissä ajoin aloitettu suunnittelu kannatti, sillä sekä suunnittelija itse että muut perheenjäsenet olivat lopputulokseen suhteellisen tyytyväisiä. :)

Ihan aluksi täytyy todeta, että koko joulunajan fiksuin ja onnistunein ostos oli Ruohonjuuresta piparkakkujen tekoa varten hamstraamani maustesetti: paketit Sonnentorin luomuneilikkaa, -kanelia, -inkivääriä sekä -kardemummaa. Niillä leikittelemällä on saanut loihdittua jouluisia makuja ruokaan kuin ruokaan!

Aamiaisella nautiskeltiin mantelimaitoon tehty riisipuuro (jota voin suositella - mantelimaito toi puuroon ihanan pehmeän ja makean maun) luumukiisselin kera ja varsinainen illan menu näytti tältä.


Alkuruoat: 

























Pienet saaristolaisleipäsydämet jalapeno- ja oliivihummuksen kera (16 kpl)


 8 viipaletta saaristolaisleipää
n. 150g hummusta (itse käytin valmiiksi maustettuja)
esim. persiljaa ja tilliä koristeluun
kostukkeeksi esim. mehua (itse käytin sokeroimatonta marjamehua)

Leikkaa leivästä esim. piparkakumuotilla kuvioita, kostuta ja levitä päälle hummus. Koristele persiljlla tai tillillä.

Näistä jalapenoleivät oli allokoitu pääasiassa aikuisille ja oliivileivät lapsille, ja ne kyllä maistuivatkin! Sydänten muotoilusta ylijääneet leivänpalatkin hupenivat hetkessä lasten suuhun. Itse pidin erityisesti jalapenon pirtsakasta mausta. Kiva alkupala, jota täytyy kokeilla toistekin - variaatioitahan tästä voi kehitellä vaikka kuinka!


























 Graavilohirullat mädillä ja tofu-tuorejuustotäytteellä (8 kpl)

8 graavilohifileetä
n. 100g yrttimaustettua tuorejuustoa (itse käytin Tofutti-tofutuorejuustoa)
tilliä
n. 100 g muikun mätiä

Levitä fileet leikkuulaudalle, levitä päälle tuorejuusto ja tilli. Kääri rullaksi ja koristele mädillä.

Täytyy todeta, että valkosipuli-yrtti-Tofutti sopi tähän erittäin hyvin - rullista tuli todella maukkaita, vaikka ulkoasu jäikin vähän pörhistyneeksi ja etukäteen jännitin (turhaan) millainen floppi nämä tulisivat olemaan...


























Pekaanipähkinä-pestogoudasalaatti (noin 8 annosta)

erilaisia luomusalaatteja (itse käytin italialaista (!) sekoitusta, Hakaniemen Hallin Satumarjasta löytynyttä)
noin 100g tummia luomu-viinirypäleitä
puolikas hunajameloni
noin 70g pestogoudaa
pekaanipähkinöitä
camelina- ja oliiviöljyä

Pese ja laita kulhoon salaatti. Paloittele hunajameloni, lisää se ja viinirypäleet ja lopuksi pestogouda ja pähkinät. Lorauta pinnalle öljyjä.



Perinteinen rosolli, mieto versio lasten makuun (6 annosta)

noin 7-8 punajuurta
3-4 porkkanaa
iso omena
1 sipuli

Keitä tai höyrytä punajuuret ja porkkanat, pilko ja lisää joukkoon hienonnettu omena ja sipuli.


Pääruoat: 

























 Poron ulkopaisti ja glögikastike tehtiin aika lailla tämän kaavan mukaan sillä erotuksella, että meidän paistimme valmistui 125 asteessa 60-asteiseksi. Yllätykseksemme lapset suorastaan hotkivat tätä - suurin osa paistista hupeni siis lasten eikä suinkaan aikuisten suihin! Glögikastikkeesta meillä valmistui pipariton versio, glöginä käytettiin Ollin luomutilan glögiä.


























  
 Paahdetut punajuuret (pieni kahden aikuisen annos)

4 punajuurta
2 tl kookosöljyä
suolaa
1 rkl siirappia
0,5 rkl inkiväärihunajaa
2 rkl kuivattua timjamia ja basilikaa

Lämmitä uuni 225-asteiseksi. Kaada kuumalle pannulle kookosöljy, lisää kuoritut ja lohkotut punajuuret. Mausta suolalla ja anna paahtua hetki. Lisää hunajat ja mausteet ja paahda vielä hetki. Kaada uunivuokaan ja paista uunissa noin 20-30 minuuttia.

Pääruuan lisäkkeeksi oli tarjolla myös jo aiemmin valmistunut juureslaatikko.


Jälkiruoat:

































Puolukka-vaniljahalvajäädyke (noin 10 annosta)

noin 1dl puolukoita
1 prk maustamatonta Tofutti-tuorejuustoa
1 rkl pakastekuivattua karpaloa hunajassa
1 rkl agave-siirappia
1,5 rkl aroniajauhetta
1 rkl lucumaa
2 rkl kookoshiutaleita
200 g vaniljahalvaa
(piparkakkuja ja kookosöljyä koristeluun)

Tällaiseen kokeiluun päädyin pitkällisen googlailun tuloksena. En osannut tehdä valintaa pipari-puolukkajäädykkeen tai vaniljahalvajäädykkeen välillä, vaan päädyin yhdistelemään eri resepteistä parhaat puolet.

Sellainen kämmi kävi, että vasta ainekset sekoitettuani huomasin ettei Tofuttia saisi pakkauksen ohjeen mukaan pakastaa. Hetken arvoin muokkaanko tästä sitten jonkin rahkan tyyppisen jälkiruuan, mutta päädyin kuitenkin ottamaan riskin ja laittamaan tämän pakkaseen. Se kannatti, sillä lopputulos oli ihanan "smooth" hampaissa inhottavasti narskuviin jäädykkeisiin verrattuna - johtuiko sitten halvasta vaiko ohjeiden vastaisesti pakastetusta Tofutista, tiedä häntä.

Kamera valitettavasti oikutteli jotain jälkiruokapöydässä, joten valitettavasti tästä on ainoastaan tällainen täysin onneton kuva tarjolla ja muista jälkiruoista ei sitten olekaan. Jäädykkeen lisäkkeenä nautittiin siis sahrami-valkosuklaakakkua (lahja ystäväperheeltä, perheen äidin tekemä), kookos-suklaapalloja, ranskalaista nougatia ja sekä manteli-pähkinä-suklaakiviä.

Juomana koko aterialla oli uusi tuttavuus, Korpihillan kuusenkerkkäjuoma sekä lapsille juhlan kunniaksi marjamehua.

6 kommenttia:

  1. No on teillä ollut herkkuja! Tuota mantelimaitoa voisikin kokeilla ensi kerralla riisipuuroon, sitä kun kaapissa on vaikka miten moneen annokseen vielä ja siitä kaikki tykkää. Soijamaitoon vois varmaan tehdä kans? Ja ehkä iltapuurojakin - en vaan koskaan ole kokeillut kaura-, ruis- tai muiden puurojen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Minä tein tänä vuonna riisipuuron uunissa. Ensin illalla voitelin vuoan suolattomalla voilla aika paksulti, sitten pohjalle kaksi desiä riisiä ja päälle 12 dl vettä sekä hyppysellinen vuorisuolakiteitä. Kansi päälle ja jätin likoamaan. Aamulla sekoitus ja uuniin (kiertoilmauuni 150 astetta). En ole ihan varma, kauanko pidin uunissa, ehkä 1,5h. Sekoitin kerran paistoajan lopulla. Kun paistoksessa alkaa näkyä irtonaisia riisejä (eli vesi on imeytynyt/haihtunut) pois uunista ja purkillinen Oatly kaurakermaa sekaan. Annetaan hetken tasautua ja valmis. Tosi pehmeää ja maukasta puuroa! Meidän lapset tykkäsivät erityisesti vadelmien ja hunajatilkan kanssa syötynä. :)

    Kattilassakin riisipuuron voi hyvin tehdä pelkkään veteen ja lisätä lopuksi kerman (kasvis- tai lehmä-). Helpottaa erityisesti niitä, jotka pelkäävät pohjaanpalamista. Suurkeittiöissä kuulemma hyvin yleinen puuronvalmistustapa. Tuota Oatly-kermaa (ihanan paksua ja aivan kuin sulaa lämpimässä) voisi kokeilla joskus myös kaurapuuroonkin - luulisi kauran sopivan kauraan. :D

    VastaaPoista
  3. Tuazophia, itsekin mietin tuota uunipuuroversiota, mutta päädyin sitten ihan perinteiseen kerroskattilassa valnistamiseen, niin helppoa ja vaivatonta sekin kun on. :) Täytyypä kokeilla ensi kerralla!

    kte, minusta ainakin mantelimaito sopi loistavasti tuohon! Rehellisesti sanottuna odotin ja toivoin että olisi maistunut puurossa enemmänkin - nyt makeaa makua tuskin huomasi ainakaan luumusopan kanssa. Mutta voin suositella siis! Ja kauramaitoversiotakin olen suunnitellut kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Siis pitäisikö tuo kaura/soija/mantelimaitokin laittaa vasta valmiin puuron sekaan kuten (kaura)kermakin vai voiko sitä hauduttaa/keittää? Entä kävisiköhän kookoskerma (uuni)puuroon..?

    Uunissahan riisipuuro tulee kaikkein kätevimmin, ei tartte kytätä, tuleeko liedelle yli, palaako pohjaan tai muuta :D (Paitsi että en edes tiedä, mikä on kerroskattila..)

    Ai niin, ja miksi riisien pitäisi liota yön yli? Pitääkin kokeilla näitä kaikkia versioita talven mittaan ;)

    VastaaPoista
  5. No minä ainakin tein ihan suoraan mantelimaitoon koko puuron, eli riisien joukkoon heti litran verran mantelimaitoa ja sitten hauduttelua tunnin, puolitoista tai pidempäänkin. Mutta varmaan toimii ja lieneeköhän terveellisempikin niin että itse puuro tehdään veteen ja lisätään jälkikäteen esim. mantelimaito. Kerroskattila on kyllä ihan paras tuohon hommaan - ei minustakaan olisi noin pitkäksi aikaa seisoskelemaan hellan ääressä hämmentelemässä pohjaan palamista peläten...

    Kerroskattilaan saa siis erikseen lisäosia esim. höyrytysosan ja puuro-osan. Alimpaan osaan vettä kiehumaan ja puuro valmistuu puuro-osassa itsekseen vesihauteessa. Sekava selitys mutta toivottavasti tuli selväksi...

    VastaaPoista
  6. Riisien ei tarvitse liota yön yli, mutta liotus lyhentää jonkin verran kypsymisaikaa.

    Kerroskattilalla teen puuroja aika harvoin, vaikka sellaisen omistankin. En oikein tiedä miksi... Tai, varmaan siksi, että teen puurot yleensä veteen ja silloin kattila riittää. Höyrytykseen käytän sitä sitten enemmänkin (jouluksikin lapset saivat suurta herkkuaan eli höyrytettyjä maissintähkiä).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...