tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tervetuloa!



Heips! 

Onpa upeaa tavata vuosien jälkeen tauon jälkeen vanha ystävä. Tai löytää uudelleen jotakin, joka on ollut kauan kadoksissa. Tämän saman hyvän fiiliksen tunnen itse nyt ja ehkä sinäkin, joka kenties seurasit blogiani vuosien 2009-2011 aikana.

Aika kului, kiireet ja monet asiat tulivat taustalle ja tämä(kin) blogi jäi taka-alalle. Kiinnostuksen kohteet eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään. Se, mikä viisi vuotta sitten oli vielä vähän nicheä, on nyt valtavirtaa. Toinen toistaan upeampia blogeja, vlogeja ja staroja myös tästä "skenestä" on noussut tänä aikana kuin sieniä sateella. Silti teen comebackin - jos en muuta niin omaksi ilokseni ja teidän lukijoiden iloksi. Asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja merkityksellisiä, on hienoa tehdä. Siitä saa hyvän fiiliksen ja flown.

Itselleni tämä on oikeastaan jo "kolmas aalto" mitä tulee terveelliseen, raakaruokapainotteiseen syömiseen:

- 1.aalto vuonna 1995, jolloin ryhdyin vegaaniksi (olin vegaani noin 1,5v ajan) ja luin kirjoja mm. elävästä ravinnosta, joka tuolloin oli raakaruokaa tunnetummin käytetty termi. Silloin kyseessä oli vielä pienen piirin erikoinen juttu. Itseäni kuitenkin kiehtoi jo tuolloin ajatus kypsentämättömästä ruoasta, jossa ravintoaineet ovat tallella. Muistan tutustuneeni mm. avokadoon ja "elävän ravinnon näkkileipään", jota ostin opiskelukaverini vinkistä muuan pienestä alan ravintolasta Tampereelta.

- 2. aalto vuonna 2009, jolloin ns. superfoodit alkoivat tehdä tuloaan. Noihin aikoihin ajoittuu myös tämän blogin alkutaival. Halusin jakaa erityisesti lapsiperheen näkökulmasta terveellisiä, simppeleitä ruokareseptejä. Blogin fokuksena oli paljolti Michael Pollanin "eat real food, mostly plants" -ajattelu.

- Kolmatta aaltoa eletään nyt. Verrattuna viiden vuoden takaiseen, netti ja some on muuttunut visuaaliseksi. Sisältö on myös silmillä syötävää - ja sitä on paljon. Terveys-, hyvinvointi- ja raakaruokatrendi kasvaa edelleen, eikä loppua kasvulle näy. Itselläni mukaan on tullut ruokavalion oheen vahvasti myös liikunta sekä hyvinvointinäkökulma laajemminkin. Niistä käsin teen tämän comebackin.

Siinä missä Goji & Avocado 1.0 oli toisaalta myös hieman poleeminen, jopa yhteiskunnallinen kannanotto "paremman ruoan puolesta", on Goji & Avocado 2.0 ennen kaikkea positiivisuuden, hyvän mielen ja -olon tuotos. Jaan hienoja juttuja, joista olen itse saanut paljon ja joita haluan jakaa. Aihepiirit kattavat ruoan ja syömisen lisäksi myös yhä enemmän liikuntaa, terveyttä ja hyvinvointia yleisesti. Tärkeintä on hyvä fiilis ja se, että voi tehdä asioita joista tykkää.

Näillä sanoilla, pidemmittä puheitta, toivotan kaikki vanhat ja uudet lukijat tervetulleeksi takaisin. Some-kanavia (ainakin Instagram) on myös luvassa lähitulevaisuudessa. Myös ideoita postauksiin on jo hurjan paljon reservissä odottamassa. Niitä saa myös mielellään vinkkailla kommenttiboksiin!

Ihanaa alkanutta viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Kiva kun tulit takaisin! Juttuja ja ruokaideoita odotellen!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Maija ja kiitos kommentistasi! :) On kyllä mukava olla taas takaisin. :) Ja juttuja tulossa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...