sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Helppo ja nopea mustikka-raakakakku



Raakakakkujen ei suinkaan tarvitse olla monimutkaisia tai haastavia tehdä. Itse asiassa olen kokenut asian pikemminkin päinvastoin. Verrattuna perinteisiin uunissa paistettaviin kakkuihin, raakakakku usein valmistuu suhteellisen nopeasti, koska ainekset vain sekoitetaan blenderissä ja sitten kakku pakkaseen. Läheskään aina ei raakakakkuun tarvita myöskään kovin eksoottisia tai harvinaisia raaka-aineita, vaan ainekset saattavat löytyä jo valmiiksi kotoa.

Juuri tällaisen kakun pyöräytin viime viikon lopulla pikaisesti yhden perheenjäsenen syntymäpäivää juhlistamaan. Kriteerinä oli juurikin mahdollisimman helppo, simppeli ja nopea raakakakku, johon suurin osa aineksista jo löytyisi valmiiksi kotoa kaapista. Ohjeen sovelsin omasta päästäni ja kakku maistuikin koko perheelle, synttärisankari mukaan lukien. :)


Mustikka-raakakakku (8-10 palaa)

Pohja:
250 g taateleita
250-300g saksanpähkinöitä
loraus vettä ja kookosöljyä

Täyte:
noin 5 dl mustikoita
1 banaani
1 avokado
2 dl kookoskermaa (säilytetty jääkaapissa)
2-3 rkl hunajaa
noin 1-1,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
tilkka vaniljauutetta

Valmista ensin pohja sekoittamalla ainekset blenderissä tasaiseksi massaksi. Painele halkaisijaltaan noin 17 cm irtopohjavuoan pohjalle. (Voit laittaa vuoan pohjalle leivinpaperin, niin kakku on helppo siirtää tarjoiluastiaan)

Valmista sitten täyte sekoittamalla ainekset blenderissä. Kaada pohjan päälle vuokaan. Anna kakun hyytyä pakastimessa vähintään 4h tai yön yli. Ota sulamaan jääkaappiin tai huoneenlämpöön ennen tarjoilua.

Jos leikkaat kakun viipaleiksi, se kannattaa tehdä kakun ollessa vielä hieman jäinen, jotta paloista tulee siistejä. Halutessasi voit koristella kakun vaikkapa marjoilla tai syötävillä kukilla. Itse käytin tällä kertaa kakun koristeluun kahvipapuja. :)


Herkullista alkavaa viikkoa! :)

2 kommenttia:

  1. Hei, voiko kookosöljyn ja -kerman korvata jollakin muulla? (En pidä lainkaan kookoksen mausta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, luulisin että kookoskerman voisi korvata esim. cashewkermalla (liotetuista cashewpähkinöistä voi tehdä itse). Kookosöljystä en osaa sanoa kun sitä olen käyttänyt nimen omaan kakun koossa pysymiseksi (kovettuu jääkaapissa).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...