tiistai 9. kesäkuuta 2015

Helsinki Half Marathon -kokemuksia


Viime lauantaina juostiin Helsingissä kaikkien aikojen toinen Helsinki Half Marathon. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, ilmoittauduin mukaan melko viime metreillä HCR-kokemuksesta innostuneena.

No miten meni? :) Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen. Hyvin järjestetty, pienimuotoisempi juoksutapahtuma Stadin upeissa maisemissa.

Kisaexpo avautui paria päivää ennen Kansalaistorilla. Sieltä pääsi hakemaan numeron ja kisapaidan sai noutaa sitten numeroa vastaan Intersport Mikonkadulta.



Kisaexpossa juoksijoita palveli myös parin päivän ajan Armas pikaruokalan HHM Pasta Party, jossa oli tarjolla kaksi erilaista versiota -  Runners' Highin huippujuoksijoiden ja -valmentajien varta vasten juoksijoille optimaalisesti suunnittelemien reseptien mukaisesti. :) Pitihän tämä toki käydä testaamassa myös kisaa edeltävänä päivänä. Omalle lautaselleni päätyi Aki Nummelan kehittelemä "Maili" -kasvispasta, hyvää oli.


Sponsorina tapahtumassa oli myös mm. itselleni entuudestaan tuntematon Northforce, jonka geelejä juoksijoille jaettiin kisaexpossa. Itse olin jo tästä tietämättä ennättänyt hankkia pari suosikkiani Honey Stingeriä koitosta varten. Hyviksi havaittuja aiempien kokemusten perusteella ja lisäksi vieläpä luomua. Northforcesta nappasin kuitenkin mukaan sekä kofeiinillisen että kofeiinittoman version. Testiin menevät sopivan tilaisuuden tullen.


Entäpä itse juoksu sitten? :)

Lähtö tapahtui Baanalta 8.40. Se oli loppujen lopuksi mielestäni oikein hyvä aika, vaikka jakaakin mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin ja voi olla haastava kauempaa tuleville. Itse heräsin viiden jälkeen keittelemään kaurapuurot ja valmistautumaan tulevaan päivään. Toisin kuin HCR:lla, täällä kaikki juoksijat lähtivät samaan aikaan ja oman tavoiteajan mukaan asettauduttiin lähtökarsinoihin. 

Reitti oli yksi pääasiallinen syy, miksi lähdin jo tänä vuonna mukaan. Ja olihan se upea Kaivopuiston rantoineen ja Kauppatoreineen. Mukaan mahtui myös Kalasataman rosoisia tunnelmia, Arabianrannan pitkiä reittejä merenrantaa pitkin, Vallilan ja Pasilan talojen välissä puikkelehtimista. Todellinen urbaani city-reitti siis monipuolisine maisemineen.

Käytännön järjestelyt hoituivat hyvin, juomapisteitä oli sopivin väliajoin ja vettä, urheilujuomaa ja noin 15 km kohdalla geelejäkin niitä tarvitseville tarjolla.

Juoksu ei omalta osaltani sujunut aivan yhtä mallikkaasti kuin HCR:lla. Edeltävien viikkojen kiireet, liian vähäiset yöunet ja kaikella tapaa niin henkisesti kuin fyysisestikin HCR:aa vähäisempi valmistautuminen näkyivät sekä itse matkassa (joka tällä kertaa tuntui aika pitkältä ja raskaalta) että lopputuloksessa, joka oli viitisen minuuttia HCR-aikaa enemmän. Omalta osaltani aika on kuitenkin sivuseikka. Osallistun juoksutapahtumiin ensisijaisesti hyvän mielen vuoksi ja koska juoksisin joka tapauksessa, tapahtumissa lenkki tulee tehtyä kätevästi hyvissä tunnelmissa ja juoksuseuraakin riittää. :)


Maaliin saavuttiin kuitenkin kunniakkaasti ja lopputulemana HHM:sta jäi hyvä fiilis kaikin puolin. Mahdollisuuksien mukaan olen ehkä ensi vuonna myös mukana. Ja ainakin voin suositella tapahtumaa lämpimästi myös ensikertalaisille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...