maanantai 13. heinäkuuta 2015

Superhelppo vesimelonikakku


Törmäsin vesimelonikakkuihin jo vuosia sitten Pinterestissä, ja ihastuin ideaan heti. Viime keväänä vesimelonikakut herättivät kiivasta keskustelua Suomessakin, jota seurasin sivusta hieman huvittuneena. Ehkä kaikki uusi herättää aluksi helposti kummastusta. Oli miten oli, tässä lienee etenkin helteisten kesäpäivien ehdoton kevyt ja terveellinen suosikkitarjottava ja kahvipöydän kaunistus!


Vesimelonikakusta löytyy variantteja moneen makuun. Useimmissa resepteissä kakku on päällystetty esimerkiksi kookoskermalla, mikäli kakusta halutaan täysin kasvipohjainen. Itse kyhäsin tämän kakun poikkeuksellisesti mökkiolosuhteissa, joissa kaikki ei mennyt kookoskerman kanssa ihan putkeen. Niinpä kakusta valmistui täydellinen "naked cake" -versio, joka onkin ehkä helpoin ja yksinkertaisin vesimelonikakku ikinä!


Tarvitaan siis yksi kokonainen vesimeloni (itse käytin tällä kertaa minivesimelonia) josta leikataan ylä- ja alaosa pois, jolloin jäljelle jää kakun muotoinen keskiosa. Tämä kuoritaan ja koristellaan oman maun mukaan. Kakun tarjoilemista helpottaa, jos sen leikkaa jo valmiiksi paloiksi ennen tarjoilua.


Makoisia ja raikkaita herkutteluhetkiä! :)

2 kommenttia:

  1. Voi, minäkin olen aivan ihastuksissani vesimelonikakun ideasta. Meidän Tontun 1vee kakku olikin sellainen: http://veikeaverso.blogspot.fi/2014/08/tonttu-1v-vesimelonikakkua-ja.html

    VastaaPoista
  2. Wow Paula, kiitos kommentista ja linkistä! Aivan mielettömän upea kakku ja myös nuo hedelmävartaat. Esteettinen silmäkin niissä lepää ja ennen kaikkea alkoi heti tehdä mieli herkkuja! :)

    Sehän tuossa vesimelonikakussa onkin parasta, että reseptiä voi varioida mielin määrin, vain luovuus ja mielikuvitus on rajana. Ihanat synttäritarjoilut 1-vuotiaalle :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...