maanantai 17. elokuuta 2015

Suklaa-banaanijäätelö eli Chocolate Nicecream


Hehkuttelin jo aiemmin avokado-suklaamoussea sekä raakakakkua. Koska monenlaisia erilaisia banaani- ja raakajäätelöitä on myös tullut kokeiltua kesän aikana, tuli luonnollisesti mieleen ajatus testata myös suklaajäätelöä samalla idealla.


Tämä kesäinen jäätelöherkku koostuu siis pääosin banaanista, avokadosta ja kaakaojauheesta. Mukana on myös pieni ripaus hunajaa, vaniljauutetta ja kookosmaitoa.

Suklaa-banaanijäätelö (pari pientä annosta)

3 jäistä banaania (pilko paloiksi ennen jäädyttämistä)
1 avokado
ripaus kaakaojauhetta sen mukaan, miten voimakkaan maun haluat
hunajaa tai muuta makeuttajaa oman maun mukaan
tilkka vaniljauutetta
hieman kookosmaitoa

Sekoita ainekset tehosekoittimella tai blenderissä. Lisää tarvittaessa banaanit pienissä erissä ja pidä välillä taukoja, jottei blenderi kuumene liikaa. Kaada seos kulhoon ja laita pakastimeen jähmettymään. Ota seos pakkasesta noin parin tunnin välein pari kertaa ja sekoita. Koristele esimerkiksi tuoreilla marjoilla, kookoslastuilla ja kaakaonibseillä tai -pavuilla.

Herkullista viikkoa kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Herkulliselta kuulostaa, pakko kokeilla! :P Jos laiskottaa, niin onneksi maidotonta jätskiä saa nykyään tosi monesta paikasta Helsingissä :) http://kultasenpauloissa.blogspot.fi/2015/08/helsingin-maidottomat-jatskipaikat.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä Paula! :) Bongasinkin postauksesi jo aiemmin, itselläni ollut myös koko kesän aikeissa tehdä vastaava, muttei ole ollut aikaa. Onnekai tosiaan vaihtoehtoja löytyy jo ihan hurjasti Helsingistä! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...