tiistai 15. maaliskuuta 2016

Raakaherkkuja Töölössä: Raw n More


Helsinkiin on jälleen noussut kivoja kahviloita ja ruokapaikkoja kuin sieniä sateella. Itse en ole harmillisesti ehtinyt pysymään kartalla kaikista uutuuksista tai vierailemaan jokaisessa heti alkuunsa. Niinpä tänään olikin oikein ilahduttava yllätys päästä piipahtamaan Runeberginkadulle Töölöön hiljattain avatussa Raw n Moressa Teean kanssa.


Ihanan viihtyisä, valoisa kahvila sijaitsee osoitteessa Runeberginkatu 59, aivan Töölön torin kulmilla, ja sinne pääsee kätevästi sekä monella bussilla että ratikoilla.



Kaunis miljöö ja ystävällinen palvelu tekivät vaikutuksen heti alkuunsa. Tarjolla on kahvien ja vihermehujen sekä -shottien lisäksi eri laatuja teetä Thehuoneen valikoimista.




Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin tarjolla olevien herkkujen valikoima! Sekä makeita että suolaisia raakaherkkuja löytyi moneen lähtöön ja suorastaan valinnan vaikeus iski tiskillä. Aikamme pohdittuamme päädyimme tilaamaan ihanat wrapit, jotka valmistettiin saman tien meille tuoreina. Ne oli täytetty muun muassa avokadolla ja cashew-tahnalla ja maistuivat todella hyviltä! Wrapien kaveriksi päädyin itse tilaamaan vihermehun, joka sekin oli todella raikasta ja hyvää.


Jälkkäriksi makeannälkään oli vielä maistettava raakatoffeeta sekä vadelmaremmejä, jotka molemmat olivat myös suorastaan suussasulavia!



Valikoiman lisäksi plussaa ihanasta miljööstä, valoisista isoista ikkunoista sekä erittäin ystävällisestä ja hyvästä palvelusta! Tätä kahvilaa voin lämpimästi suositella noilla kulmilla liikkuville ja toivotan onnea sekä menestystä yrittäjille!

Raw n More, Runeberginkatu 59.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...