torstai 6. lokakuuta 2016

RAAKAKAKKUJEN SALAISUUS + KITCHENTIME -ARVONTA!

*  yhteistyössä KitchenTime.fi *

Jokaisella meistä on varmasti keittiössään omia luottotuotteita, joita ilman ei tulisi toimeen ja joista ei ihan heti luopuisi. Itselläni tällaisia tuotteita on ehkä useampiakin, mutta etenkin jos kakuista puhutaan, kärjessä ovat aivan ehdottomasti irtopohjavuoat. Sen jälkeen kun aikoinaan keksin ne, en ole tavallisia kakkuvuokia oikeastaan tainnut juurikaan käyttää muuta kuin satunnaisesti pakon edessä.


Erityisesti raakakakkujen ollessa kyseessä irtopohjavuokaa parempaa ja helpompaa ratkaisua on vaikea keksiä. Leivinpaperi vain vuoan pohjalle, päälle kakun eri kerrokset (pohja, täyte, mahdollinen kuorrutus), pakkaseen ja kakku on hetkessä valmis! Voisinkin todeta, että ainakin omalta osaltani tässä piilee onnistuneiden raakakakkujen ja toki muidenkin kakkujen salaisuus.


Yksi suosikkini irtopohjavuoista on ehdottomasti Kitchen Aidin laadukas, konepesua kestävä irtopohjavuoka*. Tarttumattoman pinnoitteen ansiosta kakut kuin kakut irtoavat siitä helposti ja myös raakakakut pysyvät hyvin kasassa.  Jos siis näyttävien raakakakkujen teko kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti investoida hyviin irtpohjavuokiin - niillä pääsee jo pitkälle.




KitchenTime.fi -verkkokaupasta löytyy laaja valikoima keittiötarvikkeita joka lähtöön ja myös huikean paljon erilaisia kakkuvuokia. Yhteistyössä heidän kanssaan haluankin arpoa tämän blogin lukijoille kolmen irtopohjavuoan setin KitchenTime.fi -verkkokaupan valikoimista. Settiin kuuluu 3 erikokoista vuokaa, joten sekä pienemmän että isomman kakun pyöräyttäminen onnistuu käden käänteessä, kun kaapista löytyy vuokia joka koossa!


Voit osallistua arvontaan tutustumalla KitchenTime.fi -verkkokaupan leivontavuokavalikoimaan ja jättämällä tähän postaukseen kommentin yhteystietojesi kera, mikä KitchenTimen valikoimassa olevista leivontavuoista on tai olisi oma suosikkisi keittiössä ja miksi! Arvonta päättyy sunnuntaina 9.10. klo 23.00 ja arvon yhden onnellisen voittajan osallistujien joukosta maanantaina 10.10. ONNEA MATKAAN! :)


* tuote saatu / yhteistyössä KitchenTime.fi

56 kommenttia:

  1. Mukaan kivaan arvontaan.ja kakkuvuoka heritage oli suosikkini. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana! :) Kakkuvuoka Timantti on tosi hieno, tulis upeita kakkuja.

    VastaaPoista
  3. Sydän-kakkuvuoka näyttää ihanalta. Tulisi kivoja raakakakkuja!

    VastaaPoista
  4. http://www.kitchentime.fi/fi/p/suorakulmio-uunivuoka-caribbean-2-pack Nämä ovat aivan mun värisiä ja näissä olisi hyvä tehdä laatikkoruokia, piirakoita yms. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Oispa kiva voittaa, tykkään tehdä raakakakkuja ja olisi vihdoin ja viimein kiva tehdä se juustokakku, joka on pitänyt tehdä jo ainakin ziljoona vuotta sitten :D
    Suosikkini KitchenTimen vuoista on uunivuoka kannella, tuossa tekisi vaikka ja mitä herkkuruokia!
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Airiina
    Nyt sen löysin sen vuoan jota olen ihaillut: http://www.kitchentime.fi/fi/p/kakkuvuoka-heritage#&gid=1&pid=1
    Se vaan on niin kaunis kuvio.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  7. Kaikki piirakkavuuat näyttivät ihanilta! Etenkin Profin piirakkavuoka.
    idatraff(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana, ja kyllä toi Uunivuoka kannella Cerise 33x23 cm olisi tosi kätevä. Vuokia on kyllä, mutta kannellisia vähemmän. Ihania kakkuvuokia myös, kauniit kuvioinnit.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tämä: http://www.kitchentime.fi/fi/p/uunivuoka-kannella-cerise-33x23-cm, koska meiltä ei vielä löydy yhtään kannellista vuokaa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Raakakakkuja rakastavana olen haaveillut Lekuen 15cm irtopohjavuoasta keraamisella pohjalla. oonasallamaaria@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana ollaan! :)
    http://www.kitchentime.fi/fi/p/patonkivuoka-grafit-kannellinen olisi aika luksus ;)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  13. Punainen uunivuoka kannella. Jotenkin syksyllä tekee mieli uunissa haudutettuja ruokia.
    Mukana arvonnassa, seuraan blogit.fi kautta.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kakkumuottisetti 14 kpl terästä, olisi kätevä eri kokoisille kakkusille. Mukana arvonnassa tuula.pitkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Kakkuvuoka Heritage
    hessutytto@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Tästä haaveilen: http://www.kitchentime.fi/fi/p/leipavuoka-kannella-28x15-cm :)
    minkamaaria@suomi24.fi
    Vitsit noita raakakakkuja pitäisi joskus kokeilla! En vain voi sietää taatelia tai mitään kuivahedelmiä, joita tuntuu olevan kaikissa ohjeissa. :/

    VastaaPoista
  17. Suosikkini on timantti kakkuvuoka!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  18. Henna28
    Onpa kiva arvonta, kakkuvuokia ei ole koskaan liikaa ja tuntuu, että ei aina löydä oikeanlaisia, valitsin http://www.kitchentime.fi/fi/p/kakkuvuoka-mini-alumiini ja näitä kannattaa ostaa ainakin kaksi pakettia.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  19. jessi
    mini kakkuvuoat ovat ehkä suosikkeja siellä kyllä oli moni muitakin kivoja.
    nämä ovat söpöt, hieno ulkonäky ja ei tarvitse tehdä suurta kakkua kerrallaan mikä on hyvä jos menekki ei ole suuri.

    jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Suosikkini ja monikäyttöisin itselleni oli ehdottomasti suorakulmion muotoinen uunivuoka Caribbean. Toimisi sekä suolaisiin pataruokiin että makeisiin jälkkäripaistoksiin.

    riikka.s.turunen a gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kakkuvuoka Timantti on suosikkini. tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Timantti-kakkuvuoka oli tosi kiva, näytti tulevan kaunis kakku sillä. Toisaalta myös Patissen Ceramic Creme irtopohjavuoka olisi mieluinen, sillä edellinen isompi irtopohjavuoka on alkanut vanhuuttaan vuotamaan ja naarmuuntunutkin se jo on. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Itselleni (vaatimattomasti) mieluisin kakkuvuoka tällä hetkellä olisi pienikokoinen irtipohjavuoka (halkaisija 10cm), sillä innostaisi aina kaikkia raakakakkuja kokeilla, mutta ei viitsisi isoa kakkua aina tehdä, kun ei syöjiäkään välttämättä aina ole (eikä itse jaksa tai siis viitsi koko kakkua :D) ssuvi__@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. No juurikin nuo arvottavana olevat irtopohjavuoat olisi minun valintani, koska minulla ei ole irtopohjavuokaa ollenkaan. Voin kertoa, että kaikki juustokakut on hiukkasen hankala tehdä tavalliseen keraamiseen pyöreään vuokaan; kakkua on hankala leikata kun reunat ovat tiellä.

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  25. Juu tottakait mukana, hyvä irtopohjavuoka on kakun onnistumisen kannalta se perus edellytys, kotoa löytyy vain pieni 18 cm vuoka, siitä ei monelle tarjoa

    VastaaPoista
  26. Mukana! Twix-piirakan resepti pyörii mielessä ja sitä pitäisi kyllä päästä leipomaan! Exxentin irtopohja olisi juuri täydellinen!

    mia.bragge@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Tuo Kakkuvuoka Lumihiutale näytti tosi kivalta, tulis kivoja kakkuja sillä! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kakkuvuoka sydän olisi ihana! sinituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Peppi
    Onpas kiva ohje jota pitääkin tehdä, valitsen suosikikseni tuon arvottavana olevan irtopohjavuoka setin, itselläni ei ole omaa vaan lainaan tyttäreltä.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  30. kakkuvuoka timantti,olisi kiva leipoa joku kakku upea vuoka =) mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Sydän kakkuvuoka suloisuudessaan hurmasi minut. Syksyisin ja talvisin vietän paljon aikaa keittiössä ja leivottuakin tulee useamman kerran viikossa. Irtopohjavuokia meillä ei ole vielä yhtään, eikä oikeaa kakkuvuokaakaan. Olisi mukava saada uusia välineitä leivontaan! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Irtopohjavuoka on suosikkini, koska sillä saa tehtyä vaikka mitä sekä raakakakkuja että paistettavia. Tulisi siis tarpeseen, niin saisi väsättyä eri kokoisia leivonnaisia kerralla :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Juurikin irtopohjavuokaa kaipaan, sillä en omista yhtään. Suosikkina irtopohjavuoka. sonjaemiliia (at) gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kakkuvuokia meillä on jo kaapit pullollaan, mutta kaipaisin kunnollista, tarttumatonta piirakkavuokaa, joten valintani on Non-stick Piirakkavuoka 26 cm - Le Creuset.

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Korkeareunainen pieni irtokakkuvuoka olisi hyödyllinen. kaisa.mi@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Piirakkavuoka 28 cm Cerise vaikuttaa laadukkaalle =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Praliinimuotti voisi innostaa kokeiluihin.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Kakkuvuoka Perhonen on ihana!
    jenni.kytola@hotmail.fi

    VastaaPoista
  39. "Irtopohjavuokasetti 3 kpl - Funktion" olisi supertarpeellinen, sillä irtopohjaisista vuoista on puutetta vaikka niitä niin usein tarvittaisiinkin.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Olipa hienoja kakkuvuokia! Mm. Kukka, Timantti ja Sifonki olivat kauniita!
    Oma suosikkini olisi kuitenkin Lumihiutale erilaisuutensa vuoksi.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kakkuvuoka sydän on suosikkini, sillä kukapa ei haluaisi yllättää rakkaintaan sydämenmuotoisella kakulla :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. http://www.kitchentime.fi/fi/p/irtopohjavuokasetti-3-kpl

    3 erikokoista vuokaa ois lemppari, edellisistä alkaa pinta hajoilla joten ois ihan kunnon tarpeessa :)

    Korhonen.janita@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. http://www.kitchentime.fi/fi/p/classic-irtopohjavuoka-korkeat-reunat-16-cm-musta Tää olis mun suosikkini tuon kolmen irtopohjavuokasetin lisäksi. Mukaan arvontaan :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  44. Sydän kakkuvuoka oli ihana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Timantti olisi ihana!

    Wtf@live.fi

    VastaaPoista
  46. Lumihiutale kakkuvuoka. Olisi ihanan erikoinen ja voisi tehdä jotain kivaa joulupöytään :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Cerise kannellinen uunivuoka, jossa voisi tehdä niin suolaista kuin makeaakin, mukana siis arvonnassa.
    Päivi

    VastaaPoista
  48. Kakkuvuoka pääkallo 3d, koska en oo ennen ees nähny moista! :D Veli on kokki ja hevimusiikkimies, sille olis hauska, mutta toisaalta tuosta päästä vois muotoilla/koristella minkä vaan kakun. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  49. Irtopohjavuokasetti 3 kpl olisi kiva.
    -minttu47-
    mittu47@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Monta houkuttelevaa, jos yksi pitää valita niin Heritage-kakkuvuoka.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  51. http://www.kitchentime.fi/fi/p/kakkuvuoka-28-l

    emmiina67@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Macaronvuoka, sillä macaronien tekeminen on seuraava leivontatavoitteeni.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Heritage-kakkuvuoka takaisi näyttävät kuivakakut, hienon mallinen
    ruusu86@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Ceramic Irtopohjavuoka kuparinvärinen/creme 30 cm-Patisse.
    airi.antso@mail.ee

    VastaaPoista
  55. Kakkuvuoka Hyönteinen - Nordic Ware on suosikini

    mirjahelena.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Minulla huonoa kokemusta KitchenTimesta. Ostin yli 100 euron hintaisen tammisen leikkuulaudan, mutta se ei ollut öljytty, vaikka sen piti olla. Lisäksi tuotteessa oli koloja, halkeamia ja rosoa eli tuote oli selvää kakkoslaatua eli sekundaa. Reklamoin asiata, mutta asiakaspalvelu osoittautui äärettömän hankalaksi. En suosittele KitchenTimesta ostamista kenellekään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...