torstai 3. elokuuta 2017

Uutta Kanavarannassa: Goodio Cafe

Jos kesät ovatkin aina kiireisiä ja kuluvat nopeasti, erityisesti tämä kesä on sellainen ainakin omalta omaltani ollut. Työkiireet ja koleat säät ovat taanneet sen, että aika on kulunut kuin siivillä ja tässä sitä nyt ihmetellään, että on jo elokuu ja kohtahan se kesä on ohi ennen kuin kunnolla alkoikaan.


Tänään vietin kuitenkin vapaapäivää ja sen kunniaksi päätin käydä tutustumassa Kanavarantaan avattuun uuteen Goodion kahvilaan. Olin hämmästynyt jokin aikaa sitten siitä kuultuani, koska kahvilaa ei olla markkinoitu vielä oikeastaan lainkaan ja viralliset avajaisetkin kuulemma ovat vasta ensi viikolla. Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Kanavarannasta löytyy nykyään oikein edustava sarja erilaisia ruoka- ja kahvipaikkoja, myös paljon esillä ollut kananmunaravintola EGG näkyi rantautuneen sinne ja toki vanha tuttu Johan & Nyström löytyy myös.


Goodion kahvila oli aivan ihana, tilava ja istumapaikkoja oli paljon vapaana sekä sisällä että ulkona. Tosin voi olla, että asiakkaat eivät vielä ole löytäneet paikkaa. :) Tarjolla oli Goodion jätskejä ja raakakakkuja ainakin. Kahvivalikoima rajoittui toistaiseksi vain termarissa olevaan tavalliseen suodatinkahviin (Johan & Nyströmin kahvia sekin), erikoiskahvit kuulemma vasta tekevät tuloaan myöhemmin.


Herkuttelimme taaperon kanssa raakakakuilla ja jätskeillä terassilla ja kävimme myöhemmin myös hetken aikaa sisällä istuskelemassa.


Oikein kodikkaan ja kivan oloinen paikka, jonka sisustus ilmeisesti on vielä vähän vaiheessa. Vaikuttaa kumminkin erittäin lupaavalta. Tänne tullaan uudestaankin! :)










Goodio Cafe, Kanavaranta, Helsinki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...