tiistai 1. helmikuuta 2022

Lil Plot: Kokemuksia puunkasvatuspaketeista + alekoodi

 Kaupallinen yhteistyö Lil Plot

Näin alkutalvesta valon määrän pikku hiljaa lisääntyessä kaipaa moni meistä hieman vihreää kotiin kevään tunnelmaa tuomaan. Tulppaanisesonki käy kuumana ja taimien kasvatus ikkunalaudalla alkaa niin ikään monessa kodissa.

Minun lisäkseni löytyy ehkä teitä muitakin, jotka eivät koskaan ole kokeneet itseään viherpeukaloksi, vaikka muiden istuttamia kukkia ja kasveja tykkään ihaillakin. Meidän perheellä oli aikanaan jopa puutarhapalsta, jonka halusin kun kaupunkiviljely tuli muotiin ja siitä alkoi tulla trendikästä. Alkuinnostus laantui kuitenkin hyvin nopeasti ja ruuhkavuosien pyörteissä työmäärä uuvutti alleen, joten muutaman vuoden sinnittelyn jälkeen palstasta luovuttiin.

Kotona en myöskään ole koskaan saanut kukkia menestymään tai taimia itämään - ne pakolliset parvekekukatkin yleensä nuupahtavat hyvin nopeasti, koska aika, taito ja kärsivällisyys eivät ole riittäneet hoitamiseen. Olenkin siis suosiolla jättänyt puutarhahommat muille ja ajatellut, että juuri tämä osa-alue ei ole minun "heiniäni".

Tähän aikaan vuodesta lumen peittäessä maan on kuitenkin aina jotenkin terapeuttista päästä ihailemaan kasvun ihmettä. Niinpä kun vuosi sitten minulle tarjoutui mahdollisuus testata suomalaista innovaatiota Lil Plot puunkasvatuspakettia yhteistyön merkeissä, olin innoissani mutta myös skeptinen. Mitä jos siemenet eivät lähtisikään itämään tai taimet kuolisivat ja nuukahtasivat heti, kuten niin monesti oli tämän "viherpeukalon" kokeiluiden kohdalla käynyt?

Ei hätää, Lil Plotilta rauhoiteltiin - näissä puunkasvatuspaketeissa tulee nimittäin mukana KASVUTAKUU! Kyllä, luit oikein - jos jostakin syystä siemenet eivät lähtisi itämään, niiden tilalle saa uudet. Kuulostaa melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta ja itsekin olin varma, että joudun uusia siemeniä pyytelemään.

Kuinka ollakaan, sekä viime keväänä testiin saamani eucalyptus ja oliivi että syksymmällä testaamani rainbow chili bonsai lähtivät kuin lähtivätkin kaikki itämään! Mukana tulee siis kasvatuslaatikko, multa, siemenet ja ohjeet. Helpompaa ei voisi enää olla!

Tällä hetkellä meidän ikkunalaudalla viheriöi tämä rainbow chili bonsai ja tuo keväistä tunnelmaa kotiin. On ihana fiilistellä kasvun ihmettä ja odotella tähän ilmestyviä erivärisiä, maukkaita chilejä ilmestyväksi aikanaan!

Jos haluat testailla näitä superkäteviä ja -helppoja puunkasvatuspaketteja, ne ovat juuri tällä hetkellä alennuksessa ja koodilla HEIDIW saat vielä 5 € lisäalen tuotteista Lil Plotin verkkokaupassa!






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...