tiistai 28. joulukuuta 2021

Luonnonkosmetiikan suosikit 2021


Vuodenvaihde on monenlaisten top-listojen ja koosteiden aikaa lukuisien aiheiden, niin myös luonnonkosmetiikan saralla. Useammatkin lehdet, mediat, yritykset ja some-vaikuttajat julkaisevatkin näin uuden vuoden kynnyksellä listauksia vuoden parhaista tulokkaista, suosikeista tai muuten vain mahtavista luonnonkosmetiikan ihanuuksista.

Itsekin ajattelin koota yhteen katsauksen vuoden 2021 luonnonkosmetiikkalöydöistä, sillä kuluneen vuoden aikana olen saanut tutustua moniin ihastuttaviin tuotteisiin, jotka taatusti jäävät käyttöön vakituisesti myös tulevaisuudessa.

Näistä tuotteista kaikki eivät ole tänä vuonna markkinoille tulleita uutuuksia, vaan osa jo hyvinkin pitkään myynnissä olleita klassikkotuotteita, jotka ovat vuosien varrella tulleet luonnonkosmetiikkafaneille tutuiksi. Itse olen muutamia tällaisia tuotteita vasta tänä vuonna löytänyt ja siksi tälle listalle ne nyt mukaan nostanut sekä ainakin osaa myös Instagramin puolella jo aiemmin tänä vuonna hehkuttanut.

Mutta pidemmittä puheitta itse asiaan - tässä tulevat siis perusteluiden kera omat tämän vuoden parhaat luonnonkosmetiikkalöytöni, joita voin muillekin suositella! (Lista ei ole millään lailla tärkeysjärjestyksessä eli jokainen tuote on omalla tavallaan aivan yhtä mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen):

Le Baume Integral no. 1

Ranskalainen klassikko, joka on valloittanut sydämiä luonnonkosmetiikan ystävien parissa jo vuosien ajan. Itse "myöhäisherännäisenä" ennätin kokeilemaan tätä vasta tämän syksyn aikana ja en enää yhtään ihmettele, miksi tätä voidetta niin kovin kehutaan! Kyseessähän on siis monitoimivoide, joka toimii mm. päivä- ja yövoiteena, kasvonaamiona, silmänympärysvoiteena, after sun -voiteena... you name it! Ideana on, että esimerkiksi reissuun lähtiessä pärjää tällä yhdellä putelilla ison purkkiarsenaalin sijaan - kätevää ja fiksua! Itse olen tykästynyt pehmeän "karamellinomaiseen" tuoksuun sekä simppelin eleganttiin pakkaukseen myös.

Flow Cosmetics: Balm to Milk Cleanser

Tämäkin tuote on monelle luonnonkosmetiikkafanille tuttu: kotimainen Mustikka-puhdistusöljyvoide Flow Cosmeticsilta. Itse olin alkuun hieman skeptinen öljypohjaisen puhdistusaineen suhteen, mutta yllätyin todella positiivisesti - tämä öljyinen geeli nimittäin muuttuu pehmeän maitomaiseksi yhdistyessään veden kanssa ja puhdistaa ihon todella tehokkaasti jättäen raikkaan fiiliksen ja suorastaan syväpuhdistetun tunteen. Tässäkin tuotteessa tykkään tosi paljon pakkauksesta, tuotteen koostumuksesta sekä tuoksusta myös - pieniä asioita, jotka kaikki kuitenkin vaikuttavat positiivisesti käyttökokemukseen. Erityistä plussaa tälle tuotteelle tietysti kotimaisuudesta!

Dr. Hauschka: Kasvovesi

Muutamia vuosia sitten hurahdin kasvovesiin huolella ja siitä asti testissä on ollut lukuisia, toinen toistaan ihanampia kasvovesiä. Tämä Dr. Hauschkan versio on minulle aina ollut suht tavanomaisen näköinen puteli, joka on "aina" löytynyt kauppojen hyllyltä, ja on mielessäni usein jäänyt uudempien, trendikkäämpien puteleiden varjoon ostopäätöstä tehdessä. Kun kuitenkin tänä vuonna lopulta annoin tälle mahdollisuuden, en olisi voinut olla enempää vaikuttunut! Tämä kasvovesi on nimittäin todella yrttisen raikas - virkistävän ja jopa hieman viilentävän tehon iholla tuntee välittömästi, ja tuoksu on myös erittäin raikas ja miellyttävä. Tätä tuli monesti suihkittua etenkin kesän kuumimpina hellepäivinä jo heti aamusta.

Circulove Smooth-kasvoöljy ja Calm-seerumi

Suomalaisista, innovatiivisista Circuloven tuotteista kirjoittelinkin myös tänne blogin puolelle taannoin, kun sain niitä testattavakseni. Tällä hetkellä aamun kohokohta on, kun saan ihonpuhdistuksen ja kasvoveden jälkeen levittää iholle ensin Smooth-kasvoöljyn ja sitten Calm-seerumin. Rakastan niiden luksuslaatuista tuntua iholla ja vihreän teen sekä marjojen hurmaavaa tuoksukimaraa. Aivan erityisen ihanat näistä tuotteista tekee niiden pohjautuminen kiertotalouteen ja koko takana oleva tuotekehityksen filosofia.

Bruns Magisk Citron -hoitoaine ja shampoo

Allekirjoittanut, kuten moni muukin, on jäänyt kaipaamaan Santen Brilliant Care-hoitoainetta, joka teki hiuksista ihanan silkinpehmeät. Olenkin metsästänyt tänä vuonna sille vähintään yhtä hyvää korvaajaa ja niinpä lopulta metsästyksen tuloksena löysinkin ruotsalaisen Bruns-sarjan Magisk Citrus-hoitoaineen sekä shampoon. Tämä hoitoaine on aivan täydellinen ja vähintäänkin edellisen luottohoitoaineeni veroinen - täyteläinen, raikas ja jättää hiukset ihanan sileiksi ja pehmeiksi! Raikas sitruunainen tuoksu on tässäkin tuotteessa mieleeni. Myös muut Brunsin hiustuotteet houkuttavat, joten niitä aion ehdottomasti testata tulevana vuonna!

Neal's Yard Remedies: Wild Rose Beauty Balm

Tätä tuotetta olin kuullut ja lukenut hehkutettavan paljon, ja haaveillutkin pitkään sen testaamisesta! Ruusufanin näkökulmasta kuulosti aivan täydelliseltä: villiruusun tuoksuinen, huippulaadukas, moneen tarkoitukseen sopiva luonnonkosmetiikan monitoimivoide. Odotukset olivat siis korkealla, enkä tullut pettymään kun tätä vihdoin pääsin kokeilemaan. Ihanan täyteläinen ja luksuslaatuinen voide, jonka mukana tulee myös laadukas musliiniliina. Jälleen plussaa lähtee laadun lisäksi tälle tuotteelle myös kauniista pakkauksesta sekä ihanasta ruusun tuoksusta!

Jimmy Boyd Lemon & Rose -vartaloöljy

Ihana uusi luonnonkosmetiikkasarja-tuttavuus tänä vuonna oli myös pitkät perinteet jo omaava, vasta nyttemmin Suomeen rantautunut Jimmy Boyd-sarja. Ensimmäinen ostamani sarjan tuote oli Lemon & Rose-vartaloöljy, joten ihastuin heti ensi kerralla - ihanan raikas, kevyt ja nopeasti imeytyvä öljy, jonka tuoksu on hento ja pehmeä, ei lainkaan keinotekoinen tai liian voimakas. Sittemmin olen kokeillut myös sarjan hajuvesiä, jotka myös ovat aivan ihastuttavan raikkaita!


Puhdas+ Bakuchiol Cream & Bakuchiol Elixir

Minulle ja monelle muullekin ravintolisien puolelta tuttu brändi Puhdas+ yllätti tänä vuonna positiivisesti myös ihonhoidon saralla tuodessaan markkinoille kotimaiset versiot ihonhoidon tehoaine bakuchiolia hyödyntävistä tuotteista. Yhteistyön merkeissä pääsin kokeilemaan sarjan Bakuchiol Elixir-seerumia sekä voidetta, ja molemmat ovat jääneet pysyvästi suosikeikseni! Aivan huippua, että bakuchiol-tuotteita saa nyt myös Suomessa valmistettuna! Molemmat tuntuvat todella tehokkailta ja hoitavilta iholla ja jälleen kerran pisteet tulevat miellyttävästä tuoksusta sekä aivan erityisesti Creamin superinnovatiivisesta ilmatiiviistä ja siististä pakkauksesta, jonka käyttö alkuharjoittelun jälkeen sujuu niin luontevasti että tuntuu kuin "tavalliseen" voidepurkkiin ei enää olisi paluutakaan - tämä käyttöliittymä nyt vain on niin täydellinen monella tapaa!


Tässä siis muutamia suosikkejani tältä vuodelta :) Ensi vuonna testiin pääsee ensimmäisten joukossa ainakin huikea Katja Kokon herkullinen Djusie-sarja, jota allekirjoittanut ja moni muukin odotamme kuin kuuta nousevaa!

Oletko sinä löytänyt tänä vuonna uusia suosikkeja luonnonkosmetiikan saralla?


PS. Seuraa @superihanaa myös InstagramissaPinterestissäFacebookissa sekä tilaa uutiskirje sähköpostiisi :)

maanantai 20. joulukuuta 2021

Joululahjat 2021: Herkuttelu ja hemmottelu


Jokin aikaa sitten vinkkasin täällä joululahjaideoita sisustukseen sekä kotoiluun, ja tällä kertalla olisi hyvää tekevien herkkujen sekä hemmottelutuotteiden vuoro :)

Tässä siis muutamia vinkkejä pukinkonttiin, jos vielä näin viime tingassa pähkäilet lahjapulmien kanssa ja mietit mitä kääriä pakettiin hyvinvointia, ekologisuutta ja eettisyyttä arvostavalle.

Nämä lahjavinkit olen koonnut omista suosikeistani tuotteista, joita itse olen vuosien varrella lahjaksi antanut ja saanut Ruohonjuuren valikoimista.

Kotimainen Frantsilan Paras ystävä -kauratyyny on hemmottelulahjojen klassikko ja ihan paras lahjavinkki hänelle, jolla on jo kaikkea! Hoitava kauratyyny sopii mm. niska-hartiaseudun rentouttamiseen ja lämmittää ihanasti koleina talvi-iltoina. 

Muita mainioita lahjavinkkejä hemmotteluun ovat esimerkiksi gua shat ja kasvorollerit, joista oma suosikkini on Yin Your Skin -sarja.

Jouluiset raakasuklaat sekä suklaat ovar ihania lahjoja pukinkonttiin. Itse olen tykännyt saada ja antaa lahjaksi aivan erityisesti Goodion suklaita, joiden pakkauksetkin ovat jo silmänruokaa parhaimmillaan.

Kahvien saralla olen jo useampana vuonna ostanut lahjaksi Cafetorian Joulukahvia. Tiesitkö muuten, että helsinkiläisen Cafetorian Ivan Ore valittiin hiljattain vuoden maahanmuuttaneeksi yrittäjäksi? Aika huikeaa!

Joulun herkkupakettiin voi kääräistä myös kotimaista luomuglögiä. Itse haluaisin tänä jouluna saada maisteltavaksi ainakin Organic Healthin Metsäglögiä, jossa maistuu mm. kuusenkerkkä. Ja muuten vink vink sinulle, joka et ehdi tai jaksa koostaa herkkulahjaa itse: kannattaa helppona lahjavinkkinä ihmeessä tsekata myös Organic Healthin Jouluillan paketti, josta löytyy luomuja ja vegaanisia herkkuja kätevästi yhdessä pakkauksessa.

Ruohonjuuren verkkokaupasta vielä 20.12. tehdyt tilaukset ehtivät jouluksi perille ja myymälät palvelevat toki osa vielä jouluaattonakin.

Bongasitko listalta omia suosikkejasi? Mitä sinä toivoisit joululahjaksi?


PS. Seuraa @superihanaa myös InstagramissaPinterestissäFacebookissa sekä tilaa uutiskirje sähköpostiisi :)







torstai 9. joulukuuta 2021

Circulove – kotimaisen luonnonkosmetiikan luksusta kiertotalouden hengessä

Kaupallinen yhteistyö Circulove / tuotteet saatu


Kotimaisen luonnonkosmetiikan luksusta - vähemmän, mutta parempaa. 
♡ Tähän kiteytyy suomalaisen, huippulaadukkaan, circular design -ajattelun pohjalta ponnistavan Circulove- ihonhoitosarjan ydin. 

Circulove syntyi vuonna 2020 ajatuksesta tehdä hyvää ihmisille ja ympäristölle kestävällä tavalla. Samalla tavoitteena oli myös tehdä ihonhoidosta mahdollisimman helppoa ja vähentää turhaa kosmetiikkapurnukoiden kulutusta. Circulove lähestyykin vastuullisuutta aivan erityisen kokonaisvaltaisesti: sarjan keskiössä ovat puhtaus ja läpinäkyvyys, kiertotalous, circular design, fiksu kuluttaminen sekä hiilijalanjäljen minimointi. Lisää Circuloven tarinasta ja filosofiasta voit lukea täältä.


Circuloven 100% luonnonmukaiset, vegaaniset, biohajoavat ja täysfermentoidut tuotteet valmistetaan pienissä erissä Suomessa, mikä mahdollistaa 2-3 viikkoa kestävän fermentoinnin. Pohjoismaisen perinteen mukaisesti fermentoinnissa käytetään  ainoastaan tuoreita kasveja ja marjoja sekä puhtaimpia kasviöljyjä. Kaikilla 
Circuloven tuotteilla on myös FI-Natura -sertifikaatti. Kuulostaa siis täydelliseltä, eikö totta? 


Sain testiin Circuloven huippulaadukkaat Smooth-kasvoöljyn sekä Calm-seerumin, enkä voisi olla enempää innoissani! Olin nimittäin lukenut kehuja sarjasta ja haaveillut tuotteiden testaamisesta aiemmin, ja pakko myöntää että nämä suomalaiset ekoluksustuotteet ylittivät kaikki odotukseni!


Calm -seerumi on suunniteltu kasvojen lisäksi myös silmänympärysiholla käytettäväksi ja kyseessä on todella kevyt, mutta äärimmäisen tehokas seerumi, joka selkeästi tuntuu kosteuttavan ja rauhoittavan ihoa! Plussaa annan ehdottomasti monikäyttöisyydestä, koska seerumi sopii käytettäväksi myös silmänympärysseerumina eli useampaa seerumiputelia ei tässä tapauksessa ihonhoitorutiiniin tarvita.

Ylellinen, hoitava Smooth-kasvoöljy on luksuslaatuinen ihoöljy kirkastaa ja elvyttää ihoa äärimmäisen tehokkaasti. Se on taatusti aivan erityisen hyvä tuote ennen kaikkea kuivalle iholle, mutta myös näin rasvoittuvan ihon kanssa painivan käyttäjän näkökulmasta Smooth on aivan täydellinen etenkin näin talviaikaan. Kovien pakkasten purema iho tuntuu kuivalta ja kiristävältä erityisesti ihonpuhdistuksen jälkeen ja silloin on aivan ihanaa hemmottelua levittää tämä hoitava ja heleyttävä öljy kasvojen iholle - jo pienikin tippa tekee ihmeitä!


Molemmissa tuotteissa on hurmaavan mehukas ja marjaisa tuoksu niiden sisältämien luonnon siemenöljyjen (vadelma, auringonkukka, jojoba, hamppu, ruusunmarja) sekä kurkun ja vihreän & valkoisen teen ansiosta.

Vaikuttavina aineina sekä Calmissa että Smoothissa ovat probioottien ja prebioottien lisäksi mm. ruokatuotannon ylijäämästä jääneet marjat sekä puhtaat elintarvikelaatuiset luonnonöljyt kuten suomalainen camelina-öljy. Ihan huikeaa on myös se, että ainesosista jopa 85% on täysin kotimaisia, ja sen lisäksi Circuloven kotisivuilra löytyy tieto jokaisen raaka-aineen alkuperästä!

Ilmatiiviit ja hygieeniset pakkaukset ovat simppelin tyylikkäitä ja hivelevät ainakin omaa silmääni pelkistetyllä ulkomuodollaan, joka sopii erinomaisesti minimalistiseen skandinaaviseen tyyliin.


Voisikin siis todeta, että Circulove on sekä brändi-identiteetiltään, ideologialtaan että tuotteiden tehonkin näkökulmasta tarkasteltuna aivan täydellinen ihonhoitosarja jokaiselle kotimaista luonnonkosmetiikkaa, huippulaatua ja fiksua kuluttamista arvostavalle. Itse ainakin ihastuin täydellisesti ja suosittelen lämmöllä muillekin - laita siis seurantaan @circuloveskincare Instagramissa ja opi lisää tuotteiden saloista!


PS. Seuraa @superihanaa myös InstagramissaPinterestissäFacebookissa sekä tilaa uutiskirje sähköpostiisi :)


maanantai 29. marraskuuta 2021

Joululahjat 2021: Sisustus ja kotoilu


Joulu tekee vähitellen tuloaan ja joululahjojen pohdinta alkaa olla käsillä monella meistä. Lahjapohdintoja helpottamaan ajattelin tänä vuonna tehdä pienen joululahjavinkki-juttusarjan pitkästä aikaa myös tänne blogin puolelle! 

Ihan ensimmäisenä juttusarjassa ovat tällä kertaa vuorossa sisustajalle ja kotoiluun mieluisat lahjavinkit. Ihania sisustustuotteita löytyy kivijalkaputiikeista sekä netistä pilvin pimein ja myös tunnettujen merkkien tuotteita on mahdollista ostaa lukuisilta eri jälleenmyyjiltä, aina pienistä yhden naisen putiikista isoihin kansainvälisiin verkkokauppoihin.

Mitäpä, jos tänä vuonna valitsisit myös sisustuksen saralla lahjojen ostopaikaksi suomalaisen pienyrittäjän puodin tai verkkokaupan? Tuetaan yhdessä paikallista ja nostetaan kotimaista yrittäjyyttä, joka luo hyvinvointia lähelle ja koko yhteiskuntaamme <3

Yksi tällainen sympaattinen, pieni, mutta kokoaan suurempi sisustusputiikki on Espoontorilla toimiva yhden naisen puoti Viiti, jolla on myös verkkokauppa. Vuosi sitten perustettu Viiti tarjoaa laajan valikoiman ihastuttavia sisustustuotteita moneen makuun - niin tunnetuilta ruotsalaisilta ja tanskalaisilta merkeiltä kuin myös kotimaisilta kädentaitajilta.

Tässä muutamia tärppejä Viitin valikoimasta sisustajalle joululahjaksi tai joulunajan kotoiluun - ja kyseessä ei siis ole maksettu mainos tai kaupallinen yhteistyö, vaan halu ja into suositella rakkaan ystäväni sisustusputiikkia muillekin innoitti naputtelemaan tämän postauksen :)

Design Letters on klassikko, joka uudistuu jatkuvasti ja muotoutuu moneen. Jos perinteinen klassikko-kirjainmuki jo lahjansaajalta sattuisi löytymään, voi mukikokoelmaa kartuttaa vaikkapa ystävää ilahduttavalla Friend-kupposella tai kotoilijaa hemmottelevalla Hygge-mukilla. Sarjasta löytyvät myös lapsille uudet Ecozen-materiaalista valmistetut mukit sekä niihin pienimmille nokkamukin kannet ja kahvat.

Tanskalaiset supersuloiset Maileg pehmopuput, hiiret ja muut suloiset pikku otukset soveltuvat ihanasti perheen pienimpien paketteihin sekä lastenhuoneeseen. Perheen pienimmälle ihana lahjavinkki joulupakettiin tai vaikkapa ristiäislahjaksi on supersöpö Ensimmäinen pupuni koristelaatikossa ja vähän isommille leikkijöille vaikkapa hiirikuningatar ja -kuningas sekä suloinen hanhi joulukotiakin koristamaan.


Ruotsalaisen Strömshagan astiat ja muut sisustustuotteet tuovat joulutunnelmaa niin satavuotiaaseen hirsitaloon kuin pieneen moderniin kaupunkikotiinkin. Söpöt joulumakeis- ja piparkakkupurkit ovat mainio lahjaidea jouluherkuttelijan kotiin.

Kotimainen, Vantaan Keimolasta ponnistava Käinby 1925 on kaikkien pellavatekstiilien ystävien unelma! Valikoimiin kuuluu pyyhkeitä, vuodevaatteita ja muita kodin tekstiilejä. Kaikki tuotteet valmistetaan Euroopassa unelmanpehmeästä Heaven Linen -pellavasta ja painetaasn käsin Vantaan Keimolassa. Meiltä löytyy Käinbyn tuplapussilakana sekä tyynyliinat logolla ja voin lämpimästi suositella tätä maailman parasta vuodevaatesettiä jokaisen laatutietoisen kotoilijan liinavaatekaappiin!

Suomalaisten kädentaitajien tuotteiden ystäville Viitistä löytyy mm. Silmu Knittingin sekä Lodean taidonnäytteitä.

Kurkista Viitin joulutuotteiden valikoimaan tarkemmin verkkokaupassa tai piipahda paikan päällä puodissa, Espoontorin kauppakeskuksessa.

Lisää joululahjavinkkejä luvassa lähiviikkoina, seuraavaksi hemmotteluun ja hyvään oloon liittyen - pysy kuulolla!

Kuvat: Strömshaga, Maileg, Design Letters


PS. Seuraa @superihanaa myös Instagramissa, Pinterestissä, Facebookissa sekä tilaa uutiskirje sähköpostiisi :)



 



 




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...