sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Ensimmäiset Ruohisrakas-kotikutsut – esittelyssä Ruohonjuuren tuotteita


Ehkä osa lukijoista huomasikin, että Ruohonjuuri haki tänä syksynä iloiseen joukkoonsa mukaan Ruohisrakkaita - hyvinvoinnista ja terveydestä innostuneita asiakkaita, jotka haluavat kertoa eteenpäin Ruohonjuuren mahtavista tuotteista myös laajemminkin esimerkiksi kotikutsuja ja tuote-esittelyjä järjestämällä.

Toinen toistaan upeampia hakemuksia tulikin todella paljon ja tällä kertaa niiden joukosta valittiin kolmisenkymmentä innokasta Ruohisrakasta, joiden kanssa hommat ovat jo pyörähtäneet käyntiin: muutama on jo pitänyt kotikutsut ja monella on kutsut tulossa tai suunnitteilla.


Vaikka itse olen töissä Ruohonjuuressa ja ollut mukana suunnittelemassa tätä ideaa alusta asti, on minulla ollut jo pidempäänkin mielessä haave, että haluaisin joskus järjestää jonkinlaiset kotikutsut näihin aiheisiin liittyen. Ruohonjuuren valikoimista kun löytyy yli 6 500 tuotetta tällä hetkellä - takuuvarmasti siis jokaiselle jotakin - joten aihetta kutsuihin useillakin eri teemoilla riittäisi kyllä. Olen siis itsekin innolla mukana Ruohisrakkaana ja kokeeksi halusin itsekin järjestää kutsut ystävilleni vielä näin joulun alla, joista kerron lisää myöhemmin tässä postauksessa!

Mainittakoon vielä sellainen hauska taustatieto, että vielä esimerkiksi viitisen vuotta sitten suhtauduin hieman skeptisesti erilaisiin tuotekutsuihin, joihin itsekin sain kutsuja aina säännöllisin väliajoin. Koin, että en halua sekoittaa kaupallisia asioita ystävyyssuhteisiini tai tuntea vaivaantuneisuutta siitä, että "kohteliaisuudesta" pitäisi ostaa jotakin. Niinpä vuosien ajan kieltäydyinkin lähes joka kerta kohteliaasti saadessani kutsun erilaisiin tuote-esittelyihin. Jossakin vaiheessa sitten totesin, että miksipä sitä ei voisi pitkästä aikaa kokeeksi osallistua ja mennä vaikka vain ihan seuran vuoksi paikalle tapaamaan ystäviä. Menin, ja innostuin - totesin, että vaikka erilaisissa pesuaineiden, lastenvaatteiden tai keittiötarvikkeiden tuote-esittelyissä lähtökohta onkin kaupallinen, ovat ne kuitenkin hyvä "syy" myös järjestää tapaamisia ystävien kesken. Sen jälkeen olenkin ilolla osallistunut useisiin eri aiheisiin liittyviin kotikutsuihin ja järjestänyt yhdet aiemmin itsekin.


Ensimmäiset Ruohonjuuri-kutsut toki hieman jännittivät, onhan kyseessä täysin uusi ja vasta kehitteillä oleva konsepti, jota olemme pääosin ihanan kollegani kanssa ideoineet. Kutsuja vartenkaan ei ole mitään valmista lukkoon lyötyä mallia tai sabluunaa käytössä, vaan olemme halunneet antaa jokaiselle Ruohisrakkaalle mahdollisuuden toteuttaa kutsut omannäköisellään tavalla ja tyylillä.

Itselläni ei ollut ensimmäisillä kutsuillani selkeästi mitään teemaa, vaan halusin esitellä muutamia itse hyväksi havaitsemiani, tässä kuussa Ruohonjuuressa tarjouksessa olevia ja joulusesonkiinkin sopivia tuotteita:



Tämän lisäksi kaikki talon puolesta tarjolla olevat purtavat ja juotavat olivat peräisin Ruohonjuuren hyllyiltä. Pöydän antimina oli mm. Foodin pekaanipähkinöitä ja mulpereita, Seed & Bean- ja Benjamissimo-suklaata, Getraw lakritsi- ja Roobar-mangopatukoita, Bionan porkkana- ja granaattiomenamehua, useita makuja Pukka-teetä (mm. Turmeric Active, Day & Night Collection, Peppermint & Licorice), Yogi-jouluteetä jne.


Aloitimme illan ohjelmaa rennosti jutustelemalla. Kerroin alkuun hieman idean syntytarinasta ja myös Ruohonjuuren historiasta, kuinka kaikki alkoi 36 vuotta sitten pienestä mökistä ja kuinka sen jälkeen matka on kulkenut VR:n makasiinien kautta jo 12 myymälän ketjuksi (ja taas lisää myymälöitä on luvassa tulevana vuonna - muun muassa ilouutisena Vantaalla asuville tiedoksi, että Jumbon Ruohonjuuri avaa ovensa 1.2.)

Sitten olikin varsinaisen esittelyn vuoro. Kerroin lyhyesti jokaisesta tuotteesta omia kokemuksia ja myös Ruohonjuuren asiakkaiden suosituksia. Useiden tuotteiden kohdalla myös joku vieraista kertoi sitä käyttäneensä, ja jakoi omia kokemuksiaan. Vieraat saivat tutustua tuotteisiin ja testailla niitä. Esittelyn lopuksi maisteltiin pöydän antimia ja halukkailla vierailla oli mahdollisuus tehdä tilaus Ruohonjuuren verkkokaupasta. Illan aikana tehtyihin tilauksiin normaalihintaisista tuotteista saivat vieraat -15% alennuksen.


Itse olin todella ilahtunut siitä, miten ihania ja innokkaita kutsuvieraita olin saanut paikalle. Sen lisäksi että kiinnostusta tuotteisiin oli paljon ja moni halusi tehdä tilauksen, myös oli ihana kuulla, että muutamat kertoivat haluavansa itsekin järjestää samanlaiset kutsut joskus.

Ilta oli todella mahtava ja jäin harmittelemaan ainoastaan sitä, että läheskään kaikkia suosikkituotteistani ei ollut mahdollista esitellä :) Mutta siinäpä onkin hyvä syy järjestää kutsut jälleen uudestaan sopivan tilaisuuden tullen.

Jos muuten haluat päästä kokeilemaan jotakin näistä kutsuilla esittelemistäni tuotteista, tai haluat muuten vain tehdä ostoksia Ruohonjuuressa, tämän blogin lukijana saat -10% alennuksen verkkokaupasta https://www.ruohonjuuri.fi koodilla 8L386QNN. Koodi on voimassa 31.12.2019 asti, joten voit käyttää sen vaikka joululahja- tai herkkuostoksiin.



1 kommentti:

  1. Moi,

    Mitä mieltä olet Ambroniten varmistamasta smootiesta onko tuo niin terveellistä kuin he markkinoivat?
    Tämä tuote https://eu.ambronite.com/discount

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...