keskiviikko 16. marraskuuta 2016

KÄTEVÄT MARJA- JA VIHERJAUHEET + ALEKOODI!

Olenkin kirjoitellut jo aiemmin terveellisiä aamiaisvinkkejä, välipalavinkkejä sekä myös vinkkejä smoothiekulhojen tekoon. Tällä kertaa ajattelin kirjoitella pari sanaa tuotteista, jotka ovat jo vuosia kuuluneet oman ruokakaappini vakiovarustukseen ja joita käytän säännöllisesti niin smoothieissa, smoothiekulhoissa kuin tuorepuuroissakin. 


Kyseessä ovat tietysti erilaiset marja- ja viherjauheet, joita löytyy nykyisin jo hyvät valikoimat sekä verkkokaupoista, luontaistuotekaupoista että myös markettien hyllyiltä. Suositpa sitten kotimaisista superfoodeista kuten mustikasta tai puolukasta Suomessa valmistettuja jauheita tai eksoottisempia aineksia, löydät varmasti haluamasi. 

Etenkin näin syksyn ja talven keskellä meillä suomalaisilla ei ole tuoreita marjoja saatavilla ja aina ei pakastimestakaan pakastemarjoja löydy. Tähän tarkoituksen marja- ja viherjauheet ovatkin todella käteviä. Jo pieneen määrään jauhetta on käytetty valtavan suuri määrä tuoreita marjoja, joten vitamiineja niissä on runsaasti jo pienessä määrässä jauhetta.

Yllä olevan kuvan vihersmoothiekulhossa on banaanin, avokadon ja tuoreen pinaatin kaveriksi lisätty Cocovi Nokkosjauhetta tuomaan lisää väriä ja "vihervoimaa" mukaan annokseen.


Tätä suklaista tuorepuuroa, jossa chiaan ja kaurahiutaleisiin on sekoitettu Oatlyn suklaanmakuista kaurajuomaa, höystää Superfruit Luomu Proteiini raakakaakao. Tämä sekoitus sisältää kolmea eri kasviproteiinia: herne-, riisi- ja hamppuproteiinia, ja on makeuettu raakakaakaolla. 


Mustikkaisen smoothiekulhon pohjana ovat jälleen banaani ja avokado, mutta mustikoiden lisäksi makua, väriä ja vitamiineja mukaan tuo Cocovi luomu Acai jauhe.

Hyvinvoinnin Tavaratalo on Suomen suurin hyvän olon verkkokauppa, josta löytyy laajat valikoimat marja- ja viherjauheita sekä valtavasti muitakin luomuelintarvikkeita, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, luontaistuotteita sekä ekologisia pesu- ja puhdistusaineita.

Nyt kannattaa klikkailla ostoksille, sillä koodilla GOJI10 saavat tämän blogin lukijat 10% alennuksen koko Hyvinvoinnin Tavaratalon valikoimasta! Ostoksille pääset tästä. Tarjous on voimassa 24.11 asti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...