maanantai 21. maaliskuuta 2016

Cargo Coffee & Vegetarian Food


Cargo Helsinkiä on jo melko pitkään hypetetty siellä sun täällä. Itselläni oli ollut jo kauan aikaa to do -listallani mennä tsekkaamaan kyseinen paikka. Kuitenkaan en ollut saanut sitä aikaiseksi, osittain siksikin, etten ollut aivan varma paikan sijainnista ja lounasajan puitteissa ei etenkään talven loskakeleillä huvittanut lähteä harhailemaan ja etsimään paikkaa.

Sain kuitenkin vähän aikaa sitten helpon ja käytännönläheisen vinkin, että paikka sijaitsee "aivan Eerikinkadun päässä". Lähdinkin siis viime perjantaina toiveikkaana kulkemaan pitkin Eerikinkatua Ruoholahden suuntaan. Paikka löytyikin Ruoholahden hoodeilta, osoitteesta Ruoholahdenranta 8.

Miksi sitten Cargo oli ja on tutustumisen arvoinen paikka? Merikonteista rakennettu ravintola sopii miljööseen paremmin kuin hyvin. Tarjolla on Johan & Nyströmin kahveja ja teetä, mehuja sekä kasvislounas maanantaista perjantaihin klo 11-14. Nettisivujen esittelyteksti myös puhuu puolestaan:

"Rennossa ja avoimessa, intohimolla toimivassa ravintolassamme ruokatuotteista vastaa villiyrttispesialisti Sami Tallberg. Meille on  tärkeää luonnonläheisyys, aidosti korkealaatuiset raaka-aineet ja aito maku."


Tällä kertaa lounasvaihtoehtona oli vietnamilainen pho-keitto, johon oli tarjolla runsaasti erilaisia lisukkeita, kuten esimerkiksi tofua, mungpavun ituja ja kookoslastuja.


Vitriinistä löytyi myös valmiina monia herkullisia salaatti- ja aamiaisvaihtoehtoja sekä mukaan otettavia välipaloja.


Paikan tunnelma oli oikein mukava ja viihtyisä. Lounasaikaan oli hieman ruuhkaa, tässä vaiheessa ovat pöydät jo hieman tyhjentyneet. :)


Lounaan päälle piti tietysti maistella paikan kahvi- ja raakakakkuvalikoimaa. Tilasin chai latten kauramaitoon tehtynä sekä porkkana-raakakakun, joka oli todella herkullista. Lattea siemaillessa oli mukava selailla Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjaa, jota ei olisi malttanut laskea käsistään. :) (Ps. pahoittelen erittäin huonolaatuisia kännykkäkuvita, jotka eivät tee oikeutta näille herkuille!)


Cargo Coffee & Vegetarian Food, Ruoholahdenranta 8. 
Avoinna ma-ke 7.30-18, to-pe 7.30-22, la 10-22, su 10-16.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...