torstai 29. syyskuuta 2016

SYKSYINEN KURPITSASOSEKEITTO

Pakko myöntää, että olen ollut hieman "myöhäisherännäinen" kurpitsojen suhteen. Jo useampana syksynä olen seuraillut sivusta, miten toiset loihtivat niistä piirakoita tai milloin mitäkin antimia syksyiseen ruokapöytään. Itse en ole tullut kurpitsoita hankkineeksi tai hyödyntäneeksi juurikaan johtuen laiskuudesta - en ole vain jaksanut etsiskellä ideoita, mitä kaikkea niistä voisi tehdä.

Nyt sitten eräänä päivänä sain tuliaisiksi kaksi isoa myskikurpitsaa ja vielä parin päivän päästä kaksi toista pientä, pyöreää oranssia kurpitsaa, joten pakkohan niistä oli jotain keksiä. :)


Päädyin sosekeittoon, jonka arvelin miellyttävän myös lapsia. Toisin kuitenkin kävi, sillä lähes kaikki lapsista vierastivat kurpitsasta tehtyä keittoa perinteisen juuressose- tai vastaavien keittojen sijaan. Me aikuiset puolestaan olimme lopputulokseen oikein tyytyväisiä. Myskikurpitsan pehmeä, hieman pähkinäinen maku yhdistettynä kurkumaan toi keittoon lämpimän, syksyisen maun. Mitä parhainta syksyistä lähiruokaa siis! :)


KURPITSASOSEKEITTO  (n. 6-7 hengelle)

2 isoa myskikurpitsaa
2 pienempää oranssia kurpitsaa
(1/2 sipulia)
vettä
sitruuna-oliiviöljyä
2 dl ruokakermaa (maito- tai kasvipohjainen)
1 rkl kurkumaa
suolaa ja mustapippuria
tuoretta chiliä
päälle tuoretta persiljaa¨

Kuori ja pilko kurpitsat, poista siemenet. Kuullota viipaleita kattilassa tai paistokasarissa sitruunaoliiviöljyssä. Jos haluat käyttää sipulia, pilko ja kuullota se myös yhdessä kurpitsojen kanssa.
 
Lisää vettä vain sen verran, että kurpitsaviipaleet peittyvät ja anna kiehua pehmeiksi. Sen jälkeen soseuta kurpitsat sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää vettä tarvittaessa. Lopuksi lisää ruokakerma ja mausteet ja kuumenna kattilassa kiehuvaksi. Halutessasi pilko sekaan tuoretta chiliä ja ripottele päällä tuoretta persiljaa.



Mitä kaikkea teillä ollaan loihdittu kurpitsoista? :)

2 kommenttia:

  1. Moi! Täällä myös mietinnässä jotain hyvää kurpitsasta. Mietin lettuja tai piirakkaa. Minullekin kurpitsa on uusi tuttavuus, syönyt kyllä olen ja tykkään, mutta ikinä en siitä ole mitään valmistanut. Täytyypi lähteä tutustumaan kaupan kurpitsahyllyyn.
    Mukavaa syksyä!

    Terveisin Tiina Namparelli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiina, kiitos vierailusta ja kommentista! :)
      Letut kuulostavat tosi hyvältä idealta. Kurpitsapiirakkaa olen joskus maistellut toisten tekemänä.
      Eipä muuta kuin etsiskelemään tai itse kehittelemään reseptejä. Mukavaa syksyä sinnekin! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...