sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulujuoksu – Hyvän mielen juoksutapahtuma


Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että kuluneen vuoden aikana olen aloittelijana saanut olla ensimmäistä kertaa elämässäni mukana upeissa juoksutapahtumissa. Vuoden 2015 Helsinki City Run, Helsinki Half Marathon sekä pari pienempää juoksutapahtumaa jäävät kallisarvoisina muistojen helminauhaan.

Erityisen iloinen olen siitä, että tänä vuonna sain mahdollisuuden osallistua hienon juoksuvuoden päätteeksi Pelastakaa Lasten Joulujuoksuun lauantaina 5.12. Finlandia-talolla.



Joulujuoksu-tapahtuma on itselleni erityisen lähellä sydäntä, sillä sen tuotto ohjataan Pelastakaa Lasten lastensuojelutyöhön, tukiperhe-, tukihenkilö- ja lomakotitoimintaan. Olemme oman perheeni kanssa olleet toiminnassa mukana nyt muutaman vuoden ajan toimimalla itse tukiperheenä, ja voimme suositella mukaan lähtemistä lämpimästi kaikille, joilla siihen löytyy kiinnostusta ja mahdollisuus. Vapaaehtoistyötä, jolla on suuri merkitys ja joka on myös antoisaa tekijälleen. Tukiperhetoiminnasta kiinnostuneille lisää tietoa täältä.



Joulujuoksun sääolosuhteet eivät tänä vuonna olleet mitä parhaimmat, mutta nostan hattua kaikille meille, jotka voittivat itsensä ja uskaltautuivat mukaan sateesta, pimeydestä ja myrskysäästä huolimatta juoksemaan hyvän asian puolesta joko 5 tai 10 km. Joukkoon mahtui myös muutama huippujuoksija ja mainittakoon loppukevennyksenä, että itse vasta 4 km kohdalla hidasta vauhtia hölkötellessäni havahduin yhtäkkiä siihen, kun 10 km voittaja Alisa Vainio pinkaisi ohitseni ollessaan itse menossa jo 9 km kohdalla. :) Joka tapauksessa, me ollaan yhtä lailla sankareita ja voittajia kaikki! Suosittelen lämpimästi osallistumista tähän hyvän mielen juoksutapahtumaan. Osallistua voi myös silloin kuin sinulle parhaiten sopii, Juokse & lahjoita -periaatteella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...