keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Lapselle E-koodipommi vai reikiintyneet hampaat?

Suomalaisten lasten hampaiden hoito on asiantuntijoiden mukaan huonolla tolalla. Niinpä alan ammattilaiset ovat jo vuosia kampanjoineet paremman hammashygienian ja hampaiden hoidon puolesta. Vanhemmille annettavissa ohjeistuksissa on havaintojeni mukaan jonkin verran alueellista vaihtelua, mutta noin yleisesti ottaen lapsille suositellaan hampaiden harjausta kaksi kertaa päivässä heti niiden puhkeamisesta alkaen ja sen lisäksi ksylitol-purukumia tai -pastilleja jokaisen aterian jälkeen.

Koska pikkulasten hampaiden harjaus on (kuten monet vanhemmat varmaankin tietävät...) lievästi sanottuna haastavaa, olen sen lisäksi yrittänyt omien lasteni suhteen kunnostautua ksylitolin käytössä. Meillä on otettu noin yksivuotiaana ksylitolituotteet mukaan kuvioihin ja tärkeimmät kriteerit niiden valinnassa ovat olleet
a) valmistus Suomessa,
b) ei sisällä aspartaamia (eikä mielellään myöskään asesulfaami K-ta),
c) täysksylitolituote, eli makeutusaineena käytetty ainoastaan ksylitolia.




































Niinpä käytössä ovat olleet Xylident-tuotteet (aikaisemmin pienen Fennobon-nimisen yrityksen mutta nykyään Fazerin ostama brändi). Purkat tai pastillit on siis vetäisty joka kerta aterian jälkeen eli noin 4-5 kertaa päivässä suunnilleen 1-vuotiaasta asti. Tänään sitten taas pitkästä aikaa satuin vilkaisemaan lapsille suunnatun Muumi-täysksylitolipurkan tuoteselostetta ja järkytyin, vaikka totuuden tavallaan jo tiesinkin: kokonaista kymmenen eri E-ainetta!

Ainekset: makeutusaine (66%), purukumin perusmassa, aromit (mitä nämäkään sitten mahtavat olla....) sakeuttamisaine E414, kosteudensäilyttäjä E422, emulgointiaine E322, värit E171, E160A, happamuudensäätöaineet E300, E296, pintakäsittelyaineet E903, E901, E904.

Kysymys nyt kuuluukin, kumpi lienee loppupelissä pienempi paha - reikiintyneet hampaat vai moinen E-koodipommi monta kertaa päivässä pikku taaperolle?






tiistai 27. lokakuuta 2009

Luomumisoa

Taannoisen misokeitto-postauksen yhteydessä suunnittelin seuraavalla kerralla E621-vapaan luomumisotahnan testaamista. Nyt on sellaistakin sitten kokeiltu, kyseessä Urtekramin tuote.



































Ainekset: luomusoijapavut, vesi, luomuohra, merisuola, kojibakteeri (Aspergillud oryzae).

Hyvin tuntuu toimivan ja tällä kertaa jäi keitosta dashi-jauhekin pois, kun tätä tarjoiltiin vegevieraille. :) (Dasheissakin näkyy olevan säilöntä- ja lisäaineita jos jonkinlaisia, lieköhän niille luomumpia vaihtoehtoja?)




maanantai 26. lokakuuta 2009

Suklaamousse

Ex tempore-makeannälkään kehittelin tällaisen (mielenkiintoisen näköisen...) sekoituksen, joka on eräänlainen muunnelma suklaapiirakan kuorrutuksesta. Kovin eksakteja määriä en valitettavasti osaa sanoa - heittelin aineksia sekaan ihan fiilispohjalta ja tarvittaessa lisäsin sitten.

- raakakaakaojauhetta noin 0,5dl
- kookosöljyä
- agave-siirappia
- ripaus tyrnijauhetta
- n. 1rkl auringonkukansiemeniä
- n. 1tl pellavansiemeniä
- 2 kuivattua luomutaatelia pieninä paloina
- vähän vettä



Kiireisenä perheenäitinä nautin tätä(kin) itse asiassa juuri parhaillaan banaanin täytteenä - helppo ja nopea herkkupala iltapäivän "kahvi"hetkeen! Meillä käytetään (ainakin toistaiseksi) viljatuotteita, joten kokeilin myös hapankorpun päällä ja hyvää oli. Muita mahdollisia käyttötarkoituksia voisi olla juurikin esim. maapähkinävoin tapaan tai tietystikin täytteenä erilaisissa leivonnaisissa.

Kakunleipojan ristiriitaiset intressit

Olen aina ollut esteettisten ja tyylikkäiden täytekakkujen ystävä, mutta vasta lasten syntymän myötä alkanut itsekin niistä kiinnostua siinä määrin, että aina silloin tällöin tekee mieli yrittää itsekin väsätä jotain.
Olen ollut suhteellisen vaikuttunut mutta myös osittain hieman hämmentynyt huomattuani, millainen "industry" kakkujen ympärille on Suomessakin nopeasti noussut. Kauas historiaan ovat jääneet ajat, jolloin kakun päälle levitettiin vaatimattomasti kermavaahtoa ja marjoja. Verkkokaupat ovat pullollaan toinen toistaan eksoottisempia kakunkoristelutuotteita, jotka nyt ovat helposti kenen tahansa kotileipurin ulottuvilla. Pastavärejä, kristallipulvereita, kulta- ja hopeamaaleja, elintarviketusseja, efektisävyvärijauheita, kimallegeelejä ja -sprayta lukuisissa eri väreissä, kaikki tietysti "syötäviä ja täysin turvallisia".
Jos päämääränä on saada aikaan erikoinen ja tyylikäs luomus, niin nämä ovat tietysti hyviä ja tarpeellisia. Vaan kun kyseessä tosiaankin on kakku, joka pitäisi vielä syödäkin, niin itseäni kyllä jossain määrin arveluttaa. Erään verkkokaupan sivuilla esimerkiksi mainittiin, että myynnissä ei ole tietynvärisiä spraymaaleja, koska niiden sisältämä väriaine on EU:ssa kielletty.
Jonkinlainen kompromissi siis pitäisi löytää ja kaipailisinkin vinkkejä: miten saada aikaan tyylikkäitä kakkuja "luomummin" menetelmin, vai onko tällainen haave ihan mission impossible?
Viikonloppuna valmistuneessa 2-vuotiskakussa, kuten sen edeltäjä-prototyypissäkin, sovelsin sitä kuuluisaa lisäämisperiaatetta mahdollisuuksien mukaan: taikina on täysjyväspeltjauhoista ja intiaanisokerista, välissä on luomukerman ja -karviaishillon kavereina kaakaonibsejä :D Marsipaanille kuitenkin kaipaisin jotakin "luomu"vaihtoehtoja, samoin juurikin noille paljon mainostetuille kakunkoristeluväreille ym. "epämääräisille" aineille.
 

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Ruokamenot ja kuluttajan vastuu

Minulta on pyydetty postausta liittyen siihen, miten paljon kalliimmaksi terveelliset ja eettiset valinnat tulevat isommassa taloudessa, jossa syöjiä on useampia kuin yksi. Tämä aihe onkin mielenkiintoinen ja olen sitä kypsytellyt mielessäni pitkään - näkökulmia on monia ja ajattelin vihdoin saada jotain niistä kirjoitettua auki. :)


 Ihan aluksi todettakoon, että oikeastaan olen jäävi kommentoimaan oikeasti ison kotitalouden ruokakuluja, koska lapsemme ovat vielä niin pieniä (3v, 2v ja 4kk) etteivät vielä syö ja kuluta paljoakaan (ainakaan vauva, joka on edelleen täysimetyksellä ;-)). Toki lasten kasvaessa ruoan menekki ja sen myötä myös kulut tulevat kasvamaan. Olemme kuitenkin kuluttajina liikkeellä sillä asenteella, että tällöinkään ruuan laadusta ja terveellisyydestä ei tarvitse tinkiä: sen sijaan, että siirtyisi ostamaan kaiken mahdollisen Lidlistä, ruokavaliota voikin yksinkertaistaa ja ohjata ne vähäiset käytettävissä olevat pennoset kotimaiseen luomuruokaan siinä missä herkkujen ja ylimääräisten luksustuotteiden ostelusta voi tinkiä. Monet kotimaiset vihannekset, kuten esimerkiksi keräkaali, on superhalpaa luomunakin ja kaiken lisäksi terveellistä. Lihaakaan (luomuna tietysti) ei tarvitse syödä joka päivä, vaan ehkä juhlatilanteissa kerran kuussa tai parissa. Vaikka epäterveellinen ruoka tunnetusti on terveellistä halvempaa, uskon että myös minimibudjetilla voi syödä terveellisemmin suosimalla mahdollisimman puhdasta ja käsittelemätöntä ruokaa.

Toisekseen ruoan hinta, jota jo eräässä aiemmassa postauksessa käsittelin, on vain yksi pieni muuttuja kokonaisuudessa. Michael Pollan kirjoittaa, että aikaisemmin on ollut aivan tavallista, että ihmiset ovat käyttäneet suurimman osan käytettävissä olevista tuloistaan ruokaan. Nyt elämme ensimmäistä kertaa sellaista vaihetta maailmanhistoriassa, jossa ihmiset käyttävät tuloistaan hyvin pienen osan ruokaan ja silti syövät epäterveellisempää ja huonompaa ruokaa kuin koskaan. Samaan tulokseen päätyy myös Mats-Eric Nilsson Petos lautasella -kirjassaan. Hän kirjoittaa:

"Mielenkiintoista kyllä, ruotsalaiset ja suomalaiset käyttävät nyt ruokaan selvästi pienemmän osan tuloistaan kuin 20 vuotta sitten. Lisäksi ruoanvalmistus vie vähemmän aikaa kuin tuolloin. Kyse on siis osittain tärkeysjärjestyksestä. Millaisen osan tuloistamme ja ajastamme ruoka mielestämme ansaitsee? Litteä TV, uusi auto vai laadukkaampaa ruokaa?"

Tässä kiteytyy oikeastaan loistavasti pähkinänkuoressa kaikki se, mitä alkuperäiseen kysymykseen haluaisin mahdollisimman kattavasti vastata. Aina asiat eivät ole niin yksinkertaisia ja on totta, että köyhyysrajalla ja minimituloilla eläessä järkevä priorisointikaan ei välttämättä anna mahdollisuuksia terveellisemmän ruuan ostamiseen. Useimmilla meillä suomalaisilla kuitenkin perustarpeet ovat kunnossa ja sen lisäksi rahaa jää myös ylimääräistä käytettäväksi. Se, onko kulttuurissamme hyväksytympää käyttää tämä ylimääräinen ruokaan vaiko viihde-elektroniikkaan tai asuntolainaan, onkin sitten jo toinen kysymys :-)

Kuluttajien sielunelämästä ja myös tuotekehityksestä jotain tietävänä uskon vakaasti siihen, että me kuluttajina olemme tekemiemme valintojen kautta avainasemassa myös ohjaamassa yritysten toimintaa. Emme ole passiivista massaa, jolle voi syytää millaista roskaa hyvänsä, vaan ajattelevia ja tiedostavia yksilöitä, jotka joudumme päivittäin tekemään arkipäivän valintoja. Uskomme tai emme, meidän valintamme vaikuttavat myös elintarviketeollisuuden tekemiin peliliikkeisiin samoin kuin myös kauppojen tarjontaan. (Tästä on mielestäni yksi oiva osoitus tämän postauksen yhteydessä oleva, tänään lähimarketin makeutusainehyllystä nappaamani kuva, jossa agave-siirappi on uutuustuotteena otettu mukaan valikoimiin). Niin kauan kuin suostumme syömään mahdollisimman halpaa, lisäaineilla kyllästettyä ja vettä täyteen pumpattua moskaa sen terveellisyyttä kyseenalaistamatta, elintarvikefirmat jatkavat sen suoltamista markkinoille. Omilla käytettävissä olevilla pennosillamme - olipa niitä sitten enemmän tai vähemmän - voimme omalta osaltamme vaikuttaa.

Kaipailisin mielelläni myös suoremmin alkuperäiseen kysymykseen vastaavia kommentteja niiltä lukijoilta, joiden taloudessa syöjiä oikeasti on useampia - itse kun tosiaan en vielä oikein mitään konkreettista osaa siihen sanoa :)

maanantai 19. lokakuuta 2009

Omenapaistos

Omenapaistos on jokasyksyistä herkkua meillä. Tänä vuonna tätä ollaan tehty jo useampaan otteeseen seuraavanlaisena variaationa: luomukaurahiutaleiden sekaan kunnon loraus kylmäpuristettua oliivi- ja vähän camelinaöljyäkin, mauksi pieni loraus agave-siirappia, vaahterasiirappia sekä ripaus intiaanisokeria (hunaja ja kookosöljy sopisivat varmaankin myös). Tarkkoja määriä ei valitettavasti ole antaa, laitan noita aineksia aina ihan mutu-tuntumalta :) Haudutellaan sitten uunissa kannellisessa vuoassa ainakin tunnin, mahdollisesti jopa parinkin verran matalassa lämmössä (150-175 astetta).



perjantai 16. lokakuuta 2009

Härkäpapua sarvista

Ei, en ole lukenut kyseistä kirjaa (yleissivistyksen vuoksi ehkä pitäisi...) vaan ostin ensimmäistä kertaa härkäpapuja kokeiluun!

Tässä tosiaan suomalaista lähiruokaa, joka ei kalliiksikaan tule: 300 gramman pussi irtona Ruohonjuuresta maksoi noin 80 senttiä.



Olin saanut sen käsityksen, että nämä ovat itsessään puisevan makuisia ja kovakuorisia ja syötävään kuntoon saaminen vaatii jonkin verran vaivaa. Yön yli liotuksen ja reilun tunnin kiehautuksen jälkeen nämä kuitenkin maistuivat lapsille ihan sellaisenaankin, 2-vuotias jopa innostui näistä siinä määrin että huusi koko ajan "mulle lisää härkäpapua, mulle lisää härkäpapua". Heitin näitä myös Bionan valmiin pastakastikkeen joukkoon jota sitten söimme Urtekramin lasten täysjyväpastan kanssa, siihenkin tarkoitukseen sopivat vallan mainiosti. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...