Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkuttelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkuttelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Tukholma-vinkki: Happy Food Store & GreenStreet Stockholm


Monenlaisten kiireiden vuoksi ovat niin kokkailut kuin bloggailutkin jääneet viime aikoina todella vähiin, ainoastaan Instagram on päivittynyt silloin tällöin ja sekin kovin laiskasti. Nyt kuitenkin pääsen vihdoin kertomaan eräästä todella hienosta jutusta, joka on myös ollut yksi syy kiireisiin ja bloginkin hiljaiseloon!


Olen itse aina ollut kiinnostunut uusista terveellisempiä herkkuja ja parempia vaihtoehtoja tarjoavista kaupoista, kahviloista ja ruokapaikoista. Uuteen maahan tai kaupunkiin matkustaessa ne ovat jo vuosia olleet yksi minua eniten kiinnostavista nähtävyyksistä. Tuotevalikoiman lisäksi myös tunnelma ja konsepti ovat minulle todella tärkeitä ja asiakkaana kiinnitän niihin paljon huomiota. Tässäkin blogissa olen aikojen saatossa hehkuttanut monia paikkoja, jotka ovat ihanien raakakakkujen tai laadukkaan kahvin lisäksi tarjonneet myös elämyksiä kaikille aisteille.

Mahtavin juttu juuri tällä hetkellä on, että olen itse viimeisen vuoden aikana saanut olla mukana rakentamassa tällaista asiakkaille elämyksiä tarjoavaa konseptia - ja vieläpä suuresti rakastamani yrityksen kanssa.


Ruohonjuuri on yritys, jota olen rakastanut siitä asti, kun sinne ensi kertaa astuin. Makasiinien myymälä oli monelle liian hippi, minulle taas konseptina ja tuotevalikoimankin kautta jo tuttu. Kun sitten vuonna 2006 myymälä muutti uutta Kampin keskusta vastapäätä ja myymäläilme uudistui, olin fiiliksissä: juuri tähän suuntaanhan ekokauppojen tulisikin kehittyä, nämä ovat oikealla tiellä.  Itiksen myymälän avauduttua vuonna 2009 olin heti viikoittainen kanta-asiakas: menin paikan päälle fiilistelemään tunnelmaa tai hakemaan pari juttua, ja lähdin kotiin isot kassit täynnä heräteostoksia. Kirjoittelinkin tuolloin innoissani myös blogiin Itiksen myymälästä otsikolla "Itä-Helsingin paras ruokakauppa. :D" Nyt tätä kirjoittaessani olen jo yhdeksän kuukauden ajan työskennellyt unelmaduunissani tässä suuresti fanittamassani firmassa!

Tiedän, että itseni lisäksi Ruohonjuuri ihastuttaa monia muitakin äärettömän laajalla valikoimallaan ja huikealla palvelullaan. Konsepti on täysin uniikki, eikä 35-vuotista historiaa ja vahvaa brändiä voi kopioida, vaikka osittain samoja tuotteita päivittäistavarakauppojen hyllyille rantautuisikin.


Huikeinta on, että Ruohonjuurta ja sen uniikkia konseptia fanitetaan myös maailmalla. Jo vuosia on Kampin ja Turun myymälöissä käynyt ruotsalaisia asiakkaita, jotka ovat toivoneet Ruohonjuuren myymälää myös Ruotsiin Nyt se on vihdoin totta: Ruohonjuuren ensimmäinen myymälä Happy Food Store avasi viime viikolla ovensa Tukholman Sveavägenillä! Konseptia on tarkoitus laajentaa ja avata myös lisää myymälöitä lähiaikoina.

Happy Food Store on hurmannut ruotsalaiset heti alkuunsa. Moderniin, elämykselliseen myymälään ovat ihastuneet myös monet bloggaajat ja siitä ovat kirjoittaneet ylistävästi jo mm. Ekotipset, Food Junkie,  Malin Tilja,  The Waves We Make, Maya Nestorov, Anja Forsnor, Mitt i Stockholm ja moni muu. Viime viikon avajaisissa oli tiivis tunnelma ja innokkaimmat asiakkaat tungeksivat aamulla sisään jo ennen avaamista. Kehujen määrä on ollut valtaisa ja suosio on ylittänyt odotukset!


Valikoimasta iso osa on Ruohonjuurestakin löytyviä suomalaisten tuottajien tuotteita, joita aiemmin ei ole Ruotsista saanut. Esimerkiksi Foodinin, Frantsilan, Puhdistamon, Helsinki Wildfoodsin ja Flow Kosmetiikan tuotteita löytyy laajat valikoimat Happy Food Storen hyllyiltä. Sen lisäksi valikoimissa on muun muassa paikallisia ruotsalaisia luomu- ja luonnonkosmetiikkatuotteita

Eikä tässä vielä kaikki! Happy Food Storen kanssa Ruotsiin on suunnannut myös iki-ihana, Suomessa jo mainetta niittänyt GreenStreet kohti unelmia. Samoissa tiloissa Happy Food Storen kanssa toimii nimittäin GreenStreet Stockholm -kahvila, josta saa take away-periaatteella mukaan suussasulavia raakakakkuja ja muita herkkuja. Useammissakin ruotsalaisissa blogeissa kehuttiin erityisesti raakakakkuja ja mainittiin, että niin hyviä ei ole aiemmin Ruotsista saanut.

<3 p="">

Ylpeänä ja iloisena haluan siis vinkata kaikille Tukholman-kävijöille uuden vinkin etenkin ekokauppojen, kahviloiden sekä kaiken kauniin ja hyvää tekevän ystäville: suunnatkaa oitis osoitteeseen Sveavägen 22 ja käykää fiilistelemässä myymälän tunnelmaa ja huikeaa valikoimaa! Henkilökuntakin on aivan huippumahtavaa porukkaa ja palvelee isolla ilolla, aivan kuten Suomen Ruohonjuuresn myymälöissäkin.

<3 p=""><3 p="">

Tästä videosta pääset kurkkaamaan pienen "sneak peekin" myymälästä. :)



Happy Food Store, Sveavägen 22.
<3 p="">

<3 p="">


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

MATCHA-SUKLAAKAKKU

 // kaupallinen yhteistyö // 


Tiedättehän sen tunteen, kun joskus tekisi yhtäkkiä mieli jotakin hyvää kahvin kanssa. Vaikkapa laadukasta tummaa suklaata tai pientä suklaakakun palaa. :)

Itse olen todennut, että etenkin raakakakuissa suklaakuorrutuksen teko on joskus aikaa vievää, kun eri aineksia täytyy sulatella vesihauteessa keskenään. Siksi olinkin aivan ilahtunut kuullessani Foodinin tuovat markkinoille valmiit raakasuklaamassat jokin aikaa sitten. Vielä mukavampaa oli huomata kuluneen kesän aikana, että samoja massoja saa nyt myös rouhemaisessa muodossa. Toisin sanoen raakasuklaakuorrutuksen teko esimerkiksi leivonnaisiin ei ole koskaan ennen ollut näin helppoa! Rouhe vain vesihauteeseen, jossa se sulaa nopeasti ja valmis sulanut suklaa on käytettävissä saman tien.



Tämä gluteeniton, maidoton ja sokeriton kakku syntyi nopeasti ex tempore kaapista löytyvistä aineksista. Makeutta tuo banaani ja täyteläisyyttä Foodinin suklaanmakuinen heraproteiini.* Raakakakku ei kuitenkaan ole tällä kertaa kyseessä, koska paistoin kakkupohjaa uunissa noin tunnin ajan. 

Teema-astiat Finnish Design Shopista.**





MATCHA-SUKLAAKAKKU (gluteeniton, maidoton, sokeriton)
noin 10-12 palaa

Pohja:
2 banaania soseutettuna
2 kananmunaa
1 dl Foodin suklaanmakuista heraproteiinia*
1 dl vettä
1,5 dl kookosjauhoja
1 dl kookosöljyä
0,5 dl kaakaojauhetta
n. 75 g Foodin 72% raakasuklaarouhetta* sulatettuna

Kuorrutus:
n. 150g Foodin 72% raakasuklaarouhetta*
ripaus matcha-jauhetta

Soseuta banaanit esim. haarukalla ja laita kulhoon. Sekoita joukkoon kananmunat. Sekoita heraproteiini ja vesi ja lisää seokseen, lisää muut aineet. Sulata raakasuklaarouhe vesihauteessa ja lisää taikinaan. Sekoita.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla (iso tai pieni riippuen kuinka korkean tai matalan kakun haluat). Kaada taikina vuokaan, paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 45min-1h.

Sulata sillä välin raakasuklaamassa vesihauteessa ja kaada sulanut seos koristeeksi jäähtyneen pohjan päälle. Anna suklaan kovettua jälleen hetki jääkaapissa. Ripottele koristeeksni matcha-jauhetta.



* tuotteet saatu // yhteistyössä Foodin
** sis. affiliate-linkkejä

tiistai 30. elokuuta 2016

Bounty-raakakakku


Bounty-raakasuklaata on tullut testattua jo aiemmin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla Bounty-raakakakun tekoa.


Ohjeita kyseiseen kakkuun löytyykin netin syövereistä jonkin verran ja itse ihastuin tähän Aino Mäkelän kehittelemään reseptiin, jota päätin kokeilla. Aino kun on kokenut kakkutaituri ja hänen loihtimillaan resepteillä ei yleensä voi epäonnistua!

Lähdin tekemään kakkua melko spontaanisti ja huomasin, että meiltä puuttui joitakin reseptissä mainittuja aineksia, kuten toco ja samoin myös kookosmannaa oli jäljellä vain pieni kerros purkin pohjalla, ei todellakaan kahta desilitraa. Näin ollen jouduin tuunaamaan reseptiä hieman yksinkertaisemmaksi, mutta hyvää tuli silti. Lopputuloksena hyvinkin tutusti Bountyn makuinen herkullinen kakku :)

Tässä siis oma versioni kakusta, alkuperäisestä reseptistä krediitit Ainolle :)


BOUNTY-RAAKAKAKKU (10-12 palaa)

Pohja:
1/2 avokado
10 taatelia
2 dl vettä
1,5 dl kookosjauhoa
1 dl hasselpähkinöitä
3 rkl kookosöljyä
ripaus suolaa

Sekoita ainekset blenderissä: ensin avokado, taatelit ja vesi. Lisää sitten kuivat aineet. Vuoraa pieni irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele seos sen pohjalle.

Kookostäyte:
0,5 dl kookosmannaa
2 dl vettä
4 rkl hunajaa
4 rkl kookosöljyä
3 dl kookoshiutaleita

Sekoita ainekset blenderissä, levitä seos pohjan päälle.

Kuorrute:
1/2 avokado
8 taatelia
1 dl vettä
1 dl kaakaojauhetta
0,5 dl kaakaovoita
ripaus suolaa

Sekoita ainekset blenderissä ja kaada vuokaan täytteen päälle. Laita seos pakkaseen jähmettymään. Kakku säilyy pakastimessa pidempäänkin, itse taisin tehdä sen pari päivää ennen tarjoilua. Se kannattaa ottaa sulamaan jääkaappiin tai huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen tarjolle asettamista. Koristeluun voi käyttää kookoslastuja tai -hiutaleita.


Maistuisiko Bounty-kakku sinulle? :)


 

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Roots Helsinki – vegaaninen kahvilavinkki Kalliossa


Matcha-vohveleita, raakakakkuja ja ihana sisustus. Ainakin nämä olivat jääneet päällimmäisinä mieleen pari kuukautta sitten Vaasankadulle avautuneesta vegaanisesta Roots Helsingistä, ennen kuin edes olin siellä itse käynytkään. Ja miksikö? No siksipä tietty, että koko some-maailma on ollut tuon pari kuukautta täynnä kyseisen kahvilan hehkutusta ja kuvia sieltä!


Eräänä sateisena, harmaana maanantaiaamuna toteutinkin jo koko kesän ajan suunnitelmissa olleen haaveeni, suunnaten kohti Kalliota ja Roots Helsinkiä. Olin etukäteen hieman jännittänyt mahtuuko suosittuun paikkaan edes sisälle vaunujen kanssa ja miten pieni paikka mahtaisi olla kyseessä. Ilokseni kuitenkin huomasin että ainakin heti aamusta tilaa oli paljon ja mahduimme hienosti sisään ja pääsimme jopa valitsemaan istumapaikan. Myös vastaanotto oli ihana, tiskin takaa toivotettiin heti tervetulleeksi ja palvelu oli oikein ystävällistä. :)


Paljon kehuttu sisustus tosiaan teki vaikutuksen heti. Etenkin kukat, lamput, huonekalut ja "Instagram-seinä". Samoissa tiloissa toimii myös joogastudio.



Sapuskojen suhteen iskikin sitten valinnan vaikeus. Mieli olisi kovasti tehnyt testata matcha-vohveleita, mutta elettiin vasta varhaista aamupäivää ja niinpä aamiainen houkutteli enemmän. Sen sai joko leivällä tai tuorepuurolla, joista itse valitsin jälkimmäisen (puolukka-cashew -tuorepuuro). Lisäksi sai valita kolmesta erilaisesta tuorepuristetusta mehusta ja myös kahvi tai tee kuului aamiaiseen.


Tavallisen kahvin sijasta mieli teki cappuccinoa, joten valitsin sen vaikkei kuulunutkaan aamiaiseen vaan piti ostaa erikseen.


Vauvan kanssakin tosiaan sujui kahvihetki Rootsissa ihan kivasti. Ainoa miinus täälläkin siitä, että pienestä wc:stä ei löytynyt vaipanvaihtomahdollisuutta, mutta toisaalta ymmärrettävää. 

Kaiken kaikkiaan visiitistä jäi suuhun positiivinen maku ihan kirjaimellisestikin (kiitos vielä herkuista!) Seuraavalla kerralla sitten niiden matcha-vohvelien vuoro! :)

Roots Helsinki, Vaasankatu 14, Helsinki.

Kolmen kerroksen vesimelonikakku


On tullut aika jättää kesälle jäähyväiset, haikeus! Vielä kuitenkin ehtii nauttia raikkaasta vesimelonikakusta, josta tuli jo viime kesänä yksi kesäisistä kakkusuosikeista ainakin meillä.

 
Perusohje tähän kesäherkkuun löytyy blogiarkiston syövereistä:

Superhelppo vesimelonikakku
Se fiinimpi vesimelonikakku


Tänä kesänä ehdittiin sitten herkutella myös astetta näyttävällä 3-kerroksisella vesimelonikakulla, joita onkin jonkin verran blogeissa vilahdellut. Se valmistuu nopeasti ja helposti leikkaamalla isosta vesimelonista kolme erikokoista rinkulaa, laittamalla ne päällekkäin ja koristelemalla oman maun mukaan! :)

Vinkkinä muuten karambola-viipaleiden kiinnitykseen: ensin kokeilin tähän kypsentämätöntä spagettia, joka vaikutti aluksi hyvältä mutta pian alkoivat viipaleet putoilemaan koska spagetti pehmeni nopeasti. Vaihdoin sen sitten ihan perinteisiin cocktailtikkuihin, jotka toimivat hyvin ja hedelmät pysyivät hyvin paikallaan.


Oletko sinä herkutellut tänä kesänä vesimelonikakulla? :)

perjantai 12. elokuuta 2016

Pure Hero – herkkuja Turkkuses



Ainakin täällä some-kuplassa on välillä tullut fiilis, että taidan olla kaikkien aikojen viimeisin helsinkiläinen, joka ei ole vielä käynyt Turussa Pure Herossa. Pitihän tämäkin asia saada viimein korjattua kesäloman aikana ja käydä kurkkaamassa mistä tässä paljon hypetetyssä paikassa oikein on kyse!



Ihailen itse paljon nuoria yrittäjiä ja onkin ollut tosi kiva lukea juttuja joissa Pure Heron perustajat kertovat yrityksensä tarinasta ja myös tulevaisuudensuunnitelmista. Paikan päällä Turussa oli helppo huomata, että asiakkaat todellakin ovat löytäneet paikan ja kasvu jatkuu lupaavana. Eerikinkadulla sijaitsevan ravintolan lisäksi myös kesän ajan asiakkaita palvelee Aurajoen rannassa raakajäätelöä, kahvia ja muita herkkuja myyvä Puren kontti. 


Koska olimme liikkeellä isommalla porukalla, oli itseäni etukäteen mietityttänyt tilojen koko ja niiden lapsiystävällisyys. Menimme paikalle myöhään iltapäivästä jo lounasajan jälkeen, jolloin sisälle mahtui hyvin ja yläkerrassakin oli hienosti tilaa. Meillä ei varmuuden vuoksi ollut vauvalle rattaita tai vaunuja mukana, mutta huomasin että yksi asiakas oli jättänyt omansa alakerran nurkkaan kasattuina, joten ainakin näin rattaiden tuonti sisälle ilmeisesti onnistuu?

Tykkäsin itse kovasti paikan sisustuksesta ja tunnelmasta. Se oli sopivan rento myös lapsiperheen kanssa, ei tarvinnut turhia stressata. 






Koska olimme suunnitelleet syövämme lounasta, tilasimme salaattibuffa-annokset. Siitä olin etukäteen kuullut vaihtelevia kokemuksia. Itsekin olisin ehkä kuvitellut buffetin monipuolisemmaksi ja että se sisältäisi enemmän pähkinöitä, siemeniä ja muita lisäkkeitä yhden lämpimän proteiinilisäkkeen ohessa. Tällä kertaa vaihtoehtoina lisäkkeeksi oli kylmäsavulohi, kana, falafel sekä ruskistettu juusto, joista jokainen seurueestamme löysi oman suosikkinsa. :) Tämän lisäksi itse salaattibuffet, johon tosiaan ehkä olisi kaivannut hieman variaatiota lisää. Täytyy todeta, että reilun 9€ hintaan kuitenkin ihan kelpo diili. Etenkin kun lasten annoksen sai puoleen hintaan tästä puolet pienemmän lisukkeen kera.


Jälkkäreitäkin oli toki maisteltava ja siinä iskikin valinnan vaikeus. Itselläni oli tosi suuret odotukset sekä raakajätskien että -kakkujen osalta, joita molempia on jo pitkään saanut ihastella mm. upeiden Instagram-kuvien kautta. Päädyin lopulta kahvin makuiseen raakajädeen sekä kauramaitoon tehtyyn matcha latteen, vaikka mieli olisi tehnyt myös ihan perinteistä kaffetta. Seurueestamme osa tilasi myös jätskiä ja osa raakakakkuja, kaikki taisivat kovasti tykätä.


Jäätelöt ovat kookosmaitopohjaisia ja taateleilla makeutettuja, mukana on myös avokadoa. Juuri sopivan täyteläisiä ja ihania siis. Kahvin makuinen jäde oli juuri omaan makuuni hyvä ja ennen kaikkea sen tarjoilu esteettisesti ja silmää miellyttävästi. :) Matcha latteen olisin kaivannut hieman enemmän matchan väriä ja makua, ja olisihan sekin ollut kivaa plussaa jos päälle olisi barista pyöräyttänyt jonkin kivan kuvionkin, mutta ihan hyvä näinkin. :)



Ainoa selkeä miinus omasta mielestäni tulisi vauvanhoitomahdollisuuksista tai oikeastaan niiden puutteesta. Ainakaan naisten vessassa ei ollut minkäänlaista hoitopöytää tai tasoa, johon vauvan olisi voinut laskea esim. vaipanvaihtoa varten. Pieni kaappi/laatikosto kylläkin, jonka päällä kuitenkaan ei vaipanvaihto helposti onnistu. Seinään kiinnitettävä, avattava teline ei veisi tilaakaan. En tosin tiedä minkä verran Puressa käy asiakkaita vauvojen kanssa, meidän lisäksemme paikalla oli ainakin yksi toinen vauvaperhe, joten luulisi että tarvetta olisi.

Anyways: visiitti oli kiva ja paikka maineensa veroinen! Suosittelen piipahtamaan, jos et ole jo käynyt :)

Pure Hero, Eerikinkatu 7, Turku. 

torstai 4. elokuuta 2016

Mango-ananas -raakakakku



Vielä on kesää jäljellä! Tämä raikas mango-ananas -raakakakku on ihana kuin kesäinen auringonpaiste. :)


MANGO-ANANAS -RAAKAKAKKU (n. 10-12 palaa)

Pohja:

100g hassel- tai saksanpähkinöitä
7-10 pehmeää taatelia
loraus kookosöljyä

Täyte:

300g (1 pussi) pakastettuja mangokuutioita
1/2 tuore ananas
1 banaani
agavenektaria tai -siirappia makeutukseen maun mukaan
100g liotettuja cashewpähkinöitä
1dl kookosöljyä



Vuoraa leivinpaperilla pieni irtopohjavuoka.
Sekoita pohjan ainekset blenderissä ja taputtele vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita pakastimeen täytteen valmistamisen ajaksi.

Sekoita täytteen ainekset blenderissä ja kaada pohjan päälle. Anna kakun hyytyä pakkasessa ja ota sulamaan noin 15-30 minuutiksi huoneenlämpöön ennen tarjoilua.


Makeita herkkuhetkiä! :)

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Avokado-suklaamoussekakku


Onko hakusessa joku helppotekoinen ja nopea raakakakkuresepti, johon ei tarvita pitkää listaa eksoottisia raaka-aineita? 


Siinä tapauksessa suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän suklaamoussekakkuun, jonka täyte koostuu pääosin banaanista, avokadosta sekä kaakaojauheesta.


Tein hiljattain tätä kakkua taas pienen tauon jälkeen ja olinkin kokonaan unohtanut miten läheisesti lopputulos perinteistä suklaakakkua muistuttaakaan. Siinäkin suhteessa tämä on turvallinen valinta vaikkapa kahvipöytään, jos haluaa tarjota jotakin hieman terveellisempää muttei kuitenkaan liian "extremeä".


Avokado-suklaamoussekakun reseptin olen julkaissut aiemmin blogissani ja se löytyy täältä. :)

Reseptiä voi helposti tuunailla oman maun mukaan. Esim. itse tällä kertaa käytin pohjaan mulperimarjoja ja täytteestä taas jätin kanelin pois, mutta laitoin siihen cashewtahnaa pari ruokalusikallista tuomaan mukaan hieman täyteläisyyttä.


Herkullista kesäviikkoa :)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...