Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelöt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. elokuuta 2016

Pure Hero – herkkuja Turkkuses



Ainakin täällä some-kuplassa on välillä tullut fiilis, että taidan olla kaikkien aikojen viimeisin helsinkiläinen, joka ei ole vielä käynyt Turussa Pure Herossa. Pitihän tämäkin asia saada viimein korjattua kesäloman aikana ja käydä kurkkaamassa mistä tässä paljon hypetetyssä paikassa oikein on kyse!



Ihailen itse paljon nuoria yrittäjiä ja onkin ollut tosi kiva lukea juttuja joissa Pure Heron perustajat kertovat yrityksensä tarinasta ja myös tulevaisuudensuunnitelmista. Paikan päällä Turussa oli helppo huomata, että asiakkaat todellakin ovat löytäneet paikan ja kasvu jatkuu lupaavana. Eerikinkadulla sijaitsevan ravintolan lisäksi myös kesän ajan asiakkaita palvelee Aurajoen rannassa raakajäätelöä, kahvia ja muita herkkuja myyvä Puren kontti. 


Koska olimme liikkeellä isommalla porukalla, oli itseäni etukäteen mietityttänyt tilojen koko ja niiden lapsiystävällisyys. Menimme paikalle myöhään iltapäivästä jo lounasajan jälkeen, jolloin sisälle mahtui hyvin ja yläkerrassakin oli hienosti tilaa. Meillä ei varmuuden vuoksi ollut vauvalle rattaita tai vaunuja mukana, mutta huomasin että yksi asiakas oli jättänyt omansa alakerran nurkkaan kasattuina, joten ainakin näin rattaiden tuonti sisälle ilmeisesti onnistuu?

Tykkäsin itse kovasti paikan sisustuksesta ja tunnelmasta. Se oli sopivan rento myös lapsiperheen kanssa, ei tarvinnut turhia stressata. 






Koska olimme suunnitelleet syövämme lounasta, tilasimme salaattibuffa-annokset. Siitä olin etukäteen kuullut vaihtelevia kokemuksia. Itsekin olisin ehkä kuvitellut buffetin monipuolisemmaksi ja että se sisältäisi enemmän pähkinöitä, siemeniä ja muita lisäkkeitä yhden lämpimän proteiinilisäkkeen ohessa. Tällä kertaa vaihtoehtoina lisäkkeeksi oli kylmäsavulohi, kana, falafel sekä ruskistettu juusto, joista jokainen seurueestamme löysi oman suosikkinsa. :) Tämän lisäksi itse salaattibuffet, johon tosiaan ehkä olisi kaivannut hieman variaatiota lisää. Täytyy todeta, että reilun 9€ hintaan kuitenkin ihan kelpo diili. Etenkin kun lasten annoksen sai puoleen hintaan tästä puolet pienemmän lisukkeen kera.


Jälkkäreitäkin oli toki maisteltava ja siinä iskikin valinnan vaikeus. Itselläni oli tosi suuret odotukset sekä raakajätskien että -kakkujen osalta, joita molempia on jo pitkään saanut ihastella mm. upeiden Instagram-kuvien kautta. Päädyin lopulta kahvin makuiseen raakajädeen sekä kauramaitoon tehtyyn matcha latteen, vaikka mieli olisi tehnyt myös ihan perinteistä kaffetta. Seurueestamme osa tilasi myös jätskiä ja osa raakakakkuja, kaikki taisivat kovasti tykätä.


Jäätelöt ovat kookosmaitopohjaisia ja taateleilla makeutettuja, mukana on myös avokadoa. Juuri sopivan täyteläisiä ja ihania siis. Kahvin makuinen jäde oli juuri omaan makuuni hyvä ja ennen kaikkea sen tarjoilu esteettisesti ja silmää miellyttävästi. :) Matcha latteen olisin kaivannut hieman enemmän matchan väriä ja makua, ja olisihan sekin ollut kivaa plussaa jos päälle olisi barista pyöräyttänyt jonkin kivan kuvionkin, mutta ihan hyvä näinkin. :)



Ainoa selkeä miinus omasta mielestäni tulisi vauvanhoitomahdollisuuksista tai oikeastaan niiden puutteesta. Ainakaan naisten vessassa ei ollut minkäänlaista hoitopöytää tai tasoa, johon vauvan olisi voinut laskea esim. vaipanvaihtoa varten. Pieni kaappi/laatikosto kylläkin, jonka päällä kuitenkaan ei vaipanvaihto helposti onnistu. Seinään kiinnitettävä, avattava teline ei veisi tilaakaan. En tosin tiedä minkä verran Puressa käy asiakkaita vauvojen kanssa, meidän lisäksemme paikalla oli ainakin yksi toinen vauvaperhe, joten luulisi että tarvetta olisi.

Anyways: visiitti oli kiva ja paikka maineensa veroinen! Suosittelen piipahtamaan, jos et ole jo käynyt :)

Pure Hero, Eerikinkatu 7, Turku. 

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Mustaherukka-proteiinijäätelö ja Foodin kesäherkut e-kirja!

* yhteistyössä Foodin *


Proteiinijäätelö on oiva keksintö, ja mikä parasta sitä voi helposti tehdä itse kotonakin. Esimerkiksi Foodinin valikoimista löytyy monia erilaisia proteiinijauheita, jotka toimivat niin smoothieissa, pannukakuissa kuin jätskeissäkin.

Oma suosikkini näistä on heraproteiini*, joka on kaiken lisäksi Suomessa valmistettu. Plussaa siis ennen kaikkea kotimaisuudesta! Olikin iloinen yllätys huomata, että tätä saa nyt myös vaniljan ja suklaan makuisena, joista ensiksi mainittua ajattelinkin kokeilla jäätelössä raikkaan mustaherukan kaverina.


MUSTAHERUKKA-PROTEIINIJÄÄTELÖ
(2-3 isoa tai 5 pientä annosta)

3 pakastettua banaania viipaleina
200g pakastettuja mustaherukoita
1 dl Foodin vaniljanmakuista heraproteiinia*
1 tl vaniljauutetta
noin 0,5 dl vettä

Ota banaaniviipaleet ja mustaherukat pakastimesta hetkeksi huoneenlämpöön sulamaan. Lisää vesi ja muut ainekset, sekoita blenderissä. Laita valmis seos hetkeksi pakastimeen ennen tarjoilua jähmettymään. Tee valmiista jäätelöstä palloja ja koristele annos makusi mukaan vaikkapa marjoilla, kookoslastuilla tai syötävillä kukilla.


Meillä tästä tykättiin kovasti. :)


Ja hei, arvatkaapa mitä! Tämän ja paljon muita aivan huikean upeita terveellisiä kesäherkkureseptejä löydät Foodinin uunituoreesta Viileät kesäherkut e-kirjasta, johon on koostettu Foodin Ambassadorien toinen toistaan houkuttelevampia, terveellisiä herkkuluomuksia!


Kirjan pääset lataamaan tästä linkistä. Kaikki e-kirjan ladanneet saavat myös -20% alekoodin Foodinin verkkokauppaan :) 



* tuotteet saatu / yhteistyössä Foodin

maanantai 30. toukokuuta 2016

Minttusuklaa-raakajäätelö

* yhteistyössä Foodin *  


Jäätelökesä on taas täällä! :)
Viime kesänä löysin banaanijäätelön ja muut raakajädet, joita tulikin tehtyä ahkerasti melkein aina, kun jätskiä alkoi tehdä mieli. Koska mikäpä olisi helpompaa kuin kaivaa pakkasesta pakastettuja banaaniviipaleita ja surauttaa blenderissä jäätelöksi yhdessä haluamiensa mausteiden kanssa?


Tässä taannoin halusin kokeilla, miten ihana minttusuklaan maku toimisi banaanijäätelössä. Lopputulos oli yllättävän onnistunut ja sai kehuja koko perheeltä.

Erityisen kiva uusi tuttavuus oli jäätelöannoksen päälle sulattamani Foodin raakasuklaamassa*. Kerrassaan oivallinen tuote kiireiselle ja laiskalle kokille, jolla ei aina ole aikaa vääntää itse raakasuklaata alusta asti. Tätä massaa voi maistella sellaisenaan suklaahimon iskiessä tai sen voi sulattaa ja tehdä massasta esimerkiksi konvehteja tai suklaakastiketta. Ja mikä parhainta ja melkein liian hyvää ollakseen totta, Foodinin raakasuklaamassat on valmistettu Suomessa! Iso peukku tästä.

Massoja löytyy useita erilaisia, itse käytin tällä kertaa palmusokerilla makeutettua Sweet-versiota*.


MINTTU-SUKLAAJÄÄTELÖ (2 isoa tai 4-5 pientä annosta)

Minttujäätelö:
3 pakastettua banaania viipaleina
1 ruukku tuoretta minttua
vähän agavesiirappia tai hunajaa makeutukseen (1-2 tl)
noin 0,5 dl kylmää vettä

Suklaajäätelö:
3 pakastettua banaania viipaleina
vähän agavesiirappia tai hunajaa makeutukseen (1-2 tl)
noin 0,5 dl kylmää vettä

Päälle:
Foodin Sweet raakasuklaamassaa* sulatettuna
tuoreita mintun lehtiä

Ota banaanit pakastimesta, anna sulaa hetki huoneenlämmössä. 

Valmista ensin minttujäätelö. Soseuta muut ainekset blenderissä muiden ainesosien kanssa, lisää vettä ja pidä taukoja tarvittaessa.  Laita seos pakastimeen jäähtymään.

Valmista sitten suklaajäätelö samalla tavoin ja laita myös pakastimeen jäähtymään.

Tarjoile yhdessä ja valuta päälle vesihauteessa sulatettu raakakaakaomassa. Koristele tuoreilla mintun lehdillä.
 

Jätskit voi tarjoilla myös palloina näin, maistuu lapsille! Tässä pallojen kaveriksi on päässyt kolmaskin maku, josta lisää juttua ja reseptiä tulossa myöhemmin. :)


Kurkkaa myös viime kesän jätskireseptejä:

Nicecream: perusohje
Chocolate Nicecream
Chili-mansikka-lime nicecream

Joko teillä on nautittu jäätelökesästä? :)
Herkullista alkavaa viikkoa!


* tuotteet saatu / yhteistyössä Foodin

torstai 12. toukokuuta 2016

Nopea mustikka-banaanijäätelökakku



Taas on kevät ja kesä, ja juhlan aiheita varmasti riittää yhdellä jos toisellakin. Meilläkin on juhlittu viime päivinä iloista perhetapahtumaa, nimittäin uuden perheenjäsenen syntymää, josta myös tulossa lisää juttua myöhemmin! :)

Halusin jo hyvissä ajoin tehdä pakastimeen jonkin herkullisen jäätelökakun tyyppisen kesäisen raakakakun, joka olisi helppo napata sieltä sitten kun juhliminen tulisi ajankohtaiseksi.

Yksi tämän blogin katsotuimmista reseptipostauksista viimeisen kuluneen vuoden aikana on ollut tämä helppo ja nopea mustikka-raakakakku. Uskoisin siis, että myös tämä mustikkainen kakkuresepti siis voisi olla monien lukijoiden mieleen!


Kakku on äärimmäisen helppo tehdä. Itse tein ison annoksen aamusmoothieta ja tämä valmistui siinä samassa yhteydessä samoista aineksista. Lisäsin vain kakkuun tulevaan osaan hieman kookosöljyä, jotta koostumuksesta tuli napakampi.



NOPEA MUSTIKKA-BANAANIJÄÄTELÖKAKKU (noin 10 annosta)


Pohja:
noin 100g hasselpähkinöitä
5-6 tuoretta taatelia
noin 0,5 dl kookosöljyä
loraus vettä

Täyte:
2 kypsää banaania
noin 2-3 dl mustikoita
noin 0,5 dl kookosöljyä
0,5 dl kookosmannaa
1-2 rlk hunajaa tai steviaa
tarvittaessa vähän vettä tai kookosmaitoa

Laita pienen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Sekoita pohjan ainekset blenderissä (liota tarvittaessa pähkinöitä ensin hieman). Levitä seos vuoan pohjalle.

Valmista sitten täyte sekoittamalla täytteen ainekset blenderissä. Kaada seos pohjan päälle.

Laita kakku pakastimeen jähmettymään vähintään pariksi tunniksi. Ota sulamaan noin 15-20 min ennen tarjoilua. Koristele esim. raakasuklaalla ja syötävillä kukilla.


Ihanaa keväistä viikkoa! :)


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Snickers-jäätelökakku


Pakko myöntää: en ole vielä koskaan saanut aikaiseksi tehdä yhtä viime vuosien some-hiteistä, nimittäin raaka-Snickersiä. Perheessämme oli kuitenkin hiljattain aihetta pieneen juhlaan ja mieleeni juolahti hyödyntää tilaisuus jonkin Snickers-kakkureseptin testaamiseen.


Ajatus maapähkinävoilla kyllästetystä raakakakusta kuulosti melko tujulta, joten aloin selvitellä voisiko kyseisen kakun tehdä hieman kevyempänä versiona esimerkiksi jäätelökakun tyyliin. Vaneljan blogista tällainen ohje löytyikin, ja sitä olen käyttänyt myös omassani pohjana ja inspiraation lähteenä.

Alkuperäisestä reseptistä poiketen halusin itse tehdä tähän kakkuun myös pohjalle pähkinäkerroksen, ikään kuin raakakakun pohjan. Siitä tuli nyt melko ohut, joten alla olevaan ohjeeseen olenkin lisännyt enemmän ainesosia kuin mitä itse laitoin. Lisäksi tein kakun hyvin simppelisti vain irtopohjavuokaan ja valutin karamelli- ja suklaatäytteet päälle kakun ollessa vielä vuoassa, lähtemättä sen kummemmin täyttelemään sitä.


Kaiken kaikkiaan kakku oli hyvin simppeli tehdä. Tarvitset vain blenderin, pakastimen ja noin muutaman tunnin aikaa etukäteen tarjoilua, jotta kakku ehtii jähmettyä pakkasessa.

En tiedä voiko tätä oikeaoppisesti kutsua 100% raakajäätelökakuksi, koska itse käyttämäni maapähkinävoi ei ollut raakaa vaan ihan kaupasta ostettua perus-maapähkinävoita. Jäätelöpohjana on kuitenkin perinteinen hyväksi havaittu banaanijäätelö, joten siitä näkökulmasta käsin tämä on kyllä paljon parempi vaihtoehto ainakin kaupassa myytäville maito- ja sokeripohjaisille jäätelökakuille.


SNICKERS-JÄÄTELÖKAKKU (noin 10-12 hengelle)

Pohjakerros:

6 tuoretta taatelia
noin 2 dl hasselpähkinöitä
0,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
pieni loraus vettä

Täyte (jäätelö):

3 kypsää banaania
400 ml kookosmaitoa
1 dl maapähkinävoita
1 tl vaniljauutetta
hippusellinen merisuolaa
1-1,5 dl rouhittuja hasselpähkinöitä

Karamellikastike:

6 tuoretta taatelia
2 rkl hunajaa
1 dl maapähkinävoita
4 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta
hippusellinen merisuolaa
1 dl kookosmaitoa

Suklaakastike:

3 rkl kookosöljyä
0,5 dl kaakaovoita sulatettuna
4 rkl raakakaakaojauhetta
3 rkl hunajaa

Pinnalle rouhittua hassel- tai maapähkinää

Valmista ensin pohja murskaamalla ainekset blenderissä. Lisää vettä tarvittaessa. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Valmista sitten jäätelö sekoittamalla ainekset blenderissä. Kaada seos pohjan päälle. Murskaa väliin hasselpähkinöitä. Laita pakastimeen jähmettymään.

Valmista sillä välin karamellikastike sekoittamalla jälleen ainekset blenderissä. Kaada noin puolet kastikkeesta jo hieman hyytyneen kakun päälle. Anna kakun jäätyä noin 3-4 h ja kaada sitten jäisen kakun päälle loput karamellikastikkeesta. (Kastiketta voi säilyttää huoneenlämmössä kakun jäätymisen ajan. Sekoittele sitä välillä tarvittaessa).

Valmista lopuksi suklaakastike sulattamalla kaakaovoi vesihauteessa ja lisää muut aineet. Anna tarvittaessa sulan suklaan kiinteytyä hetki jääkaapissa. Valuta sitten suklaakastike kakun pinnalle. Ripottele pinnalle rouhittuja hassel- tai maapähkinöitä

Ota kakku huoneenlämpöön noin 5-10 min ennen tarjoilua. Se kannattaa nauttia heti, koska alkaa sulaa nopeasti. :)


Jäätelö ja karamellikastike olivat niin riittoisia, että niitä jäi tästä jopa hieman ylikin, kun tein kakun pieneen ja korkeaan irtopohjavuokaan. Jämistä voi näin ollen loihtia vaikka Snickers-smoothiekulhon ja pienet jäätelöpuikot lapsille, kuten itse tällä kertaa tein. :)


Onko sinulla hyväksi havaittuja Snickers-reseptejä takataskussa? :)

Ihanaa viikon jatkoa!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hemmottelua odottajalle: Lempparijuttuja


Jokainen meistä kaipaa silloin tällöin pientä hemmottelua ja luksusta arkeen. Eikä suinkaan vähiten odottava äiti. :) Erityisesti raskauden loppumetreillä, kun olo alkaa olla jo malttamaton uutta tulokasta odotellessa, pienet arkea ilahduttavat ja sulostuttavat asiat ovat enemmän kuin paikallaan!

Listaanpa myös tänne blogin puolelle muutamia ihania juttuja, joista itse olen nauttinut kuluneen kevään aikana.

1) Ihanan raikkaat, hedelmäiset smoothiet/smoothiekulhot, jädet ja mehujäät.

Aamun aloitus tai piristys keskellä päivää. Mikä voisi olla parempaa? Jäätelökausikin tekee tuloaan ja lapset alkavat myös jo kysellä ihanien hedelmäisten mehujäiden perään. Tässä pari meillä jo vuosien varrella hyväksi havaittua reseptiä.

Mehujäät
Nice cream eli banaanijäde, perusohje
Chocolate Nice Cream eli suklainen banaanijäätelö
Täydellinen smoothiekulho - 5 vinkkiä
Mansikka-lime-smoothie
Pari helppoa aamiaisvinkkiä


2) Goodion raakasuklaat.

Olen ollut alusta asti täysin rakastunut Goodion raakasuklaisiin. Helsingissä valmistettavat suklaat ihastuttavat paitsi laadullaan ja maullaan, myös pakkauksillaan ja uusia innovaatioita pukkaa jatkuvasti. Ei ihme, että Goodio saavutti suosiota myös kansainvälisessä suklaakilpailussa ihan hiljattain. Isot onnittelut! :)

Viimeisin uutuus 80% Pure Nacional on ehkä parasta, mitä voi olla. Se on valmistettu maailman harvinaisimmasta kaakaolaadusta. Prosenttimäärä takaa sen, että kaakaon maku pääsee oikeuksiinsa. Mikä olisi ihanampaa kuin pala tätä päiväkahvin kanssa? :)


3 ) Tuoreet, raikkaat hedelmät

Nämä eivät enempää esittelyjä kaipaa. Parempaa saa hakea. Tsekkaa myös vinkkejä vanhasta postauksesta: Helppoja herkkuja hedelmistä :) 


3) Kuppi teetä.

Suomessa raskausajan ravitsemussuosituksissa kehotetaan varmuuden vuoksi yleisesti välttämään "yrttiteen" käyttöä, koska riittävästi tietoa terveysvaikutuksista ei ole. Kuitenkin etenkin raskausajan loppuvaiheeseen on myös tarjolla useita odottaville suunnattuja, hyvää tekeviä ja rentouttavia teesekoituksia, joita voi nauttia hyvillä mielin. Oma suosikkini on ollut Earth Mama Angel Babyn 3rd Trimester Tea ja synnytyksen jälkeiseen aikaan odottamassa on jo myös Weledan Imetystee, jota voi ohjeen mukaan käyttää jo raskauden loppuvaiheesta alkaenkin.


4) Tuore ananas!

Mielitekoja tulee ja menee, mutta tämä ei ole ainakaan sieltä pahimmasta päästä! Tuore, mehukas ananas on ihana välipala ja maistuu sen lisäksi vaikka salaatissa. Se on mitä mainioin herkku myös painoaan tarkkaileville, koska sitä onkin osuvasti tituleerattu myös "keventäjän karkiksi", eikä suotta!


5) Kevään uutuuksia ja löytöjä

Muutamia kevään aikana löydettyjä helmiä, joista osa vielä odottaa käyttöä ja osa kulkee jo tällä hetkellä mukana arjessa. Näistä en luovu :)

Boobin Activewear -imetysvaatteet. Aivan mahtavaa! Kymmenen vuotta sitten tuntui, ettei odottavia ja imettäviä äitejä huomioida juuri mitenkään vaatebisneksessä ja valikoimat olivat melko suppeita. Nyt olen silmät ymmyrkäisinä esimerkiksi tarjolla olevien treenivaatteiden määrästä. Viimeisimpänä kuulin 2XU:n tuovan tänä keväänä markkinoille sekä odottajille että raskauden jälkeiseen aikaan suunnatut kompressiotrikoot. Kyllä nyt kelpaa, eikä jää liikunnan harrastaminen ainakaan vaatteista kiinni! :)  

Weleda granaattiomenaseerumi.* Aivan ihanan virkistävä ja ihoa kosteuttava seerumi, johon ihastuin heti ensi kokeilemalta. Myös Weledan Jardin de Vie -parfyymiä on pakko hehkuttaa! Sain sen joululahjaksi ja on ehkä yksi ihanimmista tuoksuista koskaan. Myös pakkaus ilahduttaa silmää joka kerta :) Tutustu Weledan tuotteisiin ja muihin Jolien luonnonkosmetiikkauutuuksiin** tästä.

Hunajainen SAM hunajatikut*, joista löytyykin lisää juttua täältä. 

Solgar Prenatal Nutrients, hyvä vitamiinilisä odottajalle.


Onko sinulla odotusajan suosikkituotteita tai muita vinkkejä hemmotteluun? :)
Ihanaa loppuviikkoa!


* tuotteet saatu / yhteistyössä Weleda & Hunajainen SAM 
** sis. affiliate-linkkejä


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Persimonsorbetti



Banaanijäätelö on jo melkein kaikille tuttu, mutta kuinka moni on kokeillut samaan tarkoitukseen sesongin suosikkihedelmää persimonia? :)


Persimonjäätelö on tullut vastaan viime aikoina ainakin täällä ja täällä, ja onhan persimonia nyt hypetetty vähän joka suunnalla, joten pitihän tätä mielenkiintoiselta kuulostavaa ideaa toki itsekin kokeilla! Lopputuloksena oli lähinnä sorbettityyppinen raikas jälkkäri. Terveellistä, kevyttä ja hyvää!






PERSIMONSORBETTI (5-6 pientä annosta)


6 kypsää persimonia
hieman kylmää vettä
n 1 rkl kookosmannaa
halutessasi vähän hunajaa tai steviaa makeutukseen


Huuhtele persimonit kuumalla vedellä ja pilko pieniksi paloiksi. Pakasta palat.


Halutessasi tehdä sorbettia ota palat pakkasesta ja anna hetken sulaa huoneenlämmössä. Laita osa paloista blenderiin ja lisää pieni tilkka vettä. Sekoittele niin kauan, että seos soseutuu, pidä tarvittaessa taukoja välillä, ettei blenderi kuumene liikaa. Lisää jäisiä paloja vähitellen lisää seokseen. (Jos palat eivät soseudu, lisää vielä vettä ja laita valmis seos vielä hetkeksi pakkaseen jäätymään). Lisää kookosmanna ja halutessasi hunaja/stevia. Laita vielä hetkeksi jäähtymään pakkaseen ja tarjoile esimerkiksi tuoreiden marjojen kanssa.







sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Chili + nicecream = a perfect match!

* Postaus yhteistyössä Hunajainen SAM Oy:n kanssa *
 

Jos chilillä maustettu hunaja toimii smoothiessa, on sen toimittava myös nice creamissa eli banaanijäätelössä. Näin päättelin, kun mieli teki pitkästä aikaa raikasta ja terveellistä kotitekoista jädeä. Aavistelin, että tulinen chili viileään jäätelöön yhdistettynä voisi olla aika kova juttu, ja näin olikin! Mansikka ja lime, tuo täydellinen makupari, toivat mukaan oman ihastuttavan twistinsä.

Suosittelen ehdottomasti kaikille sekä nicecreamin että chilin ystäville!


CHILI+MANSIKKA+LIME NICECREAM 
(4-5 pientä annosta)

4-5 pakastettua banaania viipaleina (viipaloi banskut valmiiksi ennen pakastamista)
 n. 200-300g jäisiä mansikoita makusi mukaan
3 rkl Hunajainen SAM Aroma Deli Hunaja & Chiliä
1/2 limen mehu puristettuna
loraus kookosmaitoa tai muuta kasvipohjaista maitoa tarvittaessa

Soseuta kaikki ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella. Pidä välillä taukoja ja lisää jäisiä aineksia mukaan vähitellen, niin useimmat koneet jaksavat paremmin pyörittää seosta.
Tarjoile heti ja koristele makusi mukaan.




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Matcha-banaanijäätelö


Pakko myöntää: olen erittäin onnessani siitä, että matcha-buumi on vihdoin virallisesti rantautunut Suomeen ja Helsinkiin. Ihastuin itse matchaan kymmenisen vuotta sitten Japanissa käydessäni, ja siitä asti olen kaivannut matchalla maustettuja leivonnaisia, latteja ja muita herkkuja. Onneksi kaipaukseen on nyt vastattu ja matchan ystäville löytyy jo vaikka mitä ihanuuksia ainakin Helsingin keskustan kahviloista.

Matcha on siis japanilainen, hienoksi jauhettu vihreä tee, joka sisältää paljon antioksidantteja ja muita hyviä tekeviä ainesosia. Matchan terveysvaikutuksista voi lukea lisää vaikkapa täältä.

Koska nyt on jäätelökesä, ja raakajäätelöitä eri muodoissaan on tullut syötyä melkein päivittäin, mikäpä olisikaan parempi käyttötapa matchalle kuin loihtia siitä herkullinen, raikas ja terveellinen kesäpäivän jäätelöannos.

Matcha-banaanijäätelö

jäisiä, pakastettuja banaanin paloja (noin 1 banaani/syöjä)
pieni loraus kookosmaitoa
noin 1 tl matcha-jauhetta

Anna banaanien sulaa/pehmetä huoneenlämmössä hetki ennen soseutusta. Lisää ne blenderiin vähän kerrallaan, pienissä erissä, yhdessä kookosmaidon kanssa. Sekoita niin pitkään, että seoksesta tulee pehmeää ja ainekset sekoittuvat. Lisää matcha. Tarjoile heti ja koristele makusi mukaan. Tässä päällä herkullista Versofood härkäpapugranolaa!


Kivaa alkavaa viikkoa, nautitaan kesästä! :)

maanantai 17. elokuuta 2015

Suklaa-banaanijäätelö eli Chocolate Nicecream


Hehkuttelin jo aiemmin avokado-suklaamoussea sekä raakakakkua. Koska monenlaisia erilaisia banaani- ja raakajäätelöitä on myös tullut kokeiltua kesän aikana, tuli luonnollisesti mieleen ajatus testata myös suklaajäätelöä samalla idealla.


Tämä kesäinen jäätelöherkku koostuu siis pääosin banaanista, avokadosta ja kaakaojauheesta. Mukana on myös pieni ripaus hunajaa, vaniljauutetta ja kookosmaitoa.

Suklaa-banaanijäätelö (pari pientä annosta)

3 jäistä banaania (pilko paloiksi ennen jäädyttämistä)
1 avokado
ripaus kaakaojauhetta sen mukaan, miten voimakkaan maun haluat
hunajaa tai muuta makeuttajaa oman maun mukaan
tilkka vaniljauutetta
hieman kookosmaitoa

Sekoita ainekset tehosekoittimella tai blenderissä. Lisää tarvittaessa banaanit pienissä erissä ja pidä välillä taukoja, jottei blenderi kuumene liikaa. Kaada seos kulhoon ja laita pakastimeen jähmettymään. Ota seos pakkasesta noin parin tunnin välein pari kertaa ja sekoita. Koristele esimerkiksi tuoreilla marjoilla, kookoslastuilla ja kaakaonibseillä tai -pavuilla.

Herkullista viikkoa kaikille! :)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ihana Jädelino



Aidon italialaisen jäätelön ystäviä on varmasti ilahduttanut ihastuttavan Jädelinon tulo Helsinkiin. Jädelinon italialaiset artesaanijätskit valmistetaan paikan päällä käsityönä aidoista, pääasiallisesti suomalaisista raaka-aineista.  Myös vegaanijäätelöitä kaipaaville Jädelino on huippupaikka, koska maidottomia sorbetteja löytyy niin ikään hyvät valikoimat.

Pääsin itse "mattimyöhäisenä" vasta tänä kesänä ensi kertaa Teurastamolle maistelemaan Jädelinon ihanuuksia. Nyt kesälomalla tieni vei sinne toistamiseen koko perheen kera, ja ajattelinkin kirjoitella muutamalla sanalla kokemuksesta myös tänne blogin puolelle. :)


Jädelino sijaitsee Teurastamolla, jonne pääsee kätevästi esimerkiksi Kalasataman metroasemalta. Teurastamon aluetta kehitetään jatkuvasti, mutta nyt jo siellä tapahtuu paljon kiinnostavia juttua ruoan ja ruokakulttuurin ympärillä, kuten esimerkiksi taannoiset Ruokafillarien kokoontumisajot, jotka myös kävin tsekkaamassa Raakaa ja kypsää -blogin Teean kanssa.

Jädelino sijaitsee Kellohallin yhteydessä ja jätskeistä voi nauttia sekä sisätiloissa että kauniilla säällä ulkona terassilla. Makuja ja valinnanvaraa löytyy jokaiseen makuun niin jäätelöistä (12 eri makua) kuin erikoiskahveistakin!


Itse olen tähän mennessä testannut ainoastaan Jädelinon maidottomia, vegaanisia sorbetteja, mutta voin suositella niitä erittäin lämpimästi! Tänään jäätelökupposessani oli kookos- ja mustaherukkasorbettia, ja molemmat maistuivat todella herkullisilta. Positiivinen yllätys moneen muuhun jäätelöpaikkaan verrattuna Jädelinossa on myös se, että sekä isoon että pieneen annokseen on mahdollista valita 1-2 makua mukaan samaan hintaan. :)

Suosittelen paikkaa lämpimästi aidon jäätelön ystäville! Myös cappuccino oli hyvää - suomalaisen Cafetoria roasteryn paahtamaa kahvia, jolla on myös luomu- ja Reilun kaupan sertifikaatit.

Jädelino, Teurastamo / Työpajankatu 2, avoinna ma-la 11-19, su 12-17.
Jädelinon jätskejä saatavilla myös Hietalahden hallista. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...