Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Tukholma-vinkki: Happy Food Store & GreenStreet Stockholm


Monenlaisten kiireiden vuoksi ovat niin kokkailut kuin bloggailutkin jääneet viime aikoina todella vähiin, ainoastaan Instagram on päivittynyt silloin tällöin ja sekin kovin laiskasti. Nyt kuitenkin pääsen vihdoin kertomaan eräästä todella hienosta jutusta, joka on myös ollut yksi syy kiireisiin ja bloginkin hiljaiseloon!


Olen itse aina ollut kiinnostunut uusista terveellisempiä herkkuja ja parempia vaihtoehtoja tarjoavista kaupoista, kahviloista ja ruokapaikoista. Uuteen maahan tai kaupunkiin matkustaessa ne ovat jo vuosia olleet yksi minua eniten kiinnostavista nähtävyyksistä. Tuotevalikoiman lisäksi myös tunnelma ja konsepti ovat minulle todella tärkeitä ja asiakkaana kiinnitän niihin paljon huomiota. Tässäkin blogissa olen aikojen saatossa hehkuttanut monia paikkoja, jotka ovat ihanien raakakakkujen tai laadukkaan kahvin lisäksi tarjonneet myös elämyksiä kaikille aisteille.

Mahtavin juttu juuri tällä hetkellä on, että olen itse viimeisen vuoden aikana saanut olla mukana rakentamassa tällaista asiakkaille elämyksiä tarjoavaa konseptia - ja vieläpä suuresti rakastamani yrityksen kanssa.


Ruohonjuuri on yritys, jota olen rakastanut siitä asti, kun sinne ensi kertaa astuin. Makasiinien myymälä oli monelle liian hippi, minulle taas konseptina ja tuotevalikoimankin kautta jo tuttu. Kun sitten vuonna 2006 myymälä muutti uutta Kampin keskusta vastapäätä ja myymäläilme uudistui, olin fiiliksissä: juuri tähän suuntaanhan ekokauppojen tulisikin kehittyä, nämä ovat oikealla tiellä.  Itiksen myymälän avauduttua vuonna 2009 olin heti viikoittainen kanta-asiakas: menin paikan päälle fiilistelemään tunnelmaa tai hakemaan pari juttua, ja lähdin kotiin isot kassit täynnä heräteostoksia. Kirjoittelinkin tuolloin innoissani myös blogiin Itiksen myymälästä otsikolla "Itä-Helsingin paras ruokakauppa. :D" Nyt tätä kirjoittaessani olen jo yhdeksän kuukauden ajan työskennellyt unelmaduunissani tässä suuresti fanittamassani firmassa!

Tiedän, että itseni lisäksi Ruohonjuuri ihastuttaa monia muitakin äärettömän laajalla valikoimallaan ja huikealla palvelullaan. Konsepti on täysin uniikki, eikä 35-vuotista historiaa ja vahvaa brändiä voi kopioida, vaikka osittain samoja tuotteita päivittäistavarakauppojen hyllyille rantautuisikin.


Huikeinta on, että Ruohonjuurta ja sen uniikkia konseptia fanitetaan myös maailmalla. Jo vuosia on Kampin ja Turun myymälöissä käynyt ruotsalaisia asiakkaita, jotka ovat toivoneet Ruohonjuuren myymälää myös Ruotsiin Nyt se on vihdoin totta: Ruohonjuuren ensimmäinen myymälä Happy Food Store avasi viime viikolla ovensa Tukholman Sveavägenillä! Konseptia on tarkoitus laajentaa ja avata myös lisää myymälöitä lähiaikoina.

Happy Food Store on hurmannut ruotsalaiset heti alkuunsa. Moderniin, elämykselliseen myymälään ovat ihastuneet myös monet bloggaajat ja siitä ovat kirjoittaneet ylistävästi jo mm. Ekotipset, Food Junkie,  Malin Tilja,  The Waves We Make, Maya Nestorov, Anja Forsnor, Mitt i Stockholm ja moni muu. Viime viikon avajaisissa oli tiivis tunnelma ja innokkaimmat asiakkaat tungeksivat aamulla sisään jo ennen avaamista. Kehujen määrä on ollut valtaisa ja suosio on ylittänyt odotukset!


Valikoimasta iso osa on Ruohonjuurestakin löytyviä suomalaisten tuottajien tuotteita, joita aiemmin ei ole Ruotsista saanut. Esimerkiksi Foodinin, Frantsilan, Puhdistamon, Helsinki Wildfoodsin ja Flow Kosmetiikan tuotteita löytyy laajat valikoimat Happy Food Storen hyllyiltä. Sen lisäksi valikoimissa on muun muassa paikallisia ruotsalaisia luomu- ja luonnonkosmetiikkatuotteita

Eikä tässä vielä kaikki! Happy Food Storen kanssa Ruotsiin on suunnannut myös iki-ihana, Suomessa jo mainetta niittänyt GreenStreet kohti unelmia. Samoissa tiloissa Happy Food Storen kanssa toimii nimittäin GreenStreet Stockholm -kahvila, josta saa take away-periaatteella mukaan suussasulavia raakakakkuja ja muita herkkuja. Useammissakin ruotsalaisissa blogeissa kehuttiin erityisesti raakakakkuja ja mainittiin, että niin hyviä ei ole aiemmin Ruotsista saanut.

<3 p="">

Ylpeänä ja iloisena haluan siis vinkata kaikille Tukholman-kävijöille uuden vinkin etenkin ekokauppojen, kahviloiden sekä kaiken kauniin ja hyvää tekevän ystäville: suunnatkaa oitis osoitteeseen Sveavägen 22 ja käykää fiilistelemässä myymälän tunnelmaa ja huikeaa valikoimaa! Henkilökuntakin on aivan huippumahtavaa porukkaa ja palvelee isolla ilolla, aivan kuten Suomen Ruohonjuuresn myymälöissäkin.

<3 p=""><3 p="">

Tästä videosta pääset kurkkaamaan pienen "sneak peekin" myymälästä. :)



Happy Food Store, Sveavägen 22.
<3 p="">

<3 p="">


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Jalotofu meets Silmusalaatti: Blogihaaste 1/2

// yhteistyössä Jalotofu ja Silmusalaatti


Mainitsinkin jo I love me 2015 -postauksessa Jalotofun ja Silmusalaatin blogihaasteesta. Innostuin siitä valtavasti heti haaateen saatuani, kuuluvathan molemmat tuotteet omiinkin suosikkeihini.

Tofua olen käyttänyt säännöllisesti ruoanlaitossa eri muodoissaan jo varmaan parisenkymmentä vuotta, ja erityisen paljon tykkään Jalotofun valmiiksi kylmäsavustetusta tai marinoidusta tofusta ruoanlaitossa kiireisen arjen keskellä. Jalotofun sivuilta löytyvä reseptihaku on myös todella kätevä :)

Erilaiset versot ja idut ovat myös perheemme suosikkeja salaateissa ja ruoanlaitossa. Niitä vain ei tule juurikaan kotioloissa idätettyä ja kaupastakin hyvin harvoin niitä raaskii valmiina ostaa isolle porukalle, pakkausten ollessa suhteellisen pieniä.

Silmusalaattiin tutustuin parisen vuotta sitten ja melkein koko tuotevalikoima on jo tainnut tulla kokeiltua. Erityisesti Silmusalaatissa on ihastuttanut sen nerokas viljelymenetelmä sekä salaattien tuoreus. Myös Silmusalaatin sivuilta löytyviä reseptejä on tullut silmäiltyä aina silloin tällöin!

Sain haasteeseen liittyen testiin Jalotofun Miedon chilitofun ja Kylmäsavustetun tofun, sekä retiisin, apilan ja sinimailasen versoista koostuvan Tulisen Silmusalaatin.

Mieto chilitofu oli itselleni uusi tuttavuus. Chilin ystävänä maltoin kuitenkin tuskin odottaa, että pääsisin testaamaan sitä. Päädyin lopulta kevyeen, raikkaaseen mutta hieman tuliseen raakaan kesäkurpitsapastaan, jossa pehmeää makua tuovat mukaan muun muassa höyrytetyt kotimaiset ruusukaalit ja kaiken kruunaavat sitten ne tuliset versot.


Raaka kesäkurpitsapasta chilitofulla ja Silmusalaatilla (1-2 annosta)

noin 1/2 tuore kesäkurpitsa
loraus oliiviöljyä
hieman suolaa ja pippuria
noin 200g höyrytettyjä ruusukaaleja
2-3 tuoretta, kypsää tomaattia
1-2 rkl Hunajainen Sam Aroma Deli Hunaja-Inkivääriä
1 pkt Jalotofu Mietoa chilitofua
noin 1/4 rasiallista Tulista Silmusalaattia

Poista ruusukaaleista kannat ja uloimmaiset lehdet ja höyrytä niitä kevyesti kattilassa.
Leikkaa kesäkurpitsa ohueksi "tagliatelle" -tyyppiseksi pastaksi valmiiksi lautasille. (Tähän on olemassa varta vasten suunnattuja hyviä työkaluja. Itse en sellaista omista, mutta perunankuorimaveitsellä tai juustohöylälläkin onnistuu.)

Kaada päälle oliiviöljy, suola ja pippuri ja anna niiden imeytyä kesäkurpitsan kanssa.
Paloittele tofu kuutioiksi ja marinoi sitä hetki hunajassa. Paista sitten pannulla kullanruskeaksi.
Pilko tomaatit ja halutessasi höyrytetyt parsakaalit pienemmiksi paloiksi ja sekoita kesäkurpitsapastan kanssa. Lisää tofu ja lopuksi huuhdeltu Silmusalaatti. Tarjoile heti.



Tämä oli siis blogihaasteen ensimmäinen resepti (1/2)

Toinen seuraa lähiaikoina, joten kannattaa pysyä kuulolla! 

Kiitos vielä kerran haasteesta Jalotofu & Silmusalaatti :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Sadonkorjuun aika eli pari sanaa palstaviljelystä


Sadonkorjuun aika alkaa pikku hiljaa olla lopuillaan. Koko loppukesän ajan on puutarhapalstalta saanut korjata ja nauttia syksyn sadon antimia. Ne ovat kasvaneet hienosti, vaikkakin kesä on ollut kylmä eikä aurinkokaan ole kovin usein paistanut. Ja vaikka ainakin nämä viljelijät ovat muiden kiireiden (vai laiskuuden?) vuoksi ehtineet tänä kesänä panostaa suorastaan häpeällisen vähän palstan hoitoon.


Mutta palstaviljely ja ruuhkavuodet, siinäpä tosiaan mahdottomalta kuulostava yhtälö. Moni siitä selviää hienosti, moni taas vähemmän hienosti. Meidän perheellämme on ollut palsta nyt ehkä nelisen vuotta ja joka vuosi ollaan menty sieltä mistä aita on matalin.

Palstaviljely on hienoa ja palkitsevaa, jos sen voi tehdä pro-mentaliteetilla panostaen viljelyyn ja palstan hoitoon hurjasti aikaa ja energiaa. Mutta väittäisin, että palkitsevaa on myös se, jos hyvin vähäisellä vaivalla ja pienellä panostuksella onnistuu saamaan edes jotakin satoa ja itse kasvatettua syötävää. Siltä varalta siis, että tätä postausta joskus lukee joku kiireinen perheellinen, joka pohtii riittäisikö enää aikaa tai paukkuja puutarhapalstan hoitoon hyvin pienellä panostuksella jo muutenkin valmiiksi hektisen arjen lomassa, ajattelin jakaa kannustukseksi muutaman vuosien varrella hyväksi havaitun vinkin.

1. Salaatti on takuuvarma laiskan viljelijän valinta. Kasvaa nopeasti ja runsaasti, ei vaadi esikasvatusta tai erityispanostuksia. Tarvittaessa vaikka pihalla tai partsilla laatikossa, jos palstaa ei ole. Riittää koko kesäksi ja vihersmoothie-ainekset löytyy joka aamuksi aina tuoreena. :)

2. Juurekset ovat helppohoitoisia ja satoisia. Meillä aina ovat lähteneet kasvamaan ja tuoneet satoa etenkin nauris ja punajuurikas tai raitajuuri. Myös porkkanat, mutta ne kannattaa istuttaa laatikkoon ja suojata vaikka hallaharsolla citypupuilta.

3. Viinimarjapensaat ovat kenties se helpoista helpoin ratkaisu, jos palstallesi sellaisia saa istuttaa. Satoa yleensä tulee ilman sen kummempia ponnisteluja.

4. Lasten kanssa  palstailu on toisinaan hyvin haastavaa. Motivaatiota voi saada lisättyä allokoimalla lapsille oman penkin tai pari, joita saavat hoitaa ja seurata kylvöä ja kasvua.

5. Kateviljely kannattaa, sillä se estää tai ainakin hidastaa rikkaruohojen kasvua ja vähentää siten hurjasti kitkemistyötä. Esimerkiksi olki tai ruohosilppu toimii tähän mainiosti.


Lisää palstaviljelyvinkkejä esimerkiksi Hyötykasviyhdistyksen sivuilta.

Helsingin kaupungin viljelypalstat  löytyvät täältä.




sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Luomumansikkaa – suoraan viljelijältä


Jo ties kuinka monena kesänä peräjälkeen olen haaveillut luomumansikoiden ostamisesta. Luomu on terveellinen ja turvallinen valinta kaikessa, mutta etenkin näissä suomalaisten suosimissa kesäherkuissa, sillä esimerkiksi Eviran mukaan  myynnissä olevista tehotuotetuista mansikoista löytyy torjunta-ainejäämiä jopa 80-90 prosentissa näytteistä. 

Luomumansikoiden hankinta ainakaan yhtään suuremmassa määrin on kuitenkin omalla kohdallani joka vuosi tyssännyt samoihin haasteisiin: saatavuus on vähäistä, volyymit pienet, hinta korkea ja monesti ainoastaan erikseen tilaamalla luomumansikkaa saisi, eikä tietoa eri vaihtoehdoista tilaamisen suhteen aina ole helposti saatavilla. Niinpä helpoin ratkaisu mansikkasesongin lähestyessä loppuaan onkin useamman kuin yhden kerran ollut sen tavallisen tehotuotetun mansikkalaatikon haku viime tingassa lähimarketista.

Tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa elämässä kokeilemaan mansikoiden itsepoimintaa. Halusimme löytää sopivan paikan pääkaupunkiseudun lähialueelta, kohtuullisen ajomatkan päästä ja Google antoikin mukavan valikoiman eri vaihtoehtoja mansikkatiloista Uudellamaalla. Yksi näistä oli luomuviljelyyn erikoistunut Mattilan Luomutila Nurmijärvellä, joten päätimme suunnata kulkumme sinne. :)


Paikan päällä oli vaikea uskoa silmiään. Luomumansikkaa silmäinkantamattomiin, 16 eri lajiketta poimittavaksi. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja saimme hyvän opastuksen poimintaan ja eri lajikkeisiin. Mansikoita oli poiminnan ohessa mahdollisuus myös maistella, mikä oli varsinkin lapsille mieluisaa. :)

Satoa oli runsaasti, vaikkakin osa marjoista oli vasta kypsymässä ja osa jo pilaantunut. Tässä huomasi tosin hieman eroa eri lajikkeiden välillä. Saimme lopulta kotiin kannettavaksi melkoisen määrän näitä herkkuja (alla olevassa kuvassa osa saaliista). Lähipäivinä ja viikkoina luvassa siis varmastikin mansikkaisia reseptejä myös täällä blogin puolella (Instagram-seuraajat ovat jo vähän esimakua näistä saaneetkin).


Luomumansikan ystäville suosittelen siis ehdottomasti visiittiä Nurmijärven/Rajamäen suunnalle lähiaikoina. Itse poimittuna myös hintaa tulee luomumansikoille hieman vähemmän kuin kaupasta ostettuna. Parasta on kuitenkin tuoreus ja paikallisen viljelijän tukeminen suoraan ilman välikäsiä. Mikään ei voita juuri poimittuja, tuoreita luomumansikoita! :)

Mattilan Luomutila, Rajamäki. http://mattilanmansikka.tripod.com/


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ihana Jädelino



Aidon italialaisen jäätelön ystäviä on varmasti ilahduttanut ihastuttavan Jädelinon tulo Helsinkiin. Jädelinon italialaiset artesaanijätskit valmistetaan paikan päällä käsityönä aidoista, pääasiallisesti suomalaisista raaka-aineista.  Myös vegaanijäätelöitä kaipaaville Jädelino on huippupaikka, koska maidottomia sorbetteja löytyy niin ikään hyvät valikoimat.

Pääsin itse "mattimyöhäisenä" vasta tänä kesänä ensi kertaa Teurastamolle maistelemaan Jädelinon ihanuuksia. Nyt kesälomalla tieni vei sinne toistamiseen koko perheen kera, ja ajattelinkin kirjoitella muutamalla sanalla kokemuksesta myös tänne blogin puolelle. :)


Jädelino sijaitsee Teurastamolla, jonne pääsee kätevästi esimerkiksi Kalasataman metroasemalta. Teurastamon aluetta kehitetään jatkuvasti, mutta nyt jo siellä tapahtuu paljon kiinnostavia juttua ruoan ja ruokakulttuurin ympärillä, kuten esimerkiksi taannoiset Ruokafillarien kokoontumisajot, jotka myös kävin tsekkaamassa Raakaa ja kypsää -blogin Teean kanssa.

Jädelino sijaitsee Kellohallin yhteydessä ja jätskeistä voi nauttia sekä sisätiloissa että kauniilla säällä ulkona terassilla. Makuja ja valinnanvaraa löytyy jokaiseen makuun niin jäätelöistä (12 eri makua) kuin erikoiskahveistakin!


Itse olen tähän mennessä testannut ainoastaan Jädelinon maidottomia, vegaanisia sorbetteja, mutta voin suositella niitä erittäin lämpimästi! Tänään jäätelökupposessani oli kookos- ja mustaherukkasorbettia, ja molemmat maistuivat todella herkullisilta. Positiivinen yllätys moneen muuhun jäätelöpaikkaan verrattuna Jädelinossa on myös se, että sekä isoon että pieneen annokseen on mahdollista valita 1-2 makua mukaan samaan hintaan. :)

Suosittelen paikkaa lämpimästi aidon jäätelön ystäville! Myös cappuccino oli hyvää - suomalaisen Cafetoria roasteryn paahtamaa kahvia, jolla on myös luomu- ja Reilun kaupan sertifikaatit.

Jädelino, Teurastamo / Työpajankatu 2, avoinna ma-la 11-19, su 12-17.
Jädelinon jätskejä saatavilla myös Hietalahden hallista. 

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Valkoinen porkkana

Täällä on ollut pitkään hiljaista. Aikaa päivittämiseen ei ole ollut liiemmälti. Tarkoitus on kuitenkin ylläpitää tätä blogia epäsäännöllisen säännöllisesti, mahdollisuuksien ja inspiraation mukaan. Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille!

Tänä talvena meillä on keskitytty paljolti kotimaiseen lähiruokaan. Muun muassa juureksia ja härkäpapua on kulunut reippaasti. Vinkkinä uudesta (vai pitäisiköhän pikemminkin sanoa uusvanhasta) tuttavuudesta juuresten maailmassa ajattelin vinkata valkoisesta porkkanasta, jota löytyi heräteostoksena Mankkaan K-Supermarketista - ja mikä parasta, luomuna.



































 Wikipedia kertoo:

"Alun perin viljeltiin porkkanaa, joka oli purppuranpunainen, keltainen tai valkoinen. Kuumilla alueilla keltaista ja punaista porkkanaa viljellään edelleen. Viileillä alueilla oranssiporkkana on yleisin. Suomessakin voidaan viljellä violettia, keltaista ja valkoista porkkanaa. Oranssiporkkana jalostettiin 1700-luvulla Hollannissa."
























Kyseessä ei siis ole mikään uusi keksintö, vaan wanha perinteinen lajike. Maku on miellyttävä, mieto ja rakenne aavistuksen verran pehmeämpi ja rapeampi kuin oranssilla porkkanalla. Näistä sai herkullisia suupaloja, jotka maistuivat myös lapsille.

Käyn parhaillaan luomuviljelyyn painottuvaa puutarhakurssia aloittelijoille ja myös siellä mainittiin perinteisesti viljellyn värikkäitä porkkanoita. Erityisesti violetit porkkanat ovat kuulemma erityisen terveellisiä ja ravintoainepitoisia. Mistähän sellaisia saisi?

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Aamiaisvinkki

Helsingin keskustasta löytyy mukavasti aamiaisvaihtoehtoja. Laadukkaasta luomuaamiaisesta haaveilevan kannattaa suunnata Sis.Deliin Kalevankadulle.



































































Aamiaisbuffet koostuu pääosin mahdollisimman lähellä tuotetuista luomutuotteista: tuoretta leipää, luonnonjogurttia, mysliä, hedelmiä, mehuja... Eksoottisempiakin aineksia kuten mm. kookosöljyä, goji-marjoja, kaakaonibsejä ja pähkinöitä on tarjolla (ja niitä saa ostaa myös mukaan).

Erityisesti marinoidut kesäkurpitsat ja auringonkukansiementahna leivän päällä olivat todella herkullisia!

---

Aamiaista on tarjolla ma-pe 07.30-10.30 ja la 09-13, Kalevankatu 4.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Mainontaa

Roskaruokamainonta on meille kaikille tuttua, joten vaihteeksi tällaiseen mainokseen törmääminen oli positiivinen yllätys:




































"Valhe?
70% vähemmän rautaa kuin vuonna 1940.
Syö ekologisesti tuotettua ruokaa.
Tai täydennä ruokavaliotasi luonnollisin ravintolisin."

Oikean ruuan puolesta -vastaisku alkaa siis näkyä jo katukuvassakin. Pollanin kirjassahan puhutaan paljon siitä, miten ravintoainepitoisuudet ovat ruuassa huomattavasti laskeneet tehotuotannon myötä - syömme siis enemmän, mutta huonolaatuisempaa ruokaa kuin koskaan ennen.

Kyseessä tällä kertaa Life-ketjun mainos.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Lähiruokaa ja herkkuja Helsingissä

Kulutusjuhlassa oli listattu Helsinkiin kuin sieniä sateella nousseita pieniä lähiruokapuoteja ja leipomoita. Meilläkin ollaan oltu tästä kehityksestä hyvin ilahtuneita, joten ajattelin kirjoitella ylös myös muutamia omia suosikkejamme.

Eat&Joy Maatilatorilla tulee käytyä silloin tällöin. Valikoimissa osoittain samoja tuotteita kuin esimerkiksi Ruohonjuuressa, mutta paljon myös muita herkkuja. Keskeinen sijainti Lasipalatsissa on plussaa.  

Hakaniemen Halli on ihana suosikkini - mainitsemisen arvoinen on etenkin luomupuoti Satumarja vihannes- ja hedelmävalikoimineen. DeliDelistä tulee toisinaan ostettua ranskalaisia herkkuja, nougatia ja marenkeja :)

Juuren Puodissa en ole vielä päässyt piipahtamaan, haaveissa on. Ilmeisesti aika lailla Maatilatorin tyyppinen myymäläkonsepti.

Kanniston leipomossa on helppo poiketa ohikulkumatkalla - näitä pieniä boulangerie-tyyppisiä leipomoita ei todellakaan ole liikaa. Jäähyväiset muovipussileiville!

Framboisista meillä oli usein tapana hakea foccacciat, mutta valitettavasti WTC:n kahvila-myymälä on lopettanut toimintansa. :( Leipomotoiminta kuitenkin jatkuu edelleen Munkkiniemessä.

Toivottavasti yhä useampi Helsingin keskustassa liikkuva kuluttaja äänestäisi lompakollaan ja tukisi näiden pienyrittäjien toimintaa.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulupöydän antimia

Meillä vietettiin tänä vuonna ensimmäistä jouluaattoa oman perheen kesken, mikä jättikin täysin vapaat kädet joulumenun suunnittelun suhteen. Hyvissä ajoin aloitettu suunnittelu kannatti, sillä sekä suunnittelija itse että muut perheenjäsenet olivat lopputulokseen suhteellisen tyytyväisiä. :)

Ihan aluksi täytyy todeta, että koko joulunajan fiksuin ja onnistunein ostos oli Ruohonjuuresta piparkakkujen tekoa varten hamstraamani maustesetti: paketit Sonnentorin luomuneilikkaa, -kanelia, -inkivääriä sekä -kardemummaa. Niillä leikittelemällä on saanut loihdittua jouluisia makuja ruokaan kuin ruokaan!

Aamiaisella nautiskeltiin mantelimaitoon tehty riisipuuro (jota voin suositella - mantelimaito toi puuroon ihanan pehmeän ja makean maun) luumukiisselin kera ja varsinainen illan menu näytti tältä.


Alkuruoat: 

























Pienet saaristolaisleipäsydämet jalapeno- ja oliivihummuksen kera (16 kpl)


 8 viipaletta saaristolaisleipää
n. 150g hummusta (itse käytin valmiiksi maustettuja)
esim. persiljaa ja tilliä koristeluun
kostukkeeksi esim. mehua (itse käytin sokeroimatonta marjamehua)

Leikkaa leivästä esim. piparkakumuotilla kuvioita, kostuta ja levitä päälle hummus. Koristele persiljlla tai tillillä.

Näistä jalapenoleivät oli allokoitu pääasiassa aikuisille ja oliivileivät lapsille, ja ne kyllä maistuivatkin! Sydänten muotoilusta ylijääneet leivänpalatkin hupenivat hetkessä lasten suuhun. Itse pidin erityisesti jalapenon pirtsakasta mausta. Kiva alkupala, jota täytyy kokeilla toistekin - variaatioitahan tästä voi kehitellä vaikka kuinka!


























 Graavilohirullat mädillä ja tofu-tuorejuustotäytteellä (8 kpl)

8 graavilohifileetä
n. 100g yrttimaustettua tuorejuustoa (itse käytin Tofutti-tofutuorejuustoa)
tilliä
n. 100 g muikun mätiä

Levitä fileet leikkuulaudalle, levitä päälle tuorejuusto ja tilli. Kääri rullaksi ja koristele mädillä.

Täytyy todeta, että valkosipuli-yrtti-Tofutti sopi tähän erittäin hyvin - rullista tuli todella maukkaita, vaikka ulkoasu jäikin vähän pörhistyneeksi ja etukäteen jännitin (turhaan) millainen floppi nämä tulisivat olemaan...


























Pekaanipähkinä-pestogoudasalaatti (noin 8 annosta)

erilaisia luomusalaatteja (itse käytin italialaista (!) sekoitusta, Hakaniemen Hallin Satumarjasta löytynyttä)
noin 100g tummia luomu-viinirypäleitä
puolikas hunajameloni
noin 70g pestogoudaa
pekaanipähkinöitä
camelina- ja oliiviöljyä

Pese ja laita kulhoon salaatti. Paloittele hunajameloni, lisää se ja viinirypäleet ja lopuksi pestogouda ja pähkinät. Lorauta pinnalle öljyjä.



Perinteinen rosolli, mieto versio lasten makuun (6 annosta)

noin 7-8 punajuurta
3-4 porkkanaa
iso omena
1 sipuli

Keitä tai höyrytä punajuuret ja porkkanat, pilko ja lisää joukkoon hienonnettu omena ja sipuli.


Pääruoat: 

























 Poron ulkopaisti ja glögikastike tehtiin aika lailla tämän kaavan mukaan sillä erotuksella, että meidän paistimme valmistui 125 asteessa 60-asteiseksi. Yllätykseksemme lapset suorastaan hotkivat tätä - suurin osa paistista hupeni siis lasten eikä suinkaan aikuisten suihin! Glögikastikkeesta meillä valmistui pipariton versio, glöginä käytettiin Ollin luomutilan glögiä.


























  
 Paahdetut punajuuret (pieni kahden aikuisen annos)

4 punajuurta
2 tl kookosöljyä
suolaa
1 rkl siirappia
0,5 rkl inkiväärihunajaa
2 rkl kuivattua timjamia ja basilikaa

Lämmitä uuni 225-asteiseksi. Kaada kuumalle pannulle kookosöljy, lisää kuoritut ja lohkotut punajuuret. Mausta suolalla ja anna paahtua hetki. Lisää hunajat ja mausteet ja paahda vielä hetki. Kaada uunivuokaan ja paista uunissa noin 20-30 minuuttia.

Pääruuan lisäkkeeksi oli tarjolla myös jo aiemmin valmistunut juureslaatikko.


Jälkiruoat:

































Puolukka-vaniljahalvajäädyke (noin 10 annosta)

noin 1dl puolukoita
1 prk maustamatonta Tofutti-tuorejuustoa
1 rkl pakastekuivattua karpaloa hunajassa
1 rkl agave-siirappia
1,5 rkl aroniajauhetta
1 rkl lucumaa
2 rkl kookoshiutaleita
200 g vaniljahalvaa
(piparkakkuja ja kookosöljyä koristeluun)

Tällaiseen kokeiluun päädyin pitkällisen googlailun tuloksena. En osannut tehdä valintaa pipari-puolukkajäädykkeen tai vaniljahalvajäädykkeen välillä, vaan päädyin yhdistelemään eri resepteistä parhaat puolet.

Sellainen kämmi kävi, että vasta ainekset sekoitettuani huomasin ettei Tofuttia saisi pakkauksen ohjeen mukaan pakastaa. Hetken arvoin muokkaanko tästä sitten jonkin rahkan tyyppisen jälkiruuan, mutta päädyin kuitenkin ottamaan riskin ja laittamaan tämän pakkaseen. Se kannatti, sillä lopputulos oli ihanan "smooth" hampaissa inhottavasti narskuviin jäädykkeisiin verrattuna - johtuiko sitten halvasta vaiko ohjeiden vastaisesti pakastetusta Tofutista, tiedä häntä.

Kamera valitettavasti oikutteli jotain jälkiruokapöydässä, joten valitettavasti tästä on ainoastaan tällainen täysin onneton kuva tarjolla ja muista jälkiruoista ei sitten olekaan. Jäädykkeen lisäkkeenä nautittiin siis sahrami-valkosuklaakakkua (lahja ystäväperheeltä, perheen äidin tekemä), kookos-suklaapalloja, ranskalaista nougatia ja sekä manteli-pähkinä-suklaakiviä.

Juomana koko aterialla oli uusi tuttavuus, Korpihillan kuusenkerkkäjuoma sekä lapsille juhlan kunniaksi marjamehua.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Turhakkeisiin jopa 40 prosenttia ruokakuluista

Taannoiseen ruuan hinta -postaukseeni liittyen törmäsin mielenkiintoiseen selvitykseen, jonka on tehnyt Ruotsin kansanterveyslaitos Statens folkhälsoinstitut. Sen mukaan ravitsemuksen kannalta turhiin elintarvikkeisiin kuluu jopa 40 prosenttia ruokakuluista.




" Vaikka edistäisi ruokavalinnoillaan terveyttä ja ympäristön hyvinvointia, voi silti säästää rahaa, osoittaa Ruotsin kansanterveyslaitoksen Statens  folkhälsoinstitutin Ruotsin hallitukselle laatima selvitys. Useimmille kuluttajatyypeille kestävät ruokahankinnat osoittautuivat tavanomaisia halvemmiksi.

Ravitsemuksen kannalta turhiin elintarvikkeisiin kuluu jopa 40 prosenttia  ruokakuluista, Statens folkhälsoinstitut summaa. Suurin säästö tuleekin siitä, että ostetaan puolet vähemmän turhakkeita. Laskelmien mukaan vuositasolla säästöä voi kertyä 140 - 830 euroa, riippuen alkuperäisistä ruokailutottumuksista.

Kestävien ruokavalintojen tekeminen onnistuu helpoiten vähentämällä lihan syöntiä sekä niin sanottua viihdesyömistä. Alkoholin, virvoitusjuomien, makeisten, leivonnaisten ja muiden ravintoarvoltaan köyhien turhakkeiden sijaan kestävän ruuan kuluttaja lastaa ostoskoriinsa hedelmiä ja vihanneksia sekä viljaa ja palkokasveja, jotka ovat hyvä proteiininlähde.

Osan kertyneestä säästöstä fiksu kuluttaja sijoittaa luomuruokaan, laitos suosittelee.

Siirtyminen kestäviin ruokavalintoihin parantaa ravitsemuksen tasapainoa ja mahdollisuuksia saada riittävästi vitamiineja ja mineraaleja. Tutkijat esittävät toiveikkaasti, että tämä voisi olla yhteydessä kansanterveyden paranemiseen ja lihavuuden ehkäisyyn.

Sesonginmukaisuus hyödyttää sekä talouden että ravitsemuksen tasapainoa. Ympäristötietoinen kuluttaja valitsee sesonginmukaisia kasviksia. Paikalliseen tarjontaan sopeutetut ruokavalinnat merkitsevät säästöjä: Pohjolan talvessa juurekset ovat edullisempia kuin tuontisalaatit ja -tomaatit.

Parhaassa tapauksessa sesonginmukainen ajattelu saisi myös nykyisin niukemmin kasviksia kuluttavat sosioekonomisesti heikommat ryhmät lisäämään hedelmien ja vihannesten syöntiään.

Statens folkhälsoinstitut peräänkuuluttaa laaja-alaista yhteistyötä, jotta kestävät ruokavalinnat tulisivat osaksi yhä useamman kuluttajan arkea.

- Mahdollisuuksia tehdä terveellisiä ja kestäviä ruokavalintoja voidaan vahvistaa parantamalla kansalaisten tietoja ja tietoisuutta, toteaa osastopäällikkö Anita Linell Statens folkhälsoinstitutista."

(koko juttu täällä)

tiistai 27. lokakuuta 2009

Luomumisoa

Taannoisen misokeitto-postauksen yhteydessä suunnittelin seuraavalla kerralla E621-vapaan luomumisotahnan testaamista. Nyt on sellaistakin sitten kokeiltu, kyseessä Urtekramin tuote.



































Ainekset: luomusoijapavut, vesi, luomuohra, merisuola, kojibakteeri (Aspergillud oryzae).

Hyvin tuntuu toimivan ja tällä kertaa jäi keitosta dashi-jauhekin pois, kun tätä tarjoiltiin vegevieraille. :) (Dasheissakin näkyy olevan säilöntä- ja lisäaineita jos jonkinlaisia, lieköhän niille luomumpia vaihtoehtoja?)




maanantai 12. lokakuuta 2009

Eat&Joy Maatilatori

Lasipalatsin Eat&Joy Maatilatorille suuntasin kesällä innoissani heti avajaispäivänä, mutta ensivaikutelma ei ollut paras mahdollinen useastakin syystä. Ensinnäkin ahdas pikku putiikki oli tupaten täynnä porukkaa (mikä sinänsä on kyllä positiivista) ja toisekseen paikkaa ei olla suunniteltu rattailla liikkumiseen (sekin tavallaan ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, että myymälälle ollaan haluttu mahdollisimman keskeinen sijainti). Taukoa on siis pitänyt tuolla vierailuissa ja mieluummin olen suunnannut Ruohonjuureen, joka etenkin laajennuksen jälkeen on ihanan tilava ja jonka valikoimissa onkin paljolti samoja tuotteita kuin Maatilatorilla.

Viikonloppuna poikkesimme Maatilatorilla uudelleen ja kokemus olikin nyt jo positiivisempi. Mukaan lähti paljon herkkuja, joista ehkä mieluisin uusi tuttavuus oli tämä Hommanäsin inkiväärijuoma:



 Edelleenkin kyllä kieltämättä vähän harmittaa se, että myymälä tuntuu olevan suunniteltu "ei-liikuntarajoitteisille" eli joko citysinkuille tai hyvin toimeentuleville, tiedostaville harmaille panttereille - lapsiperheelle paikka on kieltämättä vähän ahdas ja nytkin putiikissa jouduttiin käymään vuorotellen sillä aikaa, kun toinen odotteli rattaiden kanssa oven ulkopuolella. Suosittelen kuitenkin myymälää lämpimästi niille, joilla siellä on mahdollisuus poiketa!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Luomu ON terveellisempää!

"Suomalainen ruoka on puhdasta." Näin me suomalaiset uskomme, ja tässä on yksi syy siihen, miksi luomubisnes on täällä vielä lapsenkengissään (tosin jotain edistystä on onneksi tapahtunut viime vuosina).



Luomun paremmuudesta on ollut jos jonkinlaista tutkimusta puolesta ja vastaan. Nyt Ranskan Elintarviketurvallisuusvirasto on julkaissut aiheesta raportin, jonka löydökset tukevat esim. Michael Pollanin kirjassakin esiintuotuja tutkimustuloksia:

Tutkimuksesta uutisoidaan luomu.fi - sivuilla:

"Uusi Ranskan Elintarviketurvallisuusviraston raportti osoittaa, että luomuelintarvikkeet ovat parempia ihmisille ja sisältävät vähemmän torjunta-ainejäämiä ja nitraattia, jonka on osoitettu aiheuttavan terveydellisiä haittoja kuten diabetesta ja Alzheimerin tautia.


Nyt julkaistu tiedeartikkeli perustuu kirjallisuustutkimukseen, jonka tekoon osallistui 50 ranskalaista asiantuntijaa eri sektoreilta. Ryhmän yhdessä hyväksymä laaja loppuraportti julkaistiin ranskaksi. Tämän raportin pohjalta on nyt julkaistu asiantuntijatarkastettu artikkeli Agronomy for Sustainable Development-tiedelehdessä. 


Ranskalaistutkimuksen mukaan luomutuotteiden kuiva-ainepitoisuus on tavallisia tuotteita korkeampi ja ravintoainetiheys suurempi. Myös luomukasvisten kivennäispitoisuudet ovat korkeampia (mm rauta, magnesium). 

Luomuvihannekset, -marjat ja -hedelmät sisältävät enemmän antioksidantteja kuten fenoleja ja salisyylihappoa, jonka tiedetään suojaavan syöviltä, sydänsairauksilta ja monilta muilta sairauksilta. Luomueläintuotteissa on enemmän monityydyttämättömiä rasvahappoja, joka suojaavat mm sydän- ja verisuonisairauksilta. 

Eräiden vihannesten C-vitamiinipitoisuudet näyttävät olevan tavanomaista korkeampia. Mutta luomuelintuotteiden hiilihydraatti-, valkuais- ja vitamiinipitoisuuksista tarvitaan lisää tutkimuksia.
Luomuelintarvikkeet ovat valtaosin vapaita torjunta-ainejäämistä (94-100 prosenttia puhtaita). Luomuvihannekset sisältävät keskimäärin noin 50 prosenttia vähemmän nitraattia kuin tavanomaiset vihannekset. Sienien tuottamien homemyrkkyjen pitoisuuksissa ei ole eroja viljelymenetelmien välillä."

Alkuperäinen dokumentti löytyy täältä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...