Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoteinnovaatioita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoteinnovaatioita. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

NUUDELEITA JA NYHTÖKAURAA

Jos nyhtökauraa onnistuu jostakin käsiinsä saamaan, seuraava kysymys sitten varmasti monella onkin, että mitä siitä oikein kokkailtaisiin? 


"Nyhtis" soveltuu keittiössä aika moneen ja resepti-ideoita voikin kurkata esimerkiksi täältä. 


Meillä yksi koko perheen nopeista perus-arkiruokasuosikeista ovat paistetut nuudelit eri muodoissaan. Koska nyhtökauran idea on juurikin tarjota helppo vaihtoehto jauhelihalle tai broilerisuikaleille kiireiseen arkeen, mihin muuhun se voisikaan soveltua paremmin kuin tuttuun arkiseen ruokaan näitä korvaamaan?


Testasin siis kaffirlimellä, seesamilla ja inkiväärillä maustettua nyhtökauraa wokissa nuudeleiden ja vihannesten kaverina. Se sopi siihen erittäin hyvin ja etenkin me aikuiset ihastuimme. Lapsilla oli hieman enemmän totuttelemista nyhtökauran rakenteeseen ja makuun.


NUUDELEITA JA NYHTÖKAURAA (5 hengelle)

1 pkt Gold&Green Foods kaffirlime-seesam-inkivääri -nyhtökauraa
n. 400g wok-vihanneksia (valmiita pakastettuja wok-vihanneksia tai itse pilkottuja tuoreita vihanneksia)
1 pkt (täysjyvä) nuudeleita
hunajaa
soijakastiketta
cashew tms. pähkinöitä
limetin mehua
tuoretta korianteria

Ruskista pannulla vihannekset ja nyhtökaura. Kiehauta nuudelit kattilassa nopeasti ohjeen mukaan ja lisää pannulle. Paista miedolla lämmöllä. Lisää hunajaa, soijakastiketta ja limen mehua oman maun mukaan. Lisää tarjoiluvaiheessa päälle pähkinöitä  ja tuoretta korianteria.


Onko teillä jo kokkailtu nyhtökaurasta?

maanantai 12. syyskuuta 2016

HÄRKIS TESTISSÄ + MUUTAMA RESEPTI



Pakko myöntää, että olen  hieman hämmentyneenä seurannut maailman menoa viime kuukausien aikana. Tiedättekö sen tunteen, kun asia joka itselle on aina ollut ollut arkipäivää mutta valtavirran silmissä marginaalia ja josta on siksi vuosikymmenten ajan täytynyt pitää hieman matalaa profiilia, onkin yhtäkkiä huipputrendikkäänä kaikkien huulilla? Juuri tältä tuntuu minusta nyt vuonna 2016, kun erilaisia kasviproteiinivalmisteita toinen toisensa jälkeen pukkaa markkinoille ja yhtäkkiä kaikki ihmiset ruokavaliosta riippumatta metsästävät niitä ympäri kauppoja kiilto silmissään, niin että meininki on kuin Hulluilla Päivillä konsanaan.

Kirjoittelin taannoin ruokavaliohin liittyen myös omia kokemuksiani siitä, millaista kasvipohjaisen ruokavalion noudattaminen oli vuosikymmeniä sitten verrattuna nykypäivään. Omassa lapsuudessani 1980-luvulla kaupoissa tarjolla olevat kasvipohjaiset proteiininlähteet olivat usein pitkän kaavan mukaan kypsennettäviä kuten vaikkapa linssit ja pavut, joita liotettiin, esikeitettiin ja keitettiin pitkään ennen valmistusta. "Pikaruokavaihtoehtona" paikallisessa luontaistuotekaupassa oli tarjolla valmiita soijastroganoff- ja gulassiaineksia. Soijarouhetta ei tuolloin vielä ollut ainakaan kovin laajasti saatavilla, itse muistan törmänneeni siihen vasta 1990-luvun puolivälissä, kuin myös tofuunkin. Joka tapauksessa monipuolisen kasvisruoan kokkailu oli usein melko aikaa vievää puuhaa.


Sekä Gold&Green Foodsin kehittämän nyhtökauran että sen uusimman kilpailijan, Verso Foodin Härkis* -härkäpapuvalmisteen kantavana ajatuksena on ollut nimenomaan tarjota vastaus tähän ajankäytölliseen ruoanlaittoon liittyvään haasteeseen. Muun muassa me perheenäidit kaipaamme usein arjen kiireiden keskellä helppoja ja nopeita ratkaisuja, kuten esimerkiksi jauhelihan tyyppisiä monikäyttöisiä tuotteita. Soijarouhe on yksi hyvä ja edullinen vaihtoehto tähän, mutta haittapuolena on ei-kotimaisuus ja kaikki eivät myöskään voi tai halua soijaa syödä.

Nyhtökauran saatavuus on ollut haastavaa ja itselläni ei ole ollut mahdollisuutta olla aina oikeissa paikoissa tiettyihin kellonaikoihin, joten toistaiseksi nyhtistä olen päässyt maistelemaan vain kerran Sis. Delissä salaatin joukossa. Hiljattain markkinoille tullutta Härkistä sen sijaan on valmistaja luvannut löytyvän aina kaupoista, mikä kuulostaa oikein hyvältä - tällaisen tuotteen kun tulisi ehdottomasti olla mahdollisimman helposti ja vähällä vaivalla kaikkien saatavilla.


Härkis kuulostaa siinäkin mielessä hyvältä, että olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt miksei kotimaista härkäpapua hyödynnetä enemmän. Löysin itse joskus tämän blogin alkuaikoina (2009) Ruohonjuuresta kuivatut härkäpavut, jotka olivat kotimaista edullista lähiruokaa parhaimmillaan. Niistä tuli kokkailtua mm. keittoja ja salaatteja.

Härkis on sellaisenaan valmista käytettäväksi ja siinä mielessä vielä jauhelihaakin helpompi tuote valmistaa, että periaatteessa pelkkä lämmittäminen riittää eikä erillistä pannulla ruskistamista tms. tarvita. Itse luulenkin, että meillä tullaan käyttämään tätä hyvin samaan tapaan kuin jauhelihaa tai soijarouhettakin on käytetty: pastakastikkeissa, tortillojen ja pizzojen täytteenä jne. Ensimmäiset kokkailuni Härkiksestä olivatkin perus pastakastike sekä tex mex -salaatti. Mitäpä sen erityisempää tarvitsisikaan olla, kun on helpoista ja nopeista arkiruoista kyse. :)


HÄRKIS-PASTAKASTIKE n. 5 annosta

1 pkt Härkistä
2 prk tomaattimurskaa (esim. chilillä maustettua)
1/4 tuoretta chiliä pilkottuna
 suolaa ja mustapippuria
2 rkl sitruunaöljyä

Jos haluat päästä oikein helpolla, voit käyttää valmista pastakastiketta - niin itsekin usein teen. Tässä tapauksessa kuitenkin lämmitin ensin Härkiksen paistokasarissa, lisäsin tomaattikastikkeen ja muut ainekset ja annoin kypsentyä pannulla noin 5-10 min. Jos tykkäät sipulista (meillä osa syöjistä ei, joten en siksi käyttänyt) voit ruskistaa sen myös pannulla ensin ennen muiden ainesten lisäämistä. Kastike maistui sekä raa'an kesäkurpitsapastan (kuvassa yllä) että täysjyväfusillin kanssa.


Härkiksen maku sopi mielestäni tomaattipohjaiseen kastikkeeseen hyvin ja kaikille perheenjäsenille se maistuikin erinomaisesti. Uskoisinkin, että tästä tulee meidän perheessämmekin ainakin silloin tällöin käytettäväksi ihan varteenotettava tuote osaksi arkista ruokavaliota. 

Myös taco-mausteet sopivat hyvin härkiksen kanssa ja siitä sai helposti loihdittua suht vähällä vaivalla tex mex -henkisen salaatin.

HÄRKIS-TEX MEX -SALAATTI
(iso kulhollinen)

2 kerää jääsalaattia
3-4 tomaattia
1 pkt Härkistä
1 pss valmista taco-mausteseosta + vettä (pakkauksen ohjeen mukaan)
1/3 tuore ananas
1 punainen paprika
muutama lehti lehtikaalia
tortilla chipsejä

Ruskista tai lämmitä härkis pannulla, lisää taco-mausteet ja vesi ja sekoittele joukkoon.
Pilko salaattiainekset kulhoon, lisää härkis ja ripottele päälle tortillasipsejä.


Onko teillä jo kokkailtu Härkiksestä tai kenties nyhtökaurasta? Vinkkaa oma suosikkireseptisi kommentteihin :)


* Härkis saatu testiin valmistajalta / Verso Food

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hemmottelua odottajalle: Lempparijuttuja


Jokainen meistä kaipaa silloin tällöin pientä hemmottelua ja luksusta arkeen. Eikä suinkaan vähiten odottava äiti. :) Erityisesti raskauden loppumetreillä, kun olo alkaa olla jo malttamaton uutta tulokasta odotellessa, pienet arkea ilahduttavat ja sulostuttavat asiat ovat enemmän kuin paikallaan!

Listaanpa myös tänne blogin puolelle muutamia ihania juttuja, joista itse olen nauttinut kuluneen kevään aikana.

1) Ihanan raikkaat, hedelmäiset smoothiet/smoothiekulhot, jädet ja mehujäät.

Aamun aloitus tai piristys keskellä päivää. Mikä voisi olla parempaa? Jäätelökausikin tekee tuloaan ja lapset alkavat myös jo kysellä ihanien hedelmäisten mehujäiden perään. Tässä pari meillä jo vuosien varrella hyväksi havaittua reseptiä.

Mehujäät
Nice cream eli banaanijäde, perusohje
Chocolate Nice Cream eli suklainen banaanijäätelö
Täydellinen smoothiekulho - 5 vinkkiä
Mansikka-lime-smoothie
Pari helppoa aamiaisvinkkiä


2) Goodion raakasuklaat.

Olen ollut alusta asti täysin rakastunut Goodion raakasuklaisiin. Helsingissä valmistettavat suklaat ihastuttavat paitsi laadullaan ja maullaan, myös pakkauksillaan ja uusia innovaatioita pukkaa jatkuvasti. Ei ihme, että Goodio saavutti suosiota myös kansainvälisessä suklaakilpailussa ihan hiljattain. Isot onnittelut! :)

Viimeisin uutuus 80% Pure Nacional on ehkä parasta, mitä voi olla. Se on valmistettu maailman harvinaisimmasta kaakaolaadusta. Prosenttimäärä takaa sen, että kaakaon maku pääsee oikeuksiinsa. Mikä olisi ihanampaa kuin pala tätä päiväkahvin kanssa? :)


3 ) Tuoreet, raikkaat hedelmät

Nämä eivät enempää esittelyjä kaipaa. Parempaa saa hakea. Tsekkaa myös vinkkejä vanhasta postauksesta: Helppoja herkkuja hedelmistä :) 


3) Kuppi teetä.

Suomessa raskausajan ravitsemussuosituksissa kehotetaan varmuuden vuoksi yleisesti välttämään "yrttiteen" käyttöä, koska riittävästi tietoa terveysvaikutuksista ei ole. Kuitenkin etenkin raskausajan loppuvaiheeseen on myös tarjolla useita odottaville suunnattuja, hyvää tekeviä ja rentouttavia teesekoituksia, joita voi nauttia hyvillä mielin. Oma suosikkini on ollut Earth Mama Angel Babyn 3rd Trimester Tea ja synnytyksen jälkeiseen aikaan odottamassa on jo myös Weledan Imetystee, jota voi ohjeen mukaan käyttää jo raskauden loppuvaiheesta alkaenkin.


4) Tuore ananas!

Mielitekoja tulee ja menee, mutta tämä ei ole ainakaan sieltä pahimmasta päästä! Tuore, mehukas ananas on ihana välipala ja maistuu sen lisäksi vaikka salaatissa. Se on mitä mainioin herkku myös painoaan tarkkaileville, koska sitä onkin osuvasti tituleerattu myös "keventäjän karkiksi", eikä suotta!


5) Kevään uutuuksia ja löytöjä

Muutamia kevään aikana löydettyjä helmiä, joista osa vielä odottaa käyttöä ja osa kulkee jo tällä hetkellä mukana arjessa. Näistä en luovu :)

Boobin Activewear -imetysvaatteet. Aivan mahtavaa! Kymmenen vuotta sitten tuntui, ettei odottavia ja imettäviä äitejä huomioida juuri mitenkään vaatebisneksessä ja valikoimat olivat melko suppeita. Nyt olen silmät ymmyrkäisinä esimerkiksi tarjolla olevien treenivaatteiden määrästä. Viimeisimpänä kuulin 2XU:n tuovan tänä keväänä markkinoille sekä odottajille että raskauden jälkeiseen aikaan suunnatut kompressiotrikoot. Kyllä nyt kelpaa, eikä jää liikunnan harrastaminen ainakaan vaatteista kiinni! :)  

Weleda granaattiomenaseerumi.* Aivan ihanan virkistävä ja ihoa kosteuttava seerumi, johon ihastuin heti ensi kokeilemalta. Myös Weledan Jardin de Vie -parfyymiä on pakko hehkuttaa! Sain sen joululahjaksi ja on ehkä yksi ihanimmista tuoksuista koskaan. Myös pakkaus ilahduttaa silmää joka kerta :) Tutustu Weledan tuotteisiin ja muihin Jolien luonnonkosmetiikkauutuuksiin** tästä.

Hunajainen SAM hunajatikut*, joista löytyykin lisää juttua täältä. 

Solgar Prenatal Nutrients, hyvä vitamiinilisä odottajalle.


Onko sinulla odotusajan suosikkituotteita tai muita vinkkejä hemmotteluun? :)
Ihanaa loppuviikkoa!


* tuotteet saatu / yhteistyössä Weleda & Hunajainen SAM 
** sis. affiliate-linkkejä


maanantai 21. maaliskuuta 2016

SAM Signature - hunajoiden aatelia

* yhteistyössä Hunajainen SAM *


Olen jo useasti aiemmin hehkuttanut hunajaa ruoanlaitossa. Meillä siis hunajaa käytetään keittiössä paljon ja se on pitkälti korvannut esimerkiksi valkoisen sokerin makeutusaineena. Erityisen ihastunut olen aina ollut erilaisiin maustettuihin erikoishunajoihin, joita voikin hyödyntää ruoanlaitossa mitä monipuolisimmin tavoin!

Innostuinkin suuresti saadessani testattavaksi Hunajainen SAMin ihanan uuden Signature-tuoteperheen tulokkaita, joita voisi kutsua suorastaan luksustuotteiksi. Todella tervetulleita uutuuksia Suomen markkinoille siis! :)


SAM Signature -sarjan tuotteet ovat tarkoin valikoituja, erityisiä hunajalajeja Euroopasta. Kustakin hunajasta voi kiehtovalla tavalla löytää valituilta alueen omien kukkaketojen, metsien ja niittyjen herkulliset terveiset. Nämä neljä hunajaa ovatkin kuin tuliaisia Euroopasta; puhdasta yhtä raaka-ainetta paikalliselta alueelta.

Sarjaan kuuluu yhteensä neljä tuotetta:

Jokaisella on oma tunnusomainen makunsa ja erityiset ominaisuutensa. Meillä ollaan ihastuttu melko tasapuolisesti näihin kaikkiin, mutta erityisesti juoksevassa muodossa olevat Metsähunaja Salamancasta* sekä Toscanan hunana Italiasta* ovat osoittautuneet sangen monikäyttöisiksi ja suosituiksi, myös kätevän pakkauksensa ansiosta. Tässä muutama vinkki, miten olen näitä ihania uutuuksia hyödyntänyt keittiössä.



SMOOTHIEKULHOT: Ihana makea Toscanan hunaja Italiasta sopii mitä parhaiten esimerkiksi smoothien tai smoothiekulhon valmistukseen tuomaan makua ja makeutta tarvittaessa. Hunajan voi sekoittaa joko muihin aineksiin blenderissä tai pursottaa vaikkapa kuvioksi päälle.


Täältä voit tsekata vinkkejä smoothiekulhojen tekoon :)


SALAATTIKASTIKKEET. Hunajainen SAM Signature-hunajat ovat aivan ihania salaattikastikkeissa. Yksinkertaisimmillaan teen kastikkeen niin, että sekoitan vain keskenään oliiviöljyä, yrttejä sekä vaikkapa Toscanan hunajaa Italiasta.

Tässä salaatissa on couscousta, pinaattia, kikherneitä, tomaattia ja maapähkinöitä. Hunajainen salaatinkastike toimii sen kanssa loistavasti. :)


OMENA- TAI PUNAHERUKKAPAISTOS. Yksi oma suosikkini nopeista, helpoista ja herkullisista ilta- tai välipaloista on uunissa paistettu omena- tai punaherukkapaistos. Itse en ole enää vuosiin käyttänyt valkoista sokeria sen makeuttamiseen (paitsi joskus hätätapauksessa, jos hunajaa tai kookos/intiaani tms. sokeria ei kaapista löydy).

Tällä kertaa punaherukkapaistoksen makeutti ihastuttava Metsähunaja Salamancasta. Sen tumma ja täyteläinen maku sopi täydellisesti yhteen kirpeiden punaherukoiden kanssa.

Yleensä teen paistoksen ihan fiilispohjalta kaatamalla kulhoon randomisti paljon kaurahiutaleita, rypsi- tai kookosöljyä sekä hunajaa. Sekoitan ne keskenään ja kaadan seoksen uunivuokaan omenalohkojen tai punaherukoiden päälle ja laitan uuniin 175 asteeseen siihen asti, että on kypsää. :)

BANAANILETUT TAI –VOHVELIT. Mikä voisikaan olla makoisampaa ja ihanampaa, kuin hunajalla makeutetut banaaniletut tai -vohvelit? Voit sekoittaa hunajan jo taikinan sekaan tai vastaavasti joko täyttää tai koristella valmiit vohvelit hunajalla. Namskis! :)


* tuotteet saatu / Hunajainen SAM

perjantai 11. maaliskuuta 2016

PACK'D with plant power

 * kaupallinen yhteistyö *
 

Kirjoittelinkin jo aiemmin vinkkejä terveellisistä treenieväistä sekä myös helpoista ja nopeista aamiaisista.

Molempien koostamista ja väsäämistä helpottaa huomattavasti, jos tarjolla on mahdollisimman valmiita ja helppoja ratkaisuja arjen kiireiden keskelle.

Englantilainen, vuonna 2014 perustettu PACK'D on voittanut vuoden 2016 The World Food Innovation Awardsissa kategorian "The Best New Health / Wellness Product", eikä suotta. Valikoimiin kuuluu valmiita pakastettuja smoothie kitejä sekä jauheita, joista saa helposti kyhättyä mieleisensä smoothien eri tilanteisiin.


Sain PACK'Dlta testiin muutamia heidän tuotteitaan. Valitettavasti näitä ei vielä tällä hetkellä (tietääkseni) saa Suomesta, mutta jonakin päivänä kenties toivottavasti? :) Pienenä vinkkinä kuitenkin UK:hon suuntaaville, että esimerkiksi Whole Foodsista ja Sainsbury's:ista näitä voi bongailla.
 


Energy-smoothiemix sisältää muun muassa macaa sekä guaranaa. Tästä valmistui smoothie polkujuoksua harrastavalle puolisolleni treenievääksi.

MANSIKKA-BANAANISMOOTHIE PACK'D WITH ENERGY (1 annos)

1 banaani
1 avokado
runsaasti pakastettuja tai tuoreita mansikoita
1 pussi PACK'D Energy Mixiä
(hieman hunajaa halutessasi)
vettä tai kasvipohjaista juomaa (manteli-, kookos- tms.) sen mukaan kuinka paksun smoothien haluat

Sekoita ainekset blenderissä, nauti heti. :)

Jauheet sopivat paitsi vaikkapa smoothieen tai tuorepuuroon sekoitettavaksi, myös sen päälle ripoteltavaksi. Defence-jauheessa on mukana muun muassa kurpitsan ja auringonkukan siemeniä. Se maistui hyvältä yksinkertaisesti mustikkaisen tuorepuuron päälle ripoteltuna.

MUSTIKKAINEN TUOREPUURO PACK'D WITH DEFENCE (1 annos)

noin 2 dl kaurahiutaleita
kasvipohjaista maitoa esim. manteli-, kookos- tai soijajuoma
mustikoita
1 pussi PACK'D Defence Mixiä

Soseuta mustikat. Sekoita kaurahiutaleet nesteeseen, lisää soseutetut mustikat, lisää halutessasi PACK'D Defence-jauhe ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Voit myös ripotella jauheen vasta seuraavana aamuna ennen tarjoilua annoksen päälle. Koristele makusi mukaan esim. tuoreilla hedelmillä.

* tuotteet saatu / yhteistyössä PACK'D

torstai 10. maaliskuuta 2016

Terveellisemmät treenieväät: suosikkejani

* kaupallinen yhteistyö *   


Liikuntaa harrastaessa hyvin olennainen osa suoritusta on hyvät treenieväät. Kun itse aloin harrastaa suht säännöllistä liikuntaa, tuli tämäkin kysymys ajankohtaiseksi. Mitä ja miten syödä ennen ja jälkeen liikuntasuorituksen, ja mistä saada tarvittaessa energiaa myös sen aikana?

"Perinteiset" urheilujuomat, -geelit ja -patukat ovat itselleni tuntuneet aina hieman keinotekoisilta ja vierailta. Esimerkiksi juoksutapahtumissa olen kuitenkin urheilujuomia ottanut, kun tarjolla on ollut, mutta geelien tilalle olen valinnut mieluummin esimerkiksi Honey Stingerin hunajapohjaisia geelejä, joista kirjoittelinkin aiemmin HCR2015-kokemusten yhteydessä.

Ilahduin itse todella positiivisesti huomatessani, että Hunajainen SAM on äskettäin tuonut markkinoille esimerkiksi juuri urheilijoita varten suunnatut hunajatikut*. Kyseessä on siis 100% luonnontuote eli hunaja, jota myydään pieninä "shotteina" isommissa pakkauksissa.


Olinkin itse jo  aiemmin pohdiskellut, että pelkkä hunaja sellaisenaan olisi mitä mainioin luonnollinen energiaboosti, mutta pohdiskellut käytettävyyttä ja mukana kuljettamista. Nämä hunajatikut olivat siis kuin suora vastaus tähän tarpeeseen! Viime aikoina ne ovatkin olleet olennainen osa etenkin aamutreenejäni. Kuulun niihin, jotka eivät yleensä syö aamiaista ennen aamulenkkiä tai -kuntosalia, suurimmaksi osaksi käytännön pakon vuoksi (arkiaamuina ei millään ole mahdollista syödä aamiaista 2-3 tuntia ennen harjoitusta). Niinpä olenkin nyt yhä useammin nauttinut esimerkiksi ennen kuntosalille menoa hunajatikun, joka kulkeekin tosi kätevästi mukana taskussa tai treenikassissa, ja saanut siitä energiaa aamutreeneihin.


Entäpä muut syötävät sitten? Hedelmät, pähkinät ja raakapatukat ovat tietysti aina in ja kätevä vaihtoehto. Sen lisäksi rahkabuumi on ollut kuntoilijoiden ja muidenkin parissa kuumimmillaan nyt pari vuotta. Itsekin olen silloin tällöin halunnut ostaa mukaan helposti lusikoitavan välipalan, ja rahkan lisäksi erityisen ihastunut olen ollut markkinoille tulleisiin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin. Yosa Sport on ollut käytössä jo pidemmän aikaa (iso plussa mukana tulevasta muovilusikasta, jonka ansiosta herkun voi lusikoida kätevästi missä vaan  - vaikkapa matkalla salille tai jumppaan) ja nyt suureksi ilokseni kasvipohjaisten vaihtoehtojen valikoimat laajenivat entisestään, kun Alpro toi markkinoille aivan ihastuttavat, soijapohjaiset Go On -rahkat*.


Nämä ihanat uutuudet ovat Suomessa saaneet todella hyvän vastaanoton. Esimerkiksi vegaanisissa Facebook-ryhmissä niitä on koko alkuvuoden ajan metsästetty pääkaupunkiseudun kaupoista ja bongauksia jaettu innolla muiden kanssa. Itsekin viime kuukausien ajan kauppaan mennessäni olen suunnistanut lähes aina tsekkaamaan, löytyykö Go Oneja hyllystä. Helmikuun alusta tuotteita on onneksi alkanut saada Suomesta laajemminkin, ja niitä voikin nyt löytää melkein mistä vain hyvinvarustellusta ruokakaupasta!

Näistä uutuuksista hdottomia suosikkejani treenieväiksi ovat maustetut passionhedelmä ja mustaherukka, joiden tuotekonsepti muistuttaa jonkin verran maitopohjaisia, joitakin vuosia sitten markkinoille tulleita kreikkalaisia jogurtteja, joiden pohjalla on hilloa. Näissä Alpron vegaanisissa vastineissa pohjalla on siis maustettu hillo ja myös itse rahka on joko mustaherukan tai passionhedelmän makuinen. Sarjaan kuuluu myös maustamaton rahka isommassa purkissa, joka sekin on suorastaan suussasulavan hyvää esimerkiksi laadukkaan hunajan sekä tuoreiden hedelmien ja/tai marjojen kanssa nautittuna.

Mitä juomiin tulee, luonnollisempi vaihtoehto perinteisille urheilujuomille on ollut Big Tree Farms kookosvesi. Joitakin vuosia sitten oli keskustelua siitä, onko kookosvesi tuotteena ja sen ympärille syntynyt buumi pelkkää huijausta. Itse ajattelen, että valmiiden kookosvesien osalta näin ehkä osittain onkin, koska onhan kyseisessä tuotteessa myös paljon katetta ja se roudataan Suomeen toiselta puolelta maailmaa. Toisaalta urheilujuomatarkoituksessa kookosvesi jauheen muodossa on mielestäni kuitenkin aivan huippuhyvä tuote. Luonnollisempi kuin tuntemattoman kuuloisia ainesosia sisältävät urheilujuomat ja kuitenkin ravinteikkaampaa kuin pelkkä vesi. Varsin kätevä kuljettaa mukana ja sekoittaa veteen urheilujuomajauheen tapaan.

Onko sinulla omia suosikkeja treenieväistä, joita haluaisit suositella muillekin? :)

`tuotteet saatu // yhteistyössä Hunajainen Sam sekä Alpro

maanantai 29. helmikuuta 2016

Pieni & SOMA ravintolavinkki


Pari päivää sitten avautui Helsinkiin kaupungin ensimmäinen sushiburrito-paikka, Ravintola Soma. Sitä ehdittiin hehkuttaa paljon jo ennen avaamista monessa paikassa mm. valikoiman  gluteenittomuuden ja maidottomuuden ansiosta.


Soma sijaitsee Fredrikinkadulla, aivan Andantea vastapäätä. :)
 
 

Mistä sushiburritoissa sitten on kysymys?

Soman sivuilla kerrotaan:

"Sushiburrito on meksikolaisen burriton ja japanilaisen sushin fuusio.

Se on kädestä syötävä, raikas, terveellinen noin 550 grammaa painava rulla. Sushiburritoissa sulautuvat yhteen Aasian ja Etelä-Amerikan ruokakulttuurit.

Suomeen tuotteet on kehittänyt Top Chef -finalisti Samu Koskinen. Päärullaajana hän on yhdistänyt monia tekstuureja ja makuja muodostaen niistä herkullisia kulinaarisia kokonaisuuksia.

Kaikki kastikkeista lähtien valmistetaan omassa keittiössä. Sushiburrito kääritään aina asiakkaan edessä ja se rakentuu ilman puolivalmisteita. Ne ovat värikästä, raikasta ruokaa, jonka koostumus on rapsakka, kun sitä puraisee. Se onkin sushiburriton juju – rapeus, tuoreus ja fantastinen maku.

SOMAn sushiburritot ovat luontaisesti gluteenittomia, maidottomia ja ne sisältävät runsaasti tuoreita herkullisia kasviksia. Valittavana ovat kala-, kasvis-, kana- ja liharullat. Riisitön vaihtoehto löytyy myös listalta."


Pääsin itse testaamaan tämän ihastuttavan uutuuspaikan tänään lounaalla. Pakko hehkuttaa, että käynti oli elämys kaikille aisteille ja ilahdutti sekä makunystyröitä että silmää. Pidin paikan visuaalisesta ilmeestä, tunnelmasta, visuaalisuudesta (mukaan lukien pakkausten design) sekä ennen kaikkea ruoasta! Vegaaninen sushiburrito löytyi myös listalta ja oli aivan suussasulavan herkullista. Itse burrito oli todella iso ja siitä ei ainakaan jäänyt nälkäiseksi. :) Menua voi kurkistaa täältä.


Sushiburritojen kaveriksi tarjolla oli myös kahta erilaista jääteetä, rooibosta sekä vihreää teetä. Itse en millään voinut vastustaa vihreän teen kutsua. :) Suosittelen ehdottomasti testaamaan. Ihanan virkistävä juoma varmasti etenkin kuumina kesäpäivinä, joita toivottavasti on luvassa myös tulevan kesän aikana. :)

Ravintola Soma, Fredrikinkatu 27. Avoinna arkisin 11-21, la 12-18.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Jalotofu meets Silmusalaatti: Blogihaaste 1/2

// yhteistyössä Jalotofu ja Silmusalaatti


Mainitsinkin jo I love me 2015 -postauksessa Jalotofun ja Silmusalaatin blogihaasteesta. Innostuin siitä valtavasti heti haaateen saatuani, kuuluvathan molemmat tuotteet omiinkin suosikkeihini.

Tofua olen käyttänyt säännöllisesti ruoanlaitossa eri muodoissaan jo varmaan parisenkymmentä vuotta, ja erityisen paljon tykkään Jalotofun valmiiksi kylmäsavustetusta tai marinoidusta tofusta ruoanlaitossa kiireisen arjen keskellä. Jalotofun sivuilta löytyvä reseptihaku on myös todella kätevä :)

Erilaiset versot ja idut ovat myös perheemme suosikkeja salaateissa ja ruoanlaitossa. Niitä vain ei tule juurikaan kotioloissa idätettyä ja kaupastakin hyvin harvoin niitä raaskii valmiina ostaa isolle porukalle, pakkausten ollessa suhteellisen pieniä.

Silmusalaattiin tutustuin parisen vuotta sitten ja melkein koko tuotevalikoima on jo tainnut tulla kokeiltua. Erityisesti Silmusalaatissa on ihastuttanut sen nerokas viljelymenetelmä sekä salaattien tuoreus. Myös Silmusalaatin sivuilta löytyviä reseptejä on tullut silmäiltyä aina silloin tällöin!

Sain haasteeseen liittyen testiin Jalotofun Miedon chilitofun ja Kylmäsavustetun tofun, sekä retiisin, apilan ja sinimailasen versoista koostuvan Tulisen Silmusalaatin.

Mieto chilitofu oli itselleni uusi tuttavuus. Chilin ystävänä maltoin kuitenkin tuskin odottaa, että pääsisin testaamaan sitä. Päädyin lopulta kevyeen, raikkaaseen mutta hieman tuliseen raakaan kesäkurpitsapastaan, jossa pehmeää makua tuovat mukaan muun muassa höyrytetyt kotimaiset ruusukaalit ja kaiken kruunaavat sitten ne tuliset versot.


Raaka kesäkurpitsapasta chilitofulla ja Silmusalaatilla (1-2 annosta)

noin 1/2 tuore kesäkurpitsa
loraus oliiviöljyä
hieman suolaa ja pippuria
noin 200g höyrytettyjä ruusukaaleja
2-3 tuoretta, kypsää tomaattia
1-2 rkl Hunajainen Sam Aroma Deli Hunaja-Inkivääriä
1 pkt Jalotofu Mietoa chilitofua
noin 1/4 rasiallista Tulista Silmusalaattia

Poista ruusukaaleista kannat ja uloimmaiset lehdet ja höyrytä niitä kevyesti kattilassa.
Leikkaa kesäkurpitsa ohueksi "tagliatelle" -tyyppiseksi pastaksi valmiiksi lautasille. (Tähän on olemassa varta vasten suunnattuja hyviä työkaluja. Itse en sellaista omista, mutta perunankuorimaveitsellä tai juustohöylälläkin onnistuu.)

Kaada päälle oliiviöljy, suola ja pippuri ja anna niiden imeytyä kesäkurpitsan kanssa.
Paloittele tofu kuutioiksi ja marinoi sitä hetki hunajassa. Paista sitten pannulla kullanruskeaksi.
Pilko tomaatit ja halutessasi höyrytetyt parsakaalit pienemmiksi paloiksi ja sekoita kesäkurpitsapastan kanssa. Lisää tofu ja lopuksi huuhdeltu Silmusalaatti. Tarjoile heti.



Tämä oli siis blogihaasteen ensimmäinen resepti (1/2)

Toinen seuraa lähiaikoina, joten kannattaa pysyä kuulolla! 

Kiitos vielä kerran haasteesta Jalotofu & Silmusalaatti :)

torstai 7. huhtikuuta 2011

Cocovi-smoothiebaari @Ruohonjuuri

Kampin Ruohonjuureen taannoin avattuun Cocovin smoothiebaariin pääsin itse tutustumaan vasta hiljattain. Ainakin Helene sekä jarna ovat jo bloganneet omia kokemuksiaan paikasta ja valikoimista.


































Pitkän pohdiskelun jälkeen päätin ottaa riskin ja kokeilla Suklaasydäntä, joka koostui seuraavista aineksista:
rooibos-tee, chia, kaakaomassa, maca, lucuma, mulperi, taateli, kookosöljy, vanilja, minttuöljy, suola.

Alun totuttelun jälkeen (smoothie oli lämmin) ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Minttuöljyn tuoksu leijui houkuttelevasti ilmassa jo smoothieta odotellessa, ja toi kivan pirtsakan ja virkistävän maun mukaan. Ensi kerralla täytynee testata Mansikkapusua, joka oli toinen varteenotettava vaihtoehto harkinnan alla.

Kaiken kaikkiaan hyvä ja positiivinen fiilis jäi myös siitä, että arki-iltana viiden maissa Ruohonjuuri oli tupaten täynnä porukkaa ja myös smoothiebaarissa oli kovasti tunkua.


perjantai 12. maaliskuuta 2010

Äidinmaitojuustoa rapakon takaa

Viime päivinä on uutisissa ja blogosfäärissä saanut huomiota newyorkilaisen keittiömestarin rajoja rikkova ja innovatiivinen kokeilu, äidinmaidosta valmistettu juusto.


"Newyorkilaisen Klee Brasserie -ravintolan uusi erikoisuus hämmentää. Keittiömestari Daniel Angerer on kehittänyt vaimonsa äidinmaidosta juustoherkun, kertoo New York Post.

Angerer kannustaa rohkeita kokeilemaan äidinmaitojuustoa myös kotikeittiössä. Erikoisen herkun resepti löytyy keittiömestarin blogista. Daniel hehkuttaa blogissaan, että äidinmaitojuusto edustaa luonnollista ruoanlaittoa parhaimmillaan.

– Ylimääräisen äidinmaidon pois heittäminen on kuin kullan tuhlausta, Angerer kirjoittaa."
(koko juttu täällä)

Resepti löytyy Daniel Angererin blogista. Aiheesta lisää myös täällä.

----

Äidinmaitoon ja imetykseen liittyy valtavasti kulttuurisia myyttejä, uskomuksia ja jopa harhaluulojakin. Valitettavan usein vielä tänäkin päivänä monet äidit ovat saaneet kuulla lääkäreiden, terveydenhoitajien tai muiden terveydenhuollon ammattilaisten suusta, että äidinmaidolla ei ensimmäisen puolen vuoden tai vuoden jälkeen ole ravitsemuksellista merkitystä, vaan maito muuttuu "sokerilitkuksi" ja imetys tulee lopettaa saman tien. Tämä tieto ei pidä paikkaansa, eikä sille löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee osittaisimetystä muun ruuan ohella vähintään 2-vuotiaaksi. Äidinmaidon hyödyt ja terveysvaikutukset myös isommalle lapselle ovatkin kiistattomat, kuten esimerkiksi Imetystukilistan mainiossa artikkelissa todetaan:

"Lapsen lähestyessä 1-vuoden ikää aletaan neuvoa vieroitusta ja kehotetaan siirtymään vähitellen lehmänmaitotuotteisiin. Usein vedotaan, kuinka äidinmaidolla ei tuolloin ole enää ravitsemuksellista merkitystä. Kuitenkin äidinmaito on 1-vuotiaalle ensiluokkaista ravintoa. Puolesta litrasta äidinmaitoa päivässä 1-vuotias saa esimerkiksi 31% energian tarpeesta, 38 % proteiinin tarpeesta, 45 % A-vitamiinin tarpeesta ja 95 % C-vitamiinin tarpeesta (WHO:n dokumentti WHO/CDR/93.6). Lapsi saa puoli litraa äidinmaitoa jo parilla syötöllä, vaikka ilta- ja aamusyötöillä."

"Synnytyksen jälkeen erittyvä kolostrum on kunnon rautaisannos vauvalle ja melkoinen vasta-ainepommi. Tämän jälkeen maito muuttuu kypsäksi äidinmaidoksi. Tämän kypsän äidinmaidon koostumus pysyy suunnilleen samana vaikka imetys kestäisi vuosia. Vieroituksen aikana äidinmaito tiivistyy taas vähän kolostrumia muistuttavaksi "vasta-ainerokotukseksi" vierottuvalle lapselle (La Leche League International, 1998)."


Äidinmaito on isommallekin lapselle superruokaa parhaimmillaan, ja sen hyödyntäminen ruuanlaitossa voisi toimia helppona tapana tarjota jo vieroittuneillekin lapsille (ja miksei tosiaan aikuisillekin) hyvä ja luonnollinen ravintolisä ruokavalioon. Ajatuksena tämä kuitenkin tuntuu meistä monista vieraalta, jopa vastenmieliseltä. Syy löytynee osittain ainakin siitä seikasta, että toisin kuin suurimmassa osassa maailman kulttuureja, meidän länsimaisessa kulttuurissamme rintoja ei ensisijaisesti yhdistetäkään lapsen ruokintaan, vaan muihin asioihin.


tiistai 10. marraskuuta 2009

Karpalon ja hunajan liitto

Maustetut hunajat ovat mielessäni pitkään olleet jonkinlaisia väliinputoajatuotteita, joita en ole osannut laittaa oikein mihinkään kategoriaan. Yhteen aikaan ostelin innoissani heräteostoksina kaiken maailman myyjäisistä, pikkuputiikeista, toreilta jne. toinen toistaan houkuttelevampia pikkupurkkeja kotimaisten tuottajien maustettuja hunajoita - milloin salmiakin-, milloin tyrnin-, milloin mansikanmakuisia. Hunajaa maisteltiin jonkin verran ja lopulta se unohtui kaappiin, koska käyttö oli jotenkin hankalaa: tuote ei ollut selkeästi hunajaa (sivumaut häiritsivät käyttöä hunajan korvaajana esim. leivonnassa) ja muita käyttötarkoituksia oli vaikea keksiä.

Niinpä reagoin jälleen aavistuksen verran skeptisesti, kun viimeksi Ruohonjuuressa käydessäni törmäsin Mesiniityn tuote-esittelyyn. (Reagoin tosin skeptisesti aina tuote-esittelyihin ylipäätäänkin, koska en pidä "push-markkinoinnista" tai halua ostaa tuotetta painostuksen alaisena, vaan mieluummin löydän sen itse). Kuultuani, että kyseessä onkin maustetun hunajan sijaan pikemminkin pakastekylmäkuivattua marjaa hunajassa, suostuin kokeilumielessä maistamaan ja sehän oli menoa saman tien. Karpaloversio lähti mukaan siltä istumalta ja kuten kuvasta näkyy parissa päivässä tätä herkkua on kulunut jo puoli purkillista, uskomatonta mutta totta! :)



































Tämä maistuu siis pikemminkin karpalolta (yksi suosikkimarjoistani) kuin hunajalta. Kuvauksen mukaan marjojen määrä vastaa 150-200 g tuoreita marjoja purkillisessa (300 g). Karpalon kirpakka maku ja hunajan pehmeä rakenne on täydellinen yhdistelmä!

Muita makuja löytyy mustikkaa ja tyrniä, niitäkin ehkä tulee testailtua. Siitepölyhunajaakin oli valikoimissa, etenkin näinä aikoina sekin varmasti olisi ihan hyvä vaihtoehto.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...