maanantai 8. helmikuuta 2010

Muffinseja lasten makuun

Teimme lasten kanssa yhteistyönä muffinseja (liekö kieliopillisesti korrektimpaa puhua muffineista vai muffinseista?), mikä olikin heille mieluista ja helppoakin puuhaa.
























Suklaamuffinsit (noin 8-10kpl)

3 dl täysjyvä-spelttijauhoja
0,5 dl kookosjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
tummaa agave-nektaria (tätä laitoimme ihan fiilispohjalta, olisiko ollut noin 0,5dl)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1,5-2 dl mantelimaitoa
n. 1dl kookosöljyä

Sekoita kuivat aineet ja lisää sen jälkeen muut. Sekoita tasaiseksi, jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

Päälle olisi voinut tehdä jonkin kaakaomassa-kookosöljy-agaveseoksen - meillä sattui tosin olemaan kaapissa Fazerin leivontasuklaita ja ihan niitä käytettiin tällä kertaa. Gojeilla ja kaakaonibseillä näistä sai ihan herkullisen näköisiä - etenkin nibsit toimivat hyvin koristelussa.

Lapset koristelivat lisäksi itselleen oman makunsa mukaisen muffinsin, johon tuli lisäksi myös hampunsiemeniä ja rusinoita (ja näkyy siellä vähän strösseliäkin joukossa olevan....)
























Mendiant suoraan pariisilaisesta kahvilasta, s'il vous plait :)

3 kommenttia:

  1. Wautsi, mitä herkkumuffineja! Hyvät ainekset niissä.

    VastaaPoista
  2. Vaan olivatpa helppoja tehdäkin. Sulla Okriina on aina mielettömän taitavia luomuksia, niitä aina ihailen. :) Meillä on aina vain jotain superhelppoja ja nopeita juttuja - muffinssit tosiaan lapsiltakin onnistuu, sen kuin vain sekoitetaan ainekset keskenään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...