tiistai 12. tammikuuta 2016

Kiitos 2015, tervetuloa 2016



Näin vuoden alkajaisiksi on aika katsoa hieman sekä menneeseen että tulevaan.
Kuluneena vuonna on tapahtunut paljon niin globaalisti, Suomessa kuin henkilökohtaisessa mielessäkin varmasti niin yhden kuin toisenkin meistä kohdalla.


Onnellisuus tulee siitä, kun osaa nähdä hyvät ja positiiviset asiat ympärillä ja iloita niistä.
Viime vuoteen mahtui paljon hyviä juttuja, jotka toivottavasti saavat jatkoa myös tulevana vuonna. Tässä muutamia niistä. :)



HYVÄ RUOKA, PAREMPI MIELI


Olen iloinnut suuresti siitä, miten Helsingissä "ruokaskene" on kunnolla lähtenyt lentoon vuonna 2015. Uusia paikkoja, tapahtumia, pop-upeja ja toimijoita on putkahdellut kuin sieniä sateella. Omia suosikkejani olisi paljonkin, mutta mainittakoon tässä kohtaa erityisesti kaksi paikkaa, jotka ovat ilahduttaneet: Cafe Kokko sekä The Cock, joista olen molemmista kirjoitellutkin aiemmin.


Ensi vuodelle jää to do -listalle paljon kiinnostavia uusia juttuja. Esimerkiksi ihastuttava Cafe Halo brunsseineen. Moni hieno vuoden 2015 hittijuttu kuten Powau tai Puurola ovat saaneet alkunsa Ravintolapäivästä, ja tulevana vuonna saammekin varmasti nähdä jälleen uusia Ravintolapäivän synnyttämiä tulokkaita Helsingin "ruokaskenessä". Itsekin olemme toivottavasti mahdollisuuksien mukaan jälleen mukana Ravintolapäivässä vuonna 2016 pienen kotikutoisen Pop-up -kahvila Helsingin Herkkusuun voimin.

SLOW LIVING & HETKEEN TARTTUMINEN 

Onko keski-ikäisen, ruuhkavuosia elävän perheellisen elämä hidasta ja leppoisaa? Ei todellakaan. Arki on niin kiireistä, että tuskin ehtii hengähtää. Mutta silloin kuin voi, uutta luksusta on leppoistaminen ja rennosti ottaminen. Joskus on tärkeää vain olla, antaa aikaa itselleen ja läheisille. Vaikka kodin järjestely, konmaritus ja jatkuva organisointi tuntuukin olleen yksi kuluneen vuoden trendeistä, joskus on terapeuttista antaa to-do -listojen olla ja keskittyä olennaiseen. Hetkessä elämiseen, siitä nauttimiseen ja arjen pieniin iloa tuottaviin asioihin.

Yksi omia viime kesän kauneimpia ja mieleenpainuvimpia muistojani oli yksi ihan tavallinen päivä rannalla lasten kanssa. Kesälomapäivä, ei kiirettä mihinkään. Lämmin rantahiekka, meri ja hitaasti siemailtu Kaffa Roasteryn ihana cappuccino.

Kun elämä on hektistä, hetket ovat ohikiitäviä. Niihin kannattaa heittäytyä, tarttua ja tallettaa muistojen helminauhaan. Näitä hetkeen tarttumisia toiveissa lisää myös tulevalle vuodelle.



JUOKSU

Aloitin säännöllisen juoksun vuonna 2014. Vuoden 2015 ajan se kulki mukana arjessa, niin iloissa kuin suruissa. Keväällä kirjoitin pari sanaa siitä, miksi. Suosittelen juoksua tai jotakin muuta säännöllistä liikuntaa kenelle tahansa.

Vuonna 2015 juoksin parin viikon sisään kaksi puolimaratonia, HCR ja HHM ja osallistuin lisäksi muutamaan pienempään juoksutapahtumaan. Ennen juoksua harrastamattomalle aloittelijalle nämä olivat mieleenpainuvia kokemuksia.

Vuodesta 2016 on tulossa itselleni erilainen juoksuvuosi. Instagramin puolella seurailleet ovatkin varmasti jo kuulleet, että iloinen perhetapahtuma on tiedossa tulevan kevään aikana. Juoksu on sujunut hyvin tähän saakka, vaikka vauhti on hidastunut reippaasti melkein kävelytasolle ja yhä useammin lenkki onkin kävelypainotteinen. Liukkaiden ja pimeiden kelien sekä paukkupakkasten saavuttua on kuntosali juoksumattoineen osoittautunut mahtavaksi keksinnöksi, verrattuna viime talveen, jolloin juoksin säällä kuin säällä.

Ensi keväälle aikonaan buukattu HHM jää tällä kertaa väliin. Kevät ja kesä sujunee rauhallisten kantoliinailu- ja vaunukävelyjen merkeissä. Juoksun pariin toivottavasti palaillaan sitten pikku hiljaa loppuvuodesta.

Vaikka juoksu jää hetkeksi tauolle, sen elämään tuoma ilo ei katoa mihinkään. Ne tunteet, kokemukset ja fiilikset kulkevat mukana päivittäin. Siksi jos mietit juoksuharrastuksen aloittamista, tee se rohkeasti tulevana vuonna. Juokse silloin, kun elämä hymyilee ja kaikki sujuu hyvin. Mutta ennen kaikkea juokse silloin, kun elämä potkii päähän. Lähde rohkeasti liikkeelle, vaikka ei aina huvittaisi. Jos minä pystyin, pystyt sinäkin. Katso hyvät vinkit esimerkiksi täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...