tiistai 25. lokakuuta 2016

PAULIG KULMA – RAKKAUTTA ENSI SILMÄYKSELLÄ

Paulig Kulman avautumista ja sen myötä myös Pure Heron rantautumista Helsinkiin on jo pitkään hehkutettu siellä sun täällä. Myöskään Kluuvin ohitse Aleksanterinkadun puolelta kulkiessaan ei ole voinut olla huomaamatta, että rakenteilla on uusi upea kahvin ystävien kohtauspaikka Helsingin sydämessä.


Eilen maanantaina suuri avajaispäivä vihdoin koitti ja uteliaana kävinkin heti Instagramin puolella kurkistelemassa ensimmäisiä kuvia Paulig Kulmasta. Onneksi myös itselleni tarjoutui mahdollisuus käydä pikaisesti tutustumassa paikkaan, joka kuulosti jo etukäteen todella kivalta ja juuri omaan makuun sopivalta niin sisustuksen kuin tarjoiluidenkin puolesta.


Paulig Kulman www-sivuilla kerrotaan paikasta näin:

"Hyvä kahvi tekee elämästä parempaa – tarjoilemme Paulig Kulmassa paikan päällä paahdettua, käsityönä valmistettua kahvia. Haluamme elämyksiä, nautinnollisia kahvihetkiä ja tyytyväisiä huokauksia.

Paulig Kulma on uusi virkistävä kohtauspaikka keskellä Helsinkiä Kluuvin kauppakeskuksessa. Kaiken keskiössä on kahvi, johon suhtaudutaan ilolla ja intohimolla. Kahden kerroksen kahvilan, paahtimon ja Barista Instituutin kahvitalossa on tilaa tavata, tehdä töitä tai vain rentoutua."


Paulig Kulmaan on tottumattomammankin Helsinki-kävijän helppo löytää, sillä se sijaitsee Kluuvin kauppakeskuksen yhteydessä, ihan konkreettisesti Aleksanterinkadun kulmassa. Monella raitiovaunullakin pääsee lähes oven eteen, samoin kuin metrolla Kaisaniemeen, josta on vain lyhyt kävelymatka.


Olin itse liikkeellä lastenvaunujen kanssa ja menin luonnollisesti sisään pääovesta, 1.kerroksen kulmasta. Sisällä tilauksen tehtyä alkoi sitten ihmettely, miten ja mistä sinne paljon kehuttuun ja puhuttuun yläkertaan pääsee. Henkilökunta neuvoi ystävällisesti hissin löytyvän kauppakeskuksen puolelta. Päästäkseen yläkertaan hissillä on siis ikään kuin poistuttava Paulig Kulman tiloista Kluuvin kauppakeskuksen puolelle. Tilaukset tuotiin kuitenkin pöytään suoraan yläkertaan, joten siinä mielessä hissillä liikkuminen onnistui vaivattomasti. :)



Vitriinistä löytyi "perinteisempien" kahvila-antimien lisäksi hyvät valikoimat Pure Heron raakakakkuja. Samoin jotakin pientä suolaista samassa hengessä oli tarjolla (ainakin kuvassa näkyvä kasvisleipä, johon en ehtinyt sen tarkemmin tutustua). Kakkuvalinta oli vaikea, mutta päädyin kivalta näyttävään "Amppari" -nimiseen kakkuun, jossa maistuivat lakritsin ja muistaakseni sitruunan maut. Lisäksi cappuccino kauramaidolla.


Ainakaan aamupäivästä toisena päivänä avaamisesta ei Paulig Kulmassa ollut ruuhkaa ja sekä ala- että yläkerrassa sai juoda kahvinsa melko rauhassa nauttien väljistä tunnelmista ja harmonisesta miljööstä.


Yläkerrasta löytyy kuuluisa "seinä", josta on paljon kuvia jo somessa vilahdellutkin.


 Sateisena päivänä on ihanan kotoisaa istua yläkerran ikkunan ääressä, siemailla kahvia ja makustella raakakakkua katsellen vilinää kaduilla.


Ihan parhautta olivat nämä riipputuolit! Niin kotoisat ja mukavat. Näissä on vauvan kanssakin mukava keinua ja katsella maailman menoa.



Kaiken kaikkiaan Paulig Kulma oli oikein hyvä kokemus, voisipa sanoa että rakkautta ensi silmäyksellä. Siitä olin hieman yllättynyt, ettei Pure Hero ollut brändinä tai itse kahvilana jotenkin enemmän esillä, vaan koko paikka on selkeästi Pauligin mukaan brändätty ja suunniteltu. Joka tapauksessa uskon tämän olevan hyvä juttu Pure Heron kannaltakin. Paulig Kulma on myös tavalliselle tallaajalle helposti lähestyttävä ja tuttuuden tunnetta herättävä paikka, vähän kuten Fazerin kahvilat ovat suomalaisille. Itsekin tulen taatusti poikkeamaan täällä useamminkin, muun muassa hyvän sijainnin vuoksi. Isot suosittelut siis! :)

Paulig Kulma, Aleksanterinkatu 9 / Kluuvin kauppakeskus, Helsinki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...