Ensimmäiset kiinteät: sormiruokaa, soseita vai jotain siltä väliltä?

Melkoista telepatiaa: postaus vauvojen / pienten lasten kiinteiden aloitukseen ja ruokailuun liittyen on pyörinyt mielessäni jo pitkään, mutta siihen tarvittava aika on ollut kortilla. Tänään sitten olin allokoinut aikaa tähän ja yllätyksekseni koneelle päästyäni huomasin, että Aletheia oli juuri laatinut erittäin ansiokkaan ja kattavan postauksen aiheen tiimoilta - käykäähän lukemassa!

Nuorin lapseni alkaa lähestyä puolta vuotta ja vähitellen alkaa tulla ajankohtaiseksi kiinteisiin ruokiin tutustuminen äidinmaidon rinnalla. Korostan sanaa tutustuminen, sillä kovin usein neuvoloissa ohjataan (osittain lastenruokateollisuuden tehokkaan lobbauksen "ansiosta") pumppaamaan vauvaan heti alusta asti suuria määriä kiinteitä, äidinmaidon jäädessä näin toisarvoiseksi ravinnoksi ja valitettavasti mahdollisesti jopa kokonaan ruokavaliosta pois.

Sosiaali- ja terveysministeriön imeväisikäisten lasten ravitsemussuosituksessa kuitenkin todetaan, että

"Äidinmaito riittää D-vitamiinia lukuunottamatta ainoaksi ravinnoksi ensimmäisten kuuden elinkuukauden ajan useimmille normaalipainoisina syntyneille lapsille. Täysimetyksessä rintamaidon ravintoaineet imeytyvät parhaiten ja sen taudeilta suojaava vaikutus on tehokkain.

Äidinmaidon erityispiirteenä on vähäinen proteiinipitoisuus ja runsas laktoosipitoisuus,rasvan erityislaatu sekä monien ravintoaineiden erityisrakenne, joka parantaa niiden imeytymistä. Rintamaidon proteiini on hyvin imeytyvää ja ihanteellista imeväisikäiselle. Sille on tyypillistä heraproteiinin suuri osuus, noin 70 %. Kaseiinia on vain noin 30 %. Tämä selittää äidinmaidon hyvän sulavuuden. Osa proteiineista on ns. suoja-aineita, entsyymejä, hormoneja ja kasvutekijöitä, joilla on tärkeä merkitys esimerkiksi lapsen suoliston ja hermoston kypsymiselle ja immuunivasteen kehittymiselle. Rintamaidon vapaista aminohapoista tauriinia pidetään välttämättömänä aminohappona vastasyntyneelle. Sitä tarvitaan sappihappojen muodostumisessa ja mahdollisesti aivojen kehittymisessä.

Rintamaidossa on runsaasti rasvaa. Rintamaidon rasva imeytyy tehokkaasti ja sen sisältämä lipaasi tehostaa rasvan imeytymistä myös muusta ravinnosta. Rasvan laatu muuntuu äidin ravinnon ja imetyksen keston mukaan. Rintamaidossa olevien monityydyttymättömien rasvahappojen suhdetta pidetään ihanteellisena. Rintamaidon rasvahapoista osa on sellaisia, joita ei ole äidinmaidonkorvikkeissa. Kolostrumissa on erityisen runsaasti näitä hermoston kehityksessä tärkeitä rasvahappoja."
 
Imetyksen jatkaminen kiinteiden rinnalla on siis ensiarvoisen tärkeää. STM suosittelee imetystä muun ruoan ohella vähintään vuoden ikään ja sen jälkeen niin pitkään kuin äiti ja lapsi sitä haluavat. WHO:n globaali, myös länsimaita koskeva suositus osittaisimetyksestä on 2-vuotiaaksi asti. Ylipäätään nykyiset lyhyet imetysajat ovat historiallisesti ja kulttuurisesti uusi ja harvinainen ilmiö.

"Maailman johtaviin imetystutkijoihin kuuluvan antropologi Katherine Dettwylerin mukaan nykyinen länsimainen imetys- ja hoivakäytäntö on historiallisesti ja kulttuurisesti marginaalinen. On erikoista, että pienet vauvat viettävät aikaansa pinnasängyissä, vaunuissa ja sittereissä ja että heitä imetetään vain joitakin kuukausia. 

Keskimäärin maailman lapsia imetetään Dettwylerin mukaan noin kolme vuotta. Hän huomauttaa kuitenkin, ettei keskiarvo välttämättä kerro olennaista, koska hajonta kulttuurien välillä on suurta. Samoin on muistettava, että siitä, mitä on tehty ennen tai tehdään nykyisin toisessa kulttuurissa, ei voida päätellä, mikä on hyvää tai luonnollista. 

Luonnollisuutta etsittäessä voidaan sen sijaan tarkastella kulttuureja, joissa lapset vieroittuvat rinnalta pääsääntöisesti omaan tahtiinsa. Antropologien keräämien aineistojen perusteella tämä tapahtuu keskimäärin 3–4 vuoden iässä. 

Arvokasta lisävaloa tuo vertailu ihmisapinoihin, gorillaan ja simpanssiin, joiden geenistö on 98-prosenttisesti sama kuin ihmisellä. Poikanen vieroittuu suunnilleen silloin, kun se on saavuttanut kolmanneksen aikuisiän painostaan, kun se on nelinkertaistanut syntymäpainonsa tai kun sen pysyvät hampaat puhkeavat.

Antropologit ovat näin päätelleet ihmislapsen luonnolliseksi vieroitusiäksi 2,5–7 vuotta. Dettwylerin mukaan 2,5 vuotta imetystä on ehdoton minimi, sillä ihmislapsi on evoluution myötä kehittynyt imemään usein ja pitkään. Jos lapsi ei saa tyydyttää perustarvettaan rinnalla, hän hakee lohtua peukalosta, tutista tai muusta korvikkeesta. " (koko artikkeli täällä)

Mikä olisi sitten optimaalisin ja paras tapa tutustuttaa imeväinen ensi kertoja kiinteään ruokaan? Etenkin Suomessa  vallitsevin ja tunnetuin lähestymistapa on pitkään ollut (valmis)soseiden lappaminen vauvan suuhun aikuisen toimesta. Lapsentahtiseen sormiruokintaan perehtyneen brittiläisen WHO-asiantuntija Gill Rapleyn mukaan tämä on peruja ajoilta, jolloin vauvoille alettiin antaa kiinteitä ruokia jo silloin, kun he eivät vielä siihen olleet motorisesti tai muutenkaan valmiita - esimerkiksi moni meistä 70-luvulla syntyneistä on saanut appelsiinimehua jo kolmen viikon iässä sekä raasteita ja kiisseleitä 6 viikon iässä..

Lapsentahtinen sormiruokailu (baby-led weaning) on yleistynyt ja saanut suosiota viime vuosina joko soseruokinnan rinnalla tai kokonaan sen korvaavana. Sen mukaan kiinteiden aloitusta sanelee lapsen kehitys, eli lapsi on valmis syömään kiinteää ruokaa osoittaessaan tiettyjä kypsyyden merkkejä (haluaa laittaa ruokaa suuhun, ei työnnä sitä kielellään pois tai kakistele, osaa istua, kiinnostunut muiden ruokailusta, hampaita tullut tai tuloillaan). Tällöin hän ei tarvitse erillisiä soseutettuja tai muussattuja "vauvanruokia", vaan pystyy itse poimimaan ruokaa paloina, muussaamaan ne ikenillään tai hampaillaan ja nielemaan ruoan turvallisesti. Täällä hyvä lehtiartikkeli sormiruokailusta.

Jo esikoisen vauva-aikaan kolme vuotta sitten BLW tuntui hyvältä ja luontevalta lähestymistavalta tutustuttaa lapsi kiinteään ruokaan. Jossain vaiheessa meillä siirryttiin kuitenkin myös soseisiin, lähinnä kai jonkin kummallisen "sosiaalisen paineen" ja yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi - tuntui "tutulta ja turvalliselta" syöttää lapselle kahvilassa sosetta purkista, koska kaikki muutkin tekivät niin. Oma haasteensa oli myös monien sormiruokien säilytys ja kuljetus esimerkiksi pidemmillä reissuilla: valmis sosepurkki tuntui "helpolta" ratkaisulta.

Keskimmäinen onkin syönyt alusta asti suhteellisen BLW-painotteisesti, koska ei ole milloinkaan suostunut lusikalla syötettäväksi. Itse olin tästä hyvin helpottunut, koska lapsen syöttäminen ja maanittelu puoliväkisin hermot kireällä ei ole myöskään vanhemmalle kovin palkitsevaa. Olen ajatellut, että haluan lasteni sisäistävän nautinnollisen, hyvän ja terveen suhteen ruokaan. Itse olen etenkin aiemmin ollut kova "hotkimaan" ruoat mahdollisimman nopeasti ilman, että malttaisin pysähtyä nauttimaan niistä. Uskon, että kun lapsi saa itse tutustua ruokiin ja säädellä syömistään aktiivisena subjektina, myös suhde ruokaan muodostuu erilaiseksi kuin lapsen ollessa passiivisena syöttämisen kohteena.

BLW on varmasti lapselle sensomotorisesti optimaalisin tapa tutustua kiinteisiin ruokiin, mutta entäpä sitten ruuansulatusmielessä? Isot, muutamalla hampaalla banaanista tai broccolista järsityt palat eivät välttämättä sula kovin hyvin - ainakin oman kokemukseni mukaan vielä isommallakin lapsella osa ruuasta tulee vielä hyvin pitkään sulamattomana ulos, jos lapsi ei sitä malta pureskella kokonaan. Itse smoothieiden ja blendattujen juttujen maailmaan juuri sukeltaneena olen alkanut miettiä, mahtaisiko soseuttaminen (ainakin osittain) sittenkin olla ruuansulatuksen kannalta parempi vaihtoehto myös pienelle lapselle. Jonkinlainen soseiden ja sormiruokien kombinaatio - esimerkiksi soseutetun mössön jättäminen niin paksuksi, että siitä voi pyöritellä esimerkiksi palloja, joita lapsi saa sitten itse omatoimisesti pistellä suuhunsa? Vinkkejä, ideoita ja ajatuksia voipi jättää kommenttilaatikkoon.