sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Avokado-suklaamousse


Tätä jälkiruokaa olen halunnut kokeilla jo pitkään, koska niin moni on sitä hehkuttanut ja meillä asuu myös useitakin suklaamoussen ystäviä. Avokado-suklaamoussesta olen kuullut ja lukenut pelkästään kehuja ja nyt tiedän, miksi.

Herkku oli jopa nopeampi ja vaivattomampi väsätä kuin perinteinen suklaamousse. Ja ennen kaikkea paljon terveellisempi ja herkullisempikin! Kermainen, moussemainen rakenne tulee siis avokadosta.

Innostuin laittamaan raakakaakaota mukaan reippaasti (4 dl), ja lasten makuun moussesta tuli melko vahvaa tummasuklaamoussea,  joka kuitenkin aikuiseen makuun maistui juuri hyvältä. Ensi kerralla tiedän kuitenkin jättää raakakaakaon määrän pienemmäksi, niin maistuu ehkä lapsillekin paremmin.

Kuten kaikki ovat kehuneet, tätä ei tosiaan maun tai rakenteenkaan puolesta mitenkään voi erottaa "perinteisestä" suklaamoussesta. Todella hyvää ja mikä parasta, tätä voi ja saa syödä hyvällä omallatunnolla ja silti voida hyvin!



Avokado-suklaamousse (5 kpl noin 1,5dl annosta)

4 kypsää, pehmeää avokadoa
noin 1 purkki jääkaapissa ollutta, kovettunutta kookosmaitoa
noin 2-4 dl raakakaakaojauhetta, riippuen siitä kuinka tummaa suklaata haluat
hunajaa oman maun mukaan (itse laitoin reippaasti, ehkä 5-6 lusikallista)

Soseuta avokadot blenderissä tai sauvasekoittimella. Lisää muut ainekset vähitellen, sekoita mousseksi ja nauti vaikkapa hedelmien ja marjojen kera. :)

Kuinkas moni teistä lukijoista on nautiskellut avokado-suklaamoussesta? Onko teillä omia hyviä vinkkejä tai reseptejä sen tekoon? :)



lauantai 2. toukokuuta 2015

Lehtikaalihummus


Hehkuttelin lehtikaalia taannoisessa postauksessa, suunnitellen lehtikaalihummuksen tekoa. Tänään sain vihdoin toteutettu suunnitelmani.

Pohjana käytin täältä löytyvää reseptiä sitä hieman mukaillen. Tuoreen valkosipulin tilalla käytin tällä kertaa kaapista löytyvää valmista murskaa.

Lehtikaalihummus oli todella nopea ja helppo valmistaa, ja osoittautui oikein kiinnostavaksi tuttavuudeksi. Lehtikaalin voimakas maku maistui siinä selkeästi, tahinia ja kikherneitä olisi jopa voinut olla hieman enemmän, samoin mausteita. Salaatin kanssa tarjoiltuna oli superhyvää. Maistui meillä enemmänkin aikuisille kuin lapsille, joiden mielestä maku oli liian "tujua".






Lehtikaalihummus (noin 4 dl kulhollinen)

100 g tuoretta lehtikaalia
n. 300 g kikherneitä
2 rkl tahinia
1 tl valkosipulimurskaa (tai 1-2 valkosipulin kynttä)
1/2 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
loraus sitruunan mehua
ripaus suolaa

Leikkaa lehtikaalista lehtiruodit. Hienonna blenderissä tai sauvasekoittimella.
Lisää joukkoon kikherneet ja sekoita.
Lisää täytteen muut ainekset ja sekoita.

Herkullista viikonlopun jatkoa! :)

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nice cream eli ihana banaanijäätelö


Moni terveys- ja raakaruokaskeneä vaikkapa Instagramissa aktiivisesti seuraava ei ole varmaankaan voinut välttyä törmäämästä "nana nice creamiin". Kyseessä on siis tuo ihastuttava, suorastaan nerokas keksintö eli terveellinen herkkujätski banaanijäätelö.

Banaaneja kuluu ainakin meidän perheessä reippaasti, eikä ihme. Onhan se mitä mainioin eväs vaikkapa retkille ja välipalaksi: terveellinen, helposti ja nopeasti mukaan otettava ja kaiken lisäksi helppo syödä. Eväiden lisäksi banskuja kuluu smoothieihin ja erilaisiin aamiaisiin sekä jälkkäreihin.

Kirjoittelin muutama viikko sitten banaaniletuista ja nyt ajattelin naputella pari sanaa toisesta nerokkaasta tavasta banaanien hyödyntämiseen. Yksinkertaisimmillaan banaanijäätelö eli "nana nice cream" koostuu pakastetuista banaaneista, jotka on soseutettu blenderillä hienoksi seokseksi. Nice creamin voi maustaa halutessaan täysin oman maun mukaan ja eri maku- ja värivariantteja saada aikaan lisäämällä banaanien joukkoon esimerkiksi erilaisia jäisiä marjoja.

Meillä lapset ovat aivan hullaantuneita banaanijäätelöön ja suurinta herkkua onkin banskujäde koristeltuna oman maun mukaan smoothiekulhon tapaan. Kuvassa oma tämänpäiväinen nice cream -annokseni, joka koostui banaanista, mansikasta, karpalojauheesta sekä acai-jauheesta. Koristelin sen tyrnillä, mulperi- ja gojimarjoilla, kurpitsan- ja auringonkukansiemenillä, chia-siemenillä ja mehiläisen siitepölyllä.

Banaanijäätelö

Vinkki: Pakasta kypsiä (mielellään jopa hieman ylikypsiä) banaaneja jo varastoon pakkaseen etukäteen. Pilko banaanit viipaleiksi ja pakasta pienissä rasioissa tai pusseissa. Näin sinulla on pakkasessa aina aineksia valmiina, ja niitä on kätevä ottaa sieltä nopeasti jätskihimon iskiessä. :D

- Jäisiä viipaloituja kypsiä banaaneja (niin monta kuin syöjiä, itse laitan yleensä vähintään 1 banaani per hlö)
- Halutessasi voit lisätä muita jäisiä marjoja ja marjajauheita sekä makeutusta esim. hunajaa (ei välttämättä tarpeen, banaani itsessään makea)

Sekoita blenderissä tasaiseksi seokseksi ja nauti!

Huom! Täysin jäisten ainesten sekoittaminen vaatii blendereiltä paljon; kaikkien blenderien osalta tämä ei onnistu helposti vaan homma vaatii sekoittelua ja soseutusta pienissä erissä. Tarvittaessa voit antaa ainesten sulaa/pehmetä huoneenlämmössä hetken ennen sekoittelua.

Herkullista alkavaa viikkoa! :)


torstai 23. huhtikuuta 2015

Kahvilavinkki Helsingissä: Andante


Kahvilat on yksi parhaita juttuja, mitä tiedän. Ja mikä parasta, Helsingissä raakaruokapaikkoja ja myös -kahviloita on putkahdellut viimeisen vuoden-parin aikana sinne tänne ja uutta pukkaa jatkuvasti! Paljon on siis kehitys kehittynyt viiden vuoden takaisesta, kun tänne blogiin viimeksi samoista asioista kirjoittelin. Kiitos Ravintolapäivän, somen ja monen muun tekijän, jotka yhdessä ovat mahdollistaneet mm. terveellisen kahvilakulttuurin ja monen muun upean ruokailmiön nousun!

 
Kirjoittelen mielelläni täällä kokemuksia ja vinkkejä kivoista rawfood-henkisistä kahviloista Helsingissä ja muuallakin. Viimeisimpänä käväisin tutustumassa ihastuttavassa Andantessa, jonka haluan näin ensimmäisenä nostaa blogissa esiin!
 
Itselleni paikka on tuttu kukkakauppana jo kymmenen vuoden takaa, jolloin siellä tuli silloin tällöin poikettua. Kahvikakonseptista sain tietää vasta hiljattain, bongasin sen muistaakseni Instagramin kautta. Kävi ilmi, että superviihtyisästä ja ihanasta kahvilasta saa myös raakakakkuja sekä nyt niin trendikästä matcha lattea, joten sinne siis!
  
 
Paikka osoittautui todellakin kaikkien kehujen arvoiseksi. Ihana, rauhallinen ja viihtyisä miljöö, jossa mieli lepäsi hektisen työpäivän jälkeen. Kukkien keskelle seesteiseen tunnelmaan oli ihana pujahtaa kaupungin vilinästä. Seinällä näytti olevan luettavaakin tarjolla, muun muassa Kinfolk-lehteä.
 
Matcha latte oli todella herkullista: pehmeä maku, jossa myös matcha pääsi ihanasti esiin. Kännykkäkamerakuva ei valitettavasti tee oikeutta tälle herkulle, joten suosittelen käymään itse paikan päällä testaamassa ja makustelemassa. :) Kaveriksi tilasin myös vadelma-raakakakkua, joka oli niin ikään aivan taivaallisen suussasulavaa.
 
 
Näin ollen en siis voi muuta kuin lämpimästi suositella kyseistä paikkaa!
 
Andante kahvila & kukkakauppa, Fredrikinkatu 20, Helsinki.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Vihersmoothie kulhossa


Millä teidän päivä lähtee parhaiten käyntiin? :) Itselläni hyvinkin usein vihersmoothiella. Lupailin tänään Instagramin puolella postailla tämän aamun smoothiebowl-reseptiä, joka onkin itse asiassa tätä nykyä aika usein käyttämäni "peruspohja" niin juotaviin kuin lusikoitaviinkin vihersmoothieihin!


VIHERSMOOTHIE KULHOSSA (1 hlö annos)

1 banaani
1 avokado
kourallinen tuoretta pinaattia
muutama lehti tuoretta lehtikaalia
Puhdistamo vihersmoothie-jauhetta
kotimaista Hirvikorpi hamppuproteiinijauhetta
hieman maustamatonta manteli- tai soijamaitoa

Koristelu oman maun mukaan. :) Tänään oman kulhoni päällä kiiviä, mustaherukoita, siitepölyä ja luomu kookoslastuja.

Ja psst. Uusin Juoksija ja JuoksuPlus täynnä hyvää asiaa! Muun muassa erittäin hyvä monia näkökulmia huomioon ottava juttu ravinnnosta jälkimmäisessä. Suosittelen! :)

Herkullista viikonloppua! :)

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Miksi juoksen? :)


Olen juossut nyt säännöllisesti pian vuoden päivät. Useiden satunnaisten kokeilujen jälkeen hurahdin juoksuun totaalisesti viime kesänä. Se on oma, pitkä tarinansa, josta ei juuri nyt sen enempää. Todettakoon vain, että juoksu on yksi elämäni hienoimmista asioista just nyt.

Miksi juoksen? Erittäin hyvä, jopa suorastaan filosofinen kysymys, johon löytyy myös paljon hyviä vastauksia. Olen tykästynyt Juoksija-lehden juttusarjaan, jossa joka kuukausi yksi juoksun harrastaja vastaa kysymykseen omasta näkökulmastaan. Hesarissa oli viime viikolla viikolla mitä mainioin juttu juoksusta ja juoksuvalmentaja Joonas Laurilasta. Joonas kiteytti jutussa hienosti myös omiakin tuntemuksiani ja ajatuksiani siitä, miksi juokseminen on aivan mahtavaa.

Viime viikon pitkällä lenkillä jälleen kokemani huikean "runners highin" aikana sain idean tähän postaukseen ja monta hienoa oivallusta siitä, miksi juoksen. Listaan ne tähän, vaikkakaan ajatus ei enää juokse eivätkä sanat tavoita fiiliksiä yhtä hienosti kuin tuolloin, parhaimman flown ollessa päällä.

Juoksu on yksilölaji. Päätät itse, milloin, minne ja millaista vauhtia juokset. Toki löytyy PT:t, juoksuvalmennukset ja -koulut, jotka antavat vinkkejä tekniikkaan ja suorituksen parantamiseen. Periaatteessa kuitenkin teet kaiken yksin, voitat ensisijaisesti vain oman mielesi ja omat ajatuksesi, jotka ehkä käskevät lopettamaan tai kääntymään takaisin.

Runners high. Vain toinen juoksija tietää, mistä on kyse ja miten hieno juttu on kyseessä. Laittaisin saman "sateenvarjon" alle myös sen kuuluisan aivojen nollauksen ja ajatusten tuuletuksen sekä hienot oivallukset, jotka syntyvät juostessa.

Ympäristö haltuun kuten haluat. Itse olen elänyt ja liikkunut parinkymmenen vuoden ajan aktiivisesti julkisilla kulkuneuvoilla ympäri Helsinkiä ja pk-seutua, nauttien urbaanista elämästä ja eri kaupunginosien tunnelmista. Vasta juoksuharrastus on kuitenkin tuonut kaupungin todella "iholle" ja haltuun. On huikeaa olla yhtenä hetkenä vaikkapa Töölönlahdella ja jo seuraavassa hetkessä Arabianrannassa, siirtyä hetkessä paikasta toiseen. Etäisyydet tuntuvat lyhyiltä ja paikat läheisiltä, kaikki on itse saavutettavissa kuin parin askelen päässä.

Päätät matkan ja ajankohdan itse. Mitä hektisempi elämä ja arki, sitä parempi on harrastus, jonka ajankohdan ja keston voit päättää itse tilanteen mukaan. Lähteä hyvän hetken tullen ja viipyä sen verran kuin mahdollista. Juoksulenkkarit ja -vaatteet myös kulkevat kätevästi mukana niin loma- kuin työmatkoillakin. Jos vain aikataulu antaa myöten, on lenkki helppo sisällyttää ohjelmaan myös reissuolosuhteissa.

Hyvä fiilis, joka liittyy kiinteästi myös runners high -osioon. Hyvä fiilis syntyy juostessa ja jatkuu pitkään sen jälkeen, säteillen hyvää oloa ja positiivisuutta koko päivään. Kuten yksi hyviä sanonta kuuluu: et koskaan kadu sitä että lähdit, vaan sitä, jos et lähtenyt. Pitää muuten täysin paikkansa!

Löytyykö teidän lukijoiden joukosta muita juoksufaneja? :)

Mukavaa illan jatkoa ja sporttista viikkoa!


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Lehtikaali – trendikäs superherkku

"Kale is the new beef" – voisiko sitä enää sen paremmin sanoa? Lehtikaalista on kohistu Suomessakin jo pitkään, eikä syyttä suotta. Tämän supervihreän herkun C-vitamiinipitoisuus on erittäin korkea, ja lisäksi se sisältää paljon mm. rautaa ja muita hyvää tekeviä juttuja. 

Olen itse yrittänyt useampana kesänä jopa kasvattaa itse lehtikaalia viljelypalstalla, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä: siemenet eivät koskaan ole edes itäneet. Jos jollakin on hyviä vinkkejä lehtikaalin kasvatukseen ja miten onnistua siinä, saa huikata! Toistaiseksi olen siis tyytynyt ostamaan lehtikaalini suoraan kaupan hyllyltä, mistä sitä kiitettävästi tuntuukin tätä nykyä löytyvänkin.

Lehtikaali on keittiössä todella monikäyttöinen ja ajattelinkin jakaa muutaman vinkin, kuinka sitä voi helposti kiireisenkin arjen keskellä hyödyntää ruokavaliossa.


1. Vihersmoothiet. Lehtikaalia ei tarvitse olla mukana paljonkaan, kun se tuo mukaan jo kivasti vihreyttä ja makua. Itse teen usein banaani+avokadopohjan, johon lisään esim. lehtikaalia, pinaattia ja jotakin viherjauhetta (esim. Puhdistamo vihersmoothiejauhe tai Foodin pinaattijauhe), hamppuproteiinia ja maustamatonta manteli- tai soijamaitoa.

2. Sellaisenaan ja salaateissa. Toimii salaateissa hyvin ja riittävän pieneksi silputtuna maistuu salaateissa lapsillekin. Lehtikaalin maku tosin muutenkin voi olla lasten mieleen; ainakin meidän perheessä yksi lapsista tykkää syödä lehtikaalin lehtiä sellaisenaankin.

3. Lehtikaalisipsit (kuvassa). Pienellä vaivalla terveellisiä snackseja ja naposteltavaa. Ohjeita löytyy netistä pilvin pimein, itse olen tehnyt lehtikaalisipsejä tällä ohjeella.

4.  Mehut. Itse en ole vielä lehtikaalista mehua tehnyt, mutta esimerkiksi Powaun Kale is the Beef on kokeilemisen arvoinen tuttavuus, jos haluaa nauttia valmiista tuorepuristetusta mehusta.

5. Lehtikaalihummus. Bongasin tämän ohjeen vasta viime viikolla, joten itse en ole vielä ehtinyt testata. Vaikuttaa kuitenkin täydelliseltä ja myös helppo ja nopea valmistaa! Voin siis jo nyt lisätä tämän listalle, koska uskon, että meillä ihastutaan tähän varmasti.

Ihanaa alkavaa viikkoa! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...