tiistai 10. marraskuuta 2009

Karpalon ja hunajan liitto

Maustetut hunajat ovat mielessäni pitkään olleet jonkinlaisia väliinputoajatuotteita, joita en ole osannut laittaa oikein mihinkään kategoriaan. Yhteen aikaan ostelin innoissani heräteostoksina kaiken maailman myyjäisistä, pikkuputiikeista, toreilta jne. toinen toistaan houkuttelevampia pikkupurkkeja kotimaisten tuottajien maustettuja hunajoita - milloin salmiakin-, milloin tyrnin-, milloin mansikanmakuisia. Hunajaa maisteltiin jonkin verran ja lopulta se unohtui kaappiin, koska käyttö oli jotenkin hankalaa: tuote ei ollut selkeästi hunajaa (sivumaut häiritsivät käyttöä hunajan korvaajana esim. leivonnassa) ja muita käyttötarkoituksia oli vaikea keksiä.

Niinpä reagoin jälleen aavistuksen verran skeptisesti, kun viimeksi Ruohonjuuressa käydessäni törmäsin Mesiniityn tuote-esittelyyn. (Reagoin tosin skeptisesti aina tuote-esittelyihin ylipäätäänkin, koska en pidä "push-markkinoinnista" tai halua ostaa tuotetta painostuksen alaisena, vaan mieluummin löydän sen itse). Kuultuani, että kyseessä onkin maustetun hunajan sijaan pikemminkin pakastekylmäkuivattua marjaa hunajassa, suostuin kokeilumielessä maistamaan ja sehän oli menoa saman tien. Karpaloversio lähti mukaan siltä istumalta ja kuten kuvasta näkyy parissa päivässä tätä herkkua on kulunut jo puoli purkillista, uskomatonta mutta totta! :)



































Tämä maistuu siis pikemminkin karpalolta (yksi suosikkimarjoistani) kuin hunajalta. Kuvauksen mukaan marjojen määrä vastaa 150-200 g tuoreita marjoja purkillisessa (300 g). Karpalon kirpakka maku ja hunajan pehmeä rakenne on täydellinen yhdistelmä!

Muita makuja löytyy mustikkaa ja tyrniä, niitäkin ehkä tulee testailtua. Siitepölyhunajaakin oli valikoimissa, etenkin näinä aikoina sekin varmasti olisi ihan hyvä vaihtoehto.

4 kommenttia:

  1. Siis syötkö sitä paljaalteen vai miten?

    VastaaPoista
  2. Tätä voisi kyllä syödä sellaisenaankin, on meinaan sen verran herkullista. :) Itse olen pääasiassa makeuttajana käyttänyt esim. kuumaan marjamehuun, jogurttiin ja lettujenkin kanssa sopi oikein hyvin. :)

    VastaaPoista
  3. Jos tykkäät karpaloista, niin vinkkaapas, mitä teen pakkasessa pyöriville kokonaisille karpaloille - eihän niitä kertakaikkiaan voi syödä!

    VastaaPoista
  4. Karpalosuklaajäätelö:
    http://raakaruoka.com/2009/10/23/karpalosuklaajaatelo

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...