maanantai 2. marraskuuta 2009

Turhakkeisiin jopa 40 prosenttia ruokakuluista

Taannoiseen ruuan hinta -postaukseeni liittyen törmäsin mielenkiintoiseen selvitykseen, jonka on tehnyt Ruotsin kansanterveyslaitos Statens folkhälsoinstitut. Sen mukaan ravitsemuksen kannalta turhiin elintarvikkeisiin kuluu jopa 40 prosenttia ruokakuluista.




" Vaikka edistäisi ruokavalinnoillaan terveyttä ja ympäristön hyvinvointia, voi silti säästää rahaa, osoittaa Ruotsin kansanterveyslaitoksen Statens  folkhälsoinstitutin Ruotsin hallitukselle laatima selvitys. Useimmille kuluttajatyypeille kestävät ruokahankinnat osoittautuivat tavanomaisia halvemmiksi.

Ravitsemuksen kannalta turhiin elintarvikkeisiin kuluu jopa 40 prosenttia  ruokakuluista, Statens folkhälsoinstitut summaa. Suurin säästö tuleekin siitä, että ostetaan puolet vähemmän turhakkeita. Laskelmien mukaan vuositasolla säästöä voi kertyä 140 - 830 euroa, riippuen alkuperäisistä ruokailutottumuksista.

Kestävien ruokavalintojen tekeminen onnistuu helpoiten vähentämällä lihan syöntiä sekä niin sanottua viihdesyömistä. Alkoholin, virvoitusjuomien, makeisten, leivonnaisten ja muiden ravintoarvoltaan köyhien turhakkeiden sijaan kestävän ruuan kuluttaja lastaa ostoskoriinsa hedelmiä ja vihanneksia sekä viljaa ja palkokasveja, jotka ovat hyvä proteiininlähde.

Osan kertyneestä säästöstä fiksu kuluttaja sijoittaa luomuruokaan, laitos suosittelee.

Siirtyminen kestäviin ruokavalintoihin parantaa ravitsemuksen tasapainoa ja mahdollisuuksia saada riittävästi vitamiineja ja mineraaleja. Tutkijat esittävät toiveikkaasti, että tämä voisi olla yhteydessä kansanterveyden paranemiseen ja lihavuuden ehkäisyyn.

Sesonginmukaisuus hyödyttää sekä talouden että ravitsemuksen tasapainoa. Ympäristötietoinen kuluttaja valitsee sesonginmukaisia kasviksia. Paikalliseen tarjontaan sopeutetut ruokavalinnat merkitsevät säästöjä: Pohjolan talvessa juurekset ovat edullisempia kuin tuontisalaatit ja -tomaatit.

Parhaassa tapauksessa sesonginmukainen ajattelu saisi myös nykyisin niukemmin kasviksia kuluttavat sosioekonomisesti heikommat ryhmät lisäämään hedelmien ja vihannesten syöntiään.

Statens folkhälsoinstitut peräänkuuluttaa laaja-alaista yhteistyötä, jotta kestävät ruokavalinnat tulisivat osaksi yhä useamman kuluttajan arkea.

- Mahdollisuuksia tehdä terveellisiä ja kestäviä ruokavalintoja voidaan vahvistaa parantamalla kansalaisten tietoja ja tietoisuutta, toteaa osastopäällikkö Anita Linell Statens folkhälsoinstitutista."

(koko juttu täällä)

1 kommentti:

  1. Jonnekin tänne taisin laittaa kommentin, että meidän ruokamenot ei oo vähenneet huomattavasti, kun oon ruvennut syömään terveellisemmin, mut nyt muutoksen kyllä huomaakin ruokalaskuissa. Vaikka kaikkea ruokaa en oo suunnitellutkaan etukäteen ja turhaakin on tullut ostettua, siis liikaa lähinnä, ei mitään eineksiä kuitenkaan :) (Paitsi mies se ostelee välillä ihan mitä sattuu..) Varmasti ruokalaskut tippuis entisestäänkin, jos suunnittelis kaiken tarkemmin ja söis vähemmän - itse syön kuin hevonen! Mut joka tapauksessa nyt tuntuu, että raaskii jopa ostaa luomuna kaiken sen, mitä luomuna saa. Paitsi niitä luomutomaatteja en oo vieläkään raaskinut ostaa..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...