tiistai 19. heinäkuuta 2016

Avokado-suklaamoussekakku


Onko hakusessa joku helppotekoinen ja nopea raakakakkuresepti, johon ei tarvita pitkää listaa eksoottisia raaka-aineita? 


Siinä tapauksessa suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän suklaamoussekakkuun, jonka täyte koostuu pääosin banaanista, avokadosta sekä kaakaojauheesta.


Tein hiljattain tätä kakkua taas pienen tauon jälkeen ja olinkin kokonaan unohtanut miten läheisesti lopputulos perinteistä suklaakakkua muistuttaakaan. Siinäkin suhteessa tämä on turvallinen valinta vaikkapa kahvipöytään, jos haluaa tarjota jotakin hieman terveellisempää muttei kuitenkaan liian "extremeä".


Avokado-suklaamoussekakun reseptin olen julkaissut aiemmin blogissani ja se löytyy täältä. :)

Reseptiä voi helposti tuunailla oman maun mukaan. Esim. itse tällä kertaa käytin pohjaan mulperimarjoja ja täytteestä taas jätin kanelin pois, mutta laitoin siihen cashewtahnaa pari ruokalusikallista tuomaan mukaan hieman täyteläisyyttä.


Herkullista kesäviikkoa :)



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Retkieväät: helppoja ja terveellisiä vinkkejä

* yhteistyössä Foodin


Etenkin näin kesäaikaan tuntuu varmasti monesta meistä siltä, että koko ajan pitäisi, tai pikemminkin saisi, olla jossakin menossa. Kauniit ilmat (ja miksei myös huonommatkin) suorastaan kutsuvat lähtemään retkelle luonnon helmaan tai urbaanimpaan ympäristöön  – retkikohteitahan riittää joka makuun!

Retkeily on kivaa ja huoletonta, mutta omalla tavallaan ehkä myös hieman stressaavaa, etenkin jos retkeillään isommalla porukalla kuten vaikka lapsiperheen voimin.  Mukaan pitäisi aina ehtiä, osata ja muistaa pakata asianmukaiset varusteet sekä syötävää ja juotavaa riittävästi koko porukalle. Ainakin meidän perheessämme retkelle lähdöt etenkin kesäaikaan tapahtuvat välillä melko spontaanistikin. Tilanne voi olla se, että kotona kaapit ammottavat tyhjyyttään  ja ne retkieväät pitäisi ehkä ad hoc -periaatteella hommata siitä ainoasta reitille osuvasta, heikosti varustellusta pikkukaupasta. Niiden pitäisi lisäksi ennen kaikkea olla mahdollisimman helposti syötäviä ja matkassa säilyviä. Eipä ole ihme, että useimmiten tällaisissa tapauksissa eväät ainakin meillä koostuvat  lähinnä banaaneista, karjalanpiirakoista ja pillimehuista tms., joissa toki ei myöskään ole mitään vikaa – etenkään banaaneissa, jotka ovat aivan loistavia retkieväitä.
 

Näiden lisäksi mitä parhaimpia snacks-tyyppisiä retkieväitä ovat myös esimerkiksi erilaiset mantelit, pähkinät ja kuivatut marjat. Omia suosikkejani näistä ovat mitkäpäs muutkaan kuin tietysti Foodinin laadukkaat tuotteet*, joita heidän oman verkkokauppansa lisäksi alkaa jo löytyä kivasti myös kauppojen hyllyiltä, esimerkiksi yhdet kattavimmista valikoimista livenä taitaa löytyä Ruohonjuuresta.


Retkieväiden ja muiden tarpeellisten tavaroiden kuskaukseen sopii mitä parhaimmin aivan ihana Foodinin upouusi laadukas ja kestävä kangaskassi*, jonka muuten saa nyt heinäkuussa verkkokaupasta yli 59€ tilauksiin kaupan päälle!


Meidän perheen lemppareita omatekoiseen "trail mixiin" retkelle ovat Foodinin parapähkinät, mantelit, cashewpähkinät, mulperit ja inkamarjat*.


Erilaiset myslipatukat ja niiden monet variaatiot ovat myös tosi käteviä retkellä. Niitä onkin suhteellisen helppo loihtia vähällä vaivalla, jos kaapissa sattuu olemaan jemmassa esimerkiksi juurikin erilaisia pähkinöitä. Taatelit samoin kuin kaurahiutaleet toimivat hyvänä pohjana ja niitä olenkin itse usein käyttänyt, lisäten sitten tilanteen mukaan joukkoon aina mitä kaapista kulloinkin sattuu löytymään. Tässä yksi melko helppo ja nopea resepti, jota voi varioida aina tarpeen mukaan. :)

HELPOT PÄHKINÄ-MYSLIPATUKAT (noin 6 kpl, halutessasi isomman annoksen tee tupla- tai tripla-annos)

10 pehmeää, tuoretta taatelia
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl Foodin cashewtahnaa
50g Foodin cashewpähkinöitä
50g Foodin mulperimarjoja
30g Foodin manteleita
20g Foodin inkamarjoja
2 rkl kookosöljyä

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Pähkinöitä ja manteleita kannattaa liottaa hetki ennen blendausta. Seos saa jäädä karkeaksi ja sinne voi jäädä "sattumia", pääasia että ainekset hieman murskaantuvat.

Muotoile taikinasta myslipatukoita tai -palloja. Paista noin 100-150 -asteisessa uunissa n. 30-45 min. Anna kovettua huoneenlämmössä vielä muutama tunti. 


Samalla ohjeella saat näistä raakapatukoita kuivattamalla uunissa matalammassa lämpötilassa pidemmän aikaa (useita tunteja noin 40-asteisessa uunissa).


Mitkä ovat sun tai teidän perheen lemppareita retkieväiksi? :) 

* tuotteet saatu // yhteistyössä Foodin

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Löyly: elämys kaikille aisteille


Tämän kesän odotetuin ja hehkutetuin paikka Helsingissä on varmasti Löyly. Meidän ensivisiittimme sinne koko perheen voimin osui sateiseen päivään, josta huolimatta ravintola oli tupaten täynnä. Kävimme tällä kertaa vain syömässä ja kahvilla, joten saunoja ei tullut ainakaan vielä testattua. Ehkä senkin aika vielä joskus koittaa.


Löyly on huikean hieno rakennus ja totesinkin, että lukemani kehut eivät olleet yhtään liioteltuja. Arkkitehtuuri hivelee silmää ja näköalat ovat suorastaan huikeat sateisella säälläkin, kuvat puhukoot puolestaan. :)


 

Etukäteen pohditutti hieman ravintolan lapsiystävällisyys sekä se, mahtuisiko sisään lastenvaunujen kanssa. Alustava tiedustelu osoitti, että myös lapsiperheitä näkyi olevan paikalla ja kun paikka löytyi, niin myös tilaa lastenvaunuille löytyi. Me söimme lounaaksi Jasperin lohikeittoa, jota löytyikin kätevästi sekä isompaa että pienempää annosta, jälkimmäinen oli lapsille juuri sopiva.


Erityisesti ilahduttivat herkullisen lounaan jälkeen cappuccino soijamaidolla että Rawa Foodin valkosuklaa -mansikka -raakakakku. Kakkupalat olivat hieman tyyriitä, mutta osittainhan Löylyssä käydessään varmasti saa maksaa myös itse miljööstä ja elämyksestä. :)

Vauva nukkui koko visiitin ajan, joten lastenhoitomahdollisuuksia ei tullut tällä kertaa testattua. Ainakin wc-tilat olivat tyylikkäät, tosin mitään lastenhoitohuonetta en itse ainakaan bongannut.

Oletteko muut jo käyneet Löylyssä?

Löyly, Hernesaarenranta 4, Helsinki.
Avoinna su 9-22, ma-ke 9-24, to-la 9-02

tiistai 21. kesäkuuta 2016

El Fant – kahvihetki Torikortteleiden sydämessä

Katariinankadulle taannoin avautuneesta El Fant -kahvilasta on kuulunut paljon positiivista kevään mittaan. Kävin itsekin kesän kynnyksellä tsekkaamassa, millaisesta paikasta on kyse ja siinä samalla juotiin kupilliset kahvia vanhan kollegan kanssa kuulumisia samalla vaihtaen. :)
 

El Fant sijaítsee Torikortteleissa ja istuukin kokonaisuuteen hyvin, osana Helsingin kaupunginmuseota ja alueen tunnelmaa. Kahvilan perustajat ovat tulleet aiemmin jo tutuiksi Kahvila Sävystä.
Sisustus on oikein viehättävä vaaleine, maanläheisine sävyineen. Erityismaininnan ansaitsevat isot ikkunat, joiden ansiosta valoa tulee sisään ja kuvaaminen onnistuu kivasti, jopa puhelimellakin.


Me tilasimme tällä kertaa vain kahvit ja makeat leivonnaiset (petit fours -lajitelma, johon kuuluu muun muassa macaron-leivos), jotka käsittääkseni valmistetaan paikan päällä. Kaikki olivat oikein hyviä ja laadukkaita. Kahvit ovat pienpaahtimoiden kuten Good Life Coffee Roasteryn kahveja. Ne saa luonnollisestikin myös kasvipohjaiseen maitoon tehtyinä. :)


Kiva paikka, jossa täytynee käydä toistekin vaikkapa lounaan tai brunssin merkeissä!
Oletteko jo testanneet? :)

El Fant, Katariinankatu 3, Helsinki.

Avoinna ti 8.30-18, ke-to 8.30-22, pe-la 8.30-23, su 12-16 (brunssi)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Mustaherukka-proteiinijäätelö ja Foodin kesäherkut e-kirja!

* yhteistyössä Foodin *


Proteiinijäätelö on oiva keksintö, ja mikä parasta sitä voi helposti tehdä itse kotonakin. Esimerkiksi Foodinin valikoimista löytyy monia erilaisia proteiinijauheita, jotka toimivat niin smoothieissa, pannukakuissa kuin jätskeissäkin.

Oma suosikkini näistä on heraproteiini*, joka on kaiken lisäksi Suomessa valmistettu. Plussaa siis ennen kaikkea kotimaisuudesta! Olikin iloinen yllätys huomata, että tätä saa nyt myös vaniljan ja suklaan makuisena, joista ensiksi mainittua ajattelinkin kokeilla jäätelössä raikkaan mustaherukan kaverina.


MUSTAHERUKKA-PROTEIINIJÄÄTELÖ
(2-3 isoa tai 5 pientä annosta)

3 pakastettua banaania viipaleina
200g pakastettuja mustaherukoita
1 dl Foodin vaniljanmakuista heraproteiinia*
1 tl vaniljauutetta
noin 0,5 dl vettä

Ota banaaniviipaleet ja mustaherukat pakastimesta hetkeksi huoneenlämpöön sulamaan. Lisää vesi ja muut ainekset, sekoita blenderissä. Laita valmis seos hetkeksi pakastimeen ennen tarjoilua jähmettymään. Tee valmiista jäätelöstä palloja ja koristele annos makusi mukaan vaikkapa marjoilla, kookoslastuilla tai syötävillä kukilla.


Meillä tästä tykättiin kovasti. :)


Ja hei, arvatkaapa mitä! Tämän ja paljon muita aivan huikean upeita terveellisiä kesäherkkureseptejä löydät Foodinin uunituoreesta Viileät kesäherkut e-kirjasta, johon on koostettu Foodin Ambassadorien toinen toistaan houkuttelevampia, terveellisiä herkkuluomuksia!


Kirjan pääset lataamaan tästä linkistä. Kaikki e-kirjan ladanneet saavat myös -20% alekoodin Foodinin verkkokauppaan :) 



* tuotteet saatu / yhteistyössä Foodin

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kaupungin parhaat raakakakut


Meillä juhlittiin kuluneena viikonloppuna perheen pienimmän ristiäisten merkeissä. :) Laiskana äitinä totesin jo hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää, että ainakin pari raakakakkua haluan ehdottomasti tarjolle jonkin "perinteisen" kakun rinnalle ja että aion ne myös tilata valmiina. Vauva- ja perhearki kun on hektistä aikaa muutenkin ja halusin ehdottomasti pelata varman päälle siinä, että kakuista tulisi näyttäviä ja onnistuneita. Omien tekeleiden kanssa kun ei lopputuloksesta kuitenkaan koskaan voi olla sataprosenttisen varma.

Valintani oli alusta asti suhteellisen selvä: päädyin tilaamaan juhlakakut Baby I Like It Raw:n huipputaitavalta, ihanalta Annalta, jonka raakakakut valittiin taannoin Helsingin parhaiksi. :) Totta puhuen mainittakoon, että lähetin tarjouspyynnön myös toiselle raakakakkujen tekijälle saamatta koskaan vastausta viestiini, joten valinta oli suhteellisen selvä siltäkin osin :)

Annan ihania kakkuja taisin maistella ensimmäisiä kertoja viime kesänä Puhdistamo Raw Pop upissa, ja olinkin heti ihan myyty. Sen jälkeen olen niistä saanut nautiskella useampaan kertaan muun muassa Andantessa sekä kahvila Siilissä. 


Juhliemme teema oli värimaailmaltaan mintunvihreään vivahtava ja halusinkin ehdottomasti toisen kakuista samoissa sävyissä. Annan kanssa ideoimme kakkuja yhdessä toiveideni pohjalta ja sainkin häneltä hyviä ideoita ja vinkkejä makujen ja värien osalta.

Päädyimme toisena kakkuna minttu-suklaakakkuun ja toinen taas oli liukuvärjätty kakku, jossa oli mukana mustikkaa ja karhunvatukkaa sekä syötäviä kukkia. Liukuvärjäys oli erityisesti toiveissani toiseen kakkuun, ja siitä tulikin mielestäni tosi kauniin näköinen.


Molemmat kakut olivat juuri niin suussasulavan ihania kuin vain Annan kakut voivat olla, ja saivat paljon kehuja ja kiitoksia vierailta sekä maun että ulkonäön puolesta. Itse tykkäsin kovasti molemmista, erityisesti minttusuklaan maku oli mieleeni. :)


Raakakakkujen lisäksi tarjolla oli naked cake täytekakun ystäville, mintunvihreitä macaronseja by Patisserie Teemu & Markus sekä suolaisina tarjottavina feta-parmesaani-paprikatäytteisiä muffineita ja kasvispasteijoita.





Millaisia ristiäis- tai muita kesän juhlatarjoiluja teillä on ollut? :) 

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä viikkoa!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Vegaaninen suklaa-banaanikakku


Nyt vegaaniruokavalion ollessa kovasti in, varmasti yhä useampi pähkäilee, mitä ihmettä voisi leipoa ilman kananmunaa ja maitotuotteita, jos esimerkiksi perinteisiä kakkuja haluaa tehdä. Niinpä ajattelinkin jakaa nyt yhden suosikki-luottoresepteistäni, jonka itse löysin jo aika lailla tarkalleen kaksikymmentä vuotta sitten, ja siitä lähtien se on kuulunut suosikkeihini.


Tämä kakku lienee vegaanipiireissä jo melkoinen klassikko. Itse ainakin muistan 90-luvulta, että kaikki vegaani-lukiokaverini ja monet muutkin sitä hehkuttivat, ja itsekin taisin saada ohjeen tuolloin joltakin koulukaveriltani, paperilapulle kirjoitettuna. :) Nyt kyseinen resepti löytyy toki netistäkin monesta paikasta, muun muassa Vegaaniliiton www-sivuilta.

Kakku on siis täysin maidoton ja kananmunaton. Sen "jujuna" ovat banaanit sekä soijajauho, jotka toimivat kananmunan korvikkeena tehden kakusta ihanan mehevän.  


Resepti on siis alun perin kuivakakkuun tarkoitettu ja itsekin olen aina tehnyt sen perinteisesti rengasvuokaan kuivakakun muotoon. Vasta noin vuosi sitten hoksasin (muuan onnettoman sattumuksen seurauksena, kun kaikki ei leivonnassa mennyt ihan putkeen ja kakusta ei tullutkaan perinteisen kuivakakun muotoinen) että tämähän on itse asiassa tosi täyteläinen ja hyvä pohja, jota voi käyttää erilaisiin kakkuihin monissa eri muodoissaan. Olenkin sen jälkeen hyödyntänyt tätä kakkupohjaa muun muassa erilaisiin naked cake -kokeiluihin ja testannut erilaisia täytteitä ja koristeluita. Kaikki ovat aina saaneet kivasti kehuja, joten voin suositella ja kannustaa rohkeasti tuunaamaan tätä kakkupohjaa ja kokeilemaan siitä erilaisia variantteja. :)

Tässä kuvissa esiintyvässä simppelissä täytetyssä versiossa täyte ei ole vegaaninen (appelsiininmakuista rahkaa ja kuohukermaa) mutta sellaisenkin siitä toki saa halutessaan käyttämällä kasvipohjaisia vaihtoehtoja kermalle ja rahkalle.


VEGAANINEN SUKLAA-BANAANIKAKKU

3 kypsää banaania
1 dl soijajauhoa 
2 dl vettä
0,75 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 dl öljyä, esim. kookos- tai rypsiöljyä
3 dl sokeria
1 tl ruokasoodaa
5 dl vehnäjauhoja (voit korvata halutessasi osan esim. kookosjauhoilla)

Soseuta banaanit haarukalla. Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sekoita banaanisoseeseen muut ainekset, viimeisenä jauhot ja ruokasooda.
Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista uunissa keskitasolla noin 1 h.
Tarjoa sellaisenaan tai täytä ja koristele makusi mukaan.
Kakku sopii hyvin myös pakastettavaksi ja on esim. hyvä "vierasvara" pakkaseen :)


Onko tämä resepti jo sinulle tuttu? 
Herkullista loppuviikkoa :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...