torstai 3. joulukuuta 2009

Jäähyväiset E621:lle

Kuluttajien vaikutusvallasta yritysten toimintaan olen kirjoittanut aiemminkin esimerkiksi tässä ja tässä postauksessa. Tämänpäiväisessä HS:ssä konkreettinen esimerkki aiheesta: 

"Suuret elintarvikevalmistajat siivoavat natriumglutamaattia pois ruuistaan. 

Vähentäjien listalla on joukko maan suurimpia elintarvikevalmistajia kuten HK, Atria, Saarioinen ja Järvi-Suomen Portti. Yhdessä ne täyttävät kauppojen ruokahyllyistä merkittävän osan. 


Natriumglutamaatti on lisäaine, jonka tunnistaa E-koodista E621. Se on elintarvikkeissa yleisimmin käytetty arominvahvenne. 

HK:lla ja Atrialla on molemmilla valikoimassaan nyt noin 270 erilaista tuotetta. Niistä kaksi kolmasosaa ei sisällä glutamaattia. Ensi vuoteen mennessä HK aikoo poistaa natriumglutamaatin muun muassa kaikista Kariniemen siipikarjalihatuotteista. 

Saarioisen valmistamista elintarvikkeista enää noin viidesosa sisältää natriumglutamaattia. 


Syy glutamaatin käytön vähentämiseen on kuluttajien huoli. Glutamaatin on väitetty aiheuttavan herkimmille muun muassa allergisia oireita, kasvojen punotusta, hengenahdistusta ja migreeniä." (HS)



























E621:tä käytetään mm. misokeitossa.

Vaikka teollisesta elintarviketuotannosta löytyy monia muitakin epäkohtia, tämä sinänsä "pikkuasialta" vaikuttava juttu on positiivinen signaali siitä, että me kuluttajat voimme tosiaakin lompakollamme äänestää paremman ruuan puolesta!

2 kommenttia:

  1. Joku tuolta HS:n keskustelupalstalta oli ilmeisesti laittanut linkin mun vanhaan postaukseen jossa kerroin tästä e621stä, ja sitten oli tullut kommentti, jossa sain kuulla olevani seinähullu ja että pelottelen ihmisiä aivan turhaan. Kyllä on joillakin taas järki hukassa, ei voi muuta sanoa ...

    VastaaPoista
  2. Chaos: näinhän se tuntuu menevän. Ei tarvitse kuin ohimennen neutraalisti jossain sivulauseessa todeta pyrkivänsä välttelemään aspartaamia/E621:ta/E-koodeja in general vaikkapa esim. pienten lasten ruokavaliossa, niin saa helposti kommentteja tyyliin "no minä en kyllä jaksa tuollaisista vouhottaa/on sitä tärkeämpiäkin asioita tässä maailmassa, kuollaan me kuitenkin joten ihan sama mitä suuhunsa laittaa" tms.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...